Julkaistu: 23.3.2010

Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta aiemmin

Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta aiemmin. Korkeakoulututkinnon suorittaneet työllistyivät parhaiten. Heistä vajaat 90 prosenttia oli työssä vuoden 2008 lopussa. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden maisterien ja diplomi-insinöörien työhön sijoittuneiden osuudet kasvoivat hieman. Toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneista työhön sijoittui 74 prosenttia, osuus oli puoli prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisvuonna.

Tutkinnon suorittaneiden työllisyys koulutusasteen mukaan vuoden kuluttua valmistumisesta 2007 ja 2008, %

Tutkinnon suorittaneiden työllisyys koulutusasteen mukaan vuoden kuluttua valmistumisesta 2007 ja 2008, %

Vaikka työllisten osuus pysyi lähes samansuuruisena, työttömien osuus kasvoi ja opintojaan jatkavien osuus pieneni edellisvuodesta. Työttömien osuus kasvoi kuudesta seitsemään prosenttiin. Työttömänä oli eniten toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneista, 11 prosenttia, kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Ammattikorkeakouluista valmistuneista oli työttömänä 5 prosenttia ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 4 prosenttia. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien osuudet olivat samansuuruiset kuin edellisenä vuonna. Opintoja jatkoivat eniten ylioppilaat ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet. Päätoimista opiskelua jatkoi 38 prosenttia ja opiskelua työn ohessa 28 prosenttia edellisvuoden ylioppilaista.

Miesten ja naisten työhön sijoittumisessa oli jonkin verran eroja. Miehistä oli työllistynyt 65 prosenttia ja naisista 76 prosenttia. Työttömänä oli miehistä 8 prosenttia ja naisista 5 prosenttia.

Sijoittumisessa oli eroja koulutusaloittain. Työllisyys vaihteli suojelualan 98 prosentista kulttuurialan 70 prosenttiin. Koulutusaloittain parhaiten sijoittuivat suojelualalta, sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta sekä humanistiselta ja kasvatusalalta valmistuneet. Kaikilla koulutuksen aloilla korkeakoulututkinnon suorittaneet sijoittuivat töihin toisen asteen koulutuksesta valmistuneita paremmin. Luonnontieteiden alan toisen asteen koulutuksesta valmistuneita oli eniten työttömänä, 16 prosenttia.

Maakunnittain työllisyys vaihteli Ahvenanmaan 85 prosentista Pohjois-Karjalan 61 prosenttiin. Koko maan keskiarvoa paremmin työllistyttiin Ahvenanmaan lisäksi Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen maakunnissa.


Lähde: Koulutustilastot 2010. Tilastokeskus

Lisätietoja: Ritva Kaukonen (09) 1734 3311, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (272,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 23.03.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Sijoittuminen koulutuksen jälkeen [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-9442. 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.5.2012].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/sijk/2008/sijk_2008_2010-03-23_tie_001_fi.html.

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Koulutus > Sijoittuminen koulutuksen jälkeen > 2008 > Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta aiemmin

Navigointi

Tilastot

Koulutus

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute