Julkaistu: 1.12.2015

Jo puolet yhdyskuntajätteistä polttoon

Lähes täsmälleen 50 prosenttia Suomessa vuonna 2014 kertyneestä yhdyskuntajätteestä poltettiin. Polton osuus on kohonnut erittäin nopeasti, sillä kymmenen vuotta aiemmin jätteestä poltettiin vain 12 prosenttia. Jätteiden kaatopaikkasijoitus on sitä vastoin laskenut kutakuinkin samalla nopeudella eli käytännössä kaikki polttoon toimitettu yhdyskuntajäte on pois kaatopaikoilta. Kaatopaikoille vietiin enää alle viidennes jätteiden kokonaismäärästä. Yhdyskuntajäte lisävoimavarana energiantuotannossa on käymässä vähiin.

Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina 2002–2014

Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina 2002–2014

Vuonna 2014 yhdyskuntajätettä kertyi yhteensä 2,6 miljoonaa tonnia. Määrä on pysynyt varsin tasaisena koko vuosituhannen alun. Yhdyskuntajätteet syntyvät kotitalouksissa ja palvelualoilla, suurimmat erät ovat paperi- ja kartonkijätettä, biohajoavaa keittiö- ja ruokalajätettä sekä pakkauksia ja romua. Lajittelemattoman, palavan sekajätteen määrä on kuitenkin suurin ja kasvamassa polttokäsittelyn yleistyessä.

Yhdyskuntajätteiden energiahyödynnykseen toimitettu määrä oli viime vuonna 1,3 miljoonaa tonnia, kaatopaikoille vietiin 460 000 tonnia. Loppuosa eli 856 000 tonnia kierrätettiin eli hyödynnettiin materiana, josta suurimmat erät olivat paperia, biohajoavaa keittiöjätettä, metalli- ja sähkölaiteromua. Kierrätysmäärät ovat pitkään pysyneet melko samankokoisina, trendi näyttäisi kuitenkin olevan lievästi nouseva. Yhdyskuntajätteiden hyödyntämisaste eli poltto ja kierrätys yhdessä saavutti ennätyksensä ollen peräti 83 prosenttia.


Lähde: Jätetilasto - Yhdyskuntajätteet 2014, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juha Espo 029 551 3463, Simo Vahvelainen 029 551 3457, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (211,1 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 01.12.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Jätetilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3339. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 23.10.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/jate/2014/jate_2014_2015-12-01_tie_001_fi.html