Tämän tilaston uudet tiedot julkaistaan Rakennus- ja asuntotuotanto -tilaston sivuilla.

Julkaistu: 27.8.2007

Uudisrakentamisen volyymi kasvoi 14 prosenttia kesäkuussa

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi nousi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kesäkuussa 13,8 prosenttia edellisen vuoden kesäkuuhun verrattuna.

Asuinrakentamisen volyymi kasvoi edellisvuotisesta 4,3 prosenttia. Omakotitalojen rakentamisen volyymi kasvoi, kun taas rivi- ja kerrostalorakentaminen hiipui verrattuna vuoden 2006 kesäkuuhun.

Muun kuin asuinrakentamisen volyymi kääntyi kasvuun viime vuoden loppupuolella ja kasvu on sen jälkeen ollut vahvaa. Kesäkuussa kasvua oli 23,2 prosenttia edellisvuodesta. Eniten on kasvanut liike- ja toimistorakentamisen volyymi. Myös teollisuus- ja varastorakennusten rakentamisen volyymi on kasvanut voimakkaasti.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen uudistetusta indeksistä, jonka perusvuosi on nyt 2005. Perusvuoden vaihdon yhteydessä uudistettiin rakennushankkeiden hinnoittelua sekä päivitettiin laskentamenetelmä siten, että uudistettu indeksi kuvaa talonrakentamisen uudistuotannon määrää ja sen muutoksia mahdollisimman hyvin. Lisätietoa uudistuksesta tilaston laatuselosteessa.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, trendit

Vuoden 2007 tiedot ovat ennakollisia. Aina samalla kun tuoreimmat tiedot julkaistaan, korjataan aiempia ennakkotietoja. Vuoden 2007 lopulliset tiedot julkaistaan vuoden 2008 toukokuussa.

Indeksistä ei tehdä painojulkaisua. Tiedot julkaistaan kuukausittain Talonrakentaminen ja suhdanteet -julkaisussa ja http://statfin.stat.fi -tilastopalvelussa.

Lähde: Teollisuus ja rakentaminen, Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100. Tilastokeskus

Lisätietoja: Anja Räisänen (09) 1734 2230, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 27.8.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Uudisrakentamisen volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
kesäkuu 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 24.5.2013].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/urvoli/2007/06/urvoli_2007_06_2007-08-27_tie_001.html

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Rakentaminen > Uudisrakentamisen volyymi-indeksi > 2007 > kesäkuu > Uudisrakentamisen volyymi kasvoi 14 prosenttia kesäkuussa

Navigointi

Tilastot

Rakentaminen

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 09 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute