Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle tilastosivulle

Julkaistu: 20.11.2012

Kaatopaikoille yhä vähemmän yhdyskuntajätettä

Kaatopaikoille sijoitetun yhdyskuntajätteen määrä on vähentynyt jo viiden vuoden ajan. Vuonna 2011 kaatopaikoille vietiin yhteensä 1,1 miljoonaa tonnia jätettä, missä on laskua viiden vuoden takaisesta liki 30 prosenttia ja edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Samalla kaatopaikkojen osuus jätteen käsittelystä laski viisi prosenttiyksikköä. Kaatopaikalle kuljetettiin yhdyskuntajätteitä noin 206 kiloa asukasta kohden. EU-maiden vastaava keskiarvo on 230 kiloa, mutta erot maiden kesken ovat suuret. Esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa kaatopaikkajätettä kertyy vain muutama kilo asukasta kohden.

Yhdyskuntajätteet käsittelytavoittain vuosina 2002–2011

Yhdyskuntajätteet käsittelytavoittain vuosina 2002–2011

Kotitalouksien halukkuus jätteiden lajitteluun on suuri. Esimerkiksi vastikään julkaistujen Kulutustutkimuksen tietojen mukaan yli 60 prosenttia kotitalouksista lajittelee säännöllisesti kartonkitölkit, kun viisi vuotta aiemmin osuus oli vain 35 prosenttia. Kierrätyksen eli jätemateriaalin hyödyntämisen ja erityisesti polton osuus yhdyskuntajätteiden käsittelyssä on viime vuosina merkittävästi vahvistunut. Kierrätys ei kuitenkaan ole ollut selkeällä kasvun uralla ainakaan sillä tavoin kuin kotitalouksien käyttäytymisestä voisi ennakoida. Kierrätyksen osuus jätteiden käsittelystä kohosi 2 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Yhdyskuntajätteiden polttomäärä on kasvanut kolminkertaiseksi viidessä vuodessa, mutta viime vuonna polton osuus käsittelystä nousi vain parin prosenttiyksikön verran.

Yhdyskuntajätteiden kokonaismäärä kohosi viime vuonna kolmen vuoden takaiselle tasolleen eli 2,7 miljoonaan tonniin. Yhdyskuntien jätemäärät laskivat vuosina 2009-2010, mihin saattoi olla syynä kansantalouden silloinen notkahdus.


Lähde: Jätetilasto - Yhdyskuntajätteet 2011, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juha Espo 09 1734 3463, Simo Vahvelainen 09 1734 3457, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (225,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 20.11.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Jätetilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3339. 2011. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 25.5.2022].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/jate/2011/jate_2011_2012-11-20_tie_001_fi.html