Käsitteiden määritelmät löytyvät työvoimatutkimuksen kotisivulta kohdasta ”Käsitteet ja määritelmät” sekä painetusta vuositilastosta ja sen pdf-versiosta.
Liitetaulukoissa esitettäviin pieniin, korkeintaan 4 000 henkeä koskeviin lukuihin on suhtauduttava varauksella . Niiden taustalla oleva vastaajien määrä on vähäinen.
Taulukoissa käytetyt symbolit
Määrä pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä ”0”
Ei mitään ilmoitettavaa tai tieto liian epävarma esitettäväksi ”.”
Koulutustiedot vuodelta 2009 ovat saatavissa vasta myöhemmin.
Uusi toimialaluokitus TOL 2008 otettiin työvoimatutkimuksessa käyttöön vuoden 2009 alussa. Liitetaulukoissa on takautuvia aikasarjatietoja TOL 2008 -toimialaluokituksella vuosilta 2005–2009. Takautuva toimialatieto vuosilta 2000–2004 on saatavissa suppeammalla TOL 2008 -toimialaryhmittelyllä Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannasta. Takautuvat tiedot vuosilta 2000–2004 eivät ole yhtä tarkkoja kuin vuodesta 2005 eteenpäin. Lisätietoja Työvoimatutkimuksen aikasarjojen TOL 2008-luokituksesta:
Toimialan ja työnantajasektorin mukaisissa tiedoissa yhteensä-luokka sisältää ne, joilla kyseinen tieto on tuntematon.
Ylityötä vuonna 2009 koskevat tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempiin tietoihin.
Pyöristyksistä johtuen taulukoiden summat eivät aina täsmää.
Lähde: Työvoimatutkimus 2009. Tilastokeskus
Lisätietoja: Heidi Melasniemi-Uutela (09) 1734 2523, Olga Kambur (09) 1734 3565, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 3.12.2010
Julkaisun sisällysluettelo (Työvoimatutkimus 2009, Aikasarjatiedot 2000-2009)
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. Aikasarjatiedot 2000-2009 2009,
8. Huomautuksia liitetaulukoihin
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.6.2013].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tyti/2009/17/tyti_2009_17_2010-12-03_kat_008_fi.html
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |