Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 23.4.2007

Aasia ohitti EU:n korkean teknologian tärkeimpänä tuontialueena

Korkean teknologian tuotteiden vienti pysyi vuonna 2006 edellisvuoden tasolla ja oli arvoltaan lähes 11,2 miljardia euroa. Korkean teknologian osuus Suomen koko viennistä kuitenkin laski 18,2 prosenttiin. Korkean teknologian tuonti sen sijaan nousi arvoltaan ennätyksellisen suureksi, miltei 7,8 miljardiin euroon. Silti myös sen osuus koko tuonnista laski ja jäi 14,2 prosenttiin.

Aasian merkitys Suomen korkean teknologian kauppakumppanina kasvoi vuonna 2006. Aasiasta tuotiin korkean teknologian tuotteita 3,8 miljardilla eurolla ja viennin arvo oli 2,9 miljardia euroa. Vienti Aasian maihin pysyi liki ennallaan ja osuus 26 prosentissa, mutta tuonti sitä vastoin kasvoi lähes miljardilla eurolla. Samalla korkean teknologian kauppa Aasian maiden kanssa kääntyi Suomen kannalta alijäämäiseksi. Puolet kaikesta korkean teknologian tuonnista oli lähtöisin Aasiasta. Tieto- ja toimistokone- sekä tietoliikennevälinepainotteinen tuonti Kiinasta ylitti kahden miljardin euron rajan ja maan osuus korkean teknologian tuonnista nousi 26 prosenttiin.

Korkean teknologian vienti EU-25 -alueen maihin kasvoi edellisvuodesta lähes 500 miljoonalla eurolla kaikkiaan 4,8 miljardiin euroon. Samalla Euroopan unionin osuus korkean teknologian viennistä nousi 43 prosenttiin. Tuonti EU-maista väheni yli 600 miljoonaa euroa 2,8 miljardiin euroon ja osuus putosi 36 prosenttiin.

Venäjä säilyi korkean teknologian tuotteiden merkittävimpänä vientimaana siitäkin huolimatta, että viennin arvo laski lähes 700 miljoonaa euroa runsaaseen 1,2 miljardiin euroon. Samalla maan osuus viennistä laski 17 prosentista 11 prosenttiin. Suurin kasvu, yli 200 miljoonaa euroa, kirjattiin kolmanneksi suurimpaan kohdemaahan Saksaan.

Suomen korkean teknologian ulkomaankauppa oli ylijäämäisintä Venäjän (+1,2 mrd. €), Britannian (+650 milj. €), Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien (molemmat +615 milj. €) sekä Italian (+520 milj. €) kanssa. Tase oli Suomen kannalta negatiivisin Kiinaan (-1,5 mrd. €).

Korkean teknologian tuotteiden ulkomaankaupan arvo maaryhmittäin vuonna 2006

Lähde: Tullihallitus; Tilastokeskus, Korkean teknologian ulkomaankauppa

Lisätietoja: Tero Luhtala (09) 1734 3327, Markku Virtaharju (09) 1734 3290, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 23.4.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Korkean teknologian ulkomaankauppa [verkkojulkaisu].
2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.2.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ktek/2006/ktek_2006_2007-04-23_tie_001.html