Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 23.10.2008

Alkuvuonna käytiin 51 työtaistelua

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa käytiin vuoden 2008 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 51 työtaistelua. Lukumäärä on kymmenen enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Työtaisteluihin osallistuneiden työntekijöiden lukumäärä oli noin 5 200. Osallistuneita työntekijöitä oli alle puolet siitä mitä edellisenä vuonna ja vähemmän kuin viime vuosina yleensä. Menetettyjä työpäiviä oli runsaat 4 600. Työpäivämenetykset olivat hyvin vähäisiä viime vuosien keskimääräiseen tasoon verrattuna.

Alkuvuonna ei ollut suuria työmarkkinajärjestöjen välisiä työtaisteluja, joten työtaistelut olivat yleensä pieniä ja paikallisia tai lyhytaikaisia. Määräaikaisilla ulosmarsseilla vastustettiin yritysten henkilöstövähennyksiä tai tuotannon alasajoa.

Lähes kaikki työtaistelut käytiin teollisuudessa. Teollisuustoimialoista eniten työtaisteluja oli koneiden ja laitteiden valmistuksessa, perusmetallien valmistuksessa sekä sähkökoneiden valmistuksessa. Ylivoimaisesti eniten työtaisteluihin osallistuneita työntekijöitä oli perusmetallien valmistuksessa.

Työtaistelujen syy oli 16 kertaa palkkavaatimus, 10 kertaa työnjohto ja 4 kertaa työvoiman vähennys tai sen uhka.

Alueellisesti tarkasteltuna paikallisia työtaisteluja oli perinteiseen tapaan eniten Länsi-Suomen läänissä, jossa niitä oli 20 kappaletta. Oulun läänissä oli 11 työtaistelua ja Etelä-Suomen läänissä 5.

Työtaistelut vuosina 2004 - 2008 tammi-kesäkuu

Vuosi ja neljännes Lukumäärä Osalliset palkansaajat Menetetyt työpäivät
2004 84 25 211 42 385
2005 365 106 796 672 904
2006 97 48 276 85 075
2007 91 89 729 94 579
2008 I 28 2 632 2 431
2008 II 23 2 588 2 133

Lähde: Työtaistelut 2008. Tilastokeskus

Lisätietoja: Harri Nummila (09) 1734 3235, palkat.indeksit@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot


Päivitetty 23.10.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työtaistelutilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0823. 02 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tta/2008/02/tta_2008_02_2008-10-23_tie_001.html