29.6.2000

Lisätietoja: Kirsi Ristola (09) 1734 2430, kirsi.ristola@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Palvelualojen vuosikasvu 8 prosenttia tammi-maaliskuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli vuoden 2000 ensimmäisellä neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan lähes 8 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Tammi-maaliskuussa 1999 liikevaihdon vuosikasvu oli niin ikään 8 prosenttia. Palvelualojen palkkasumma kasvoi tammi-maaliskuussa 7 prosenttia edellisvuodesta.

Palvelualojen tasaisesta yleiskehityksestä huolimatta eri toimialojen kasvuluvut vaihtelivat huomattavasti. Suurista toimialoista kasvoivat voimakkaimmin liikennettä palveleva toiminta (johon kuuluvat myös matkatoimistot) ja posti- ja teleliikenne. Edellisen liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 13 prosenttia ja jälkimmäisen 17 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kokonaiskehitystä painoi alas tietojenkäsittelypalveluiden liikevaihto, joka supistui 3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Liikenteen toimiala kasvoi ripeästi

Nopeimmin kasvava päätoimiala oli kuljetus, varastointi ja tietoliikenne, jonka liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 11 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kasvu nopeutui viime vuodesta, jolloin viimeisen neljänneksen muutos oli 9 prosenttia ja vertailujakson eli ensimmäisen neljänneksen muutos oli 3 prosenttia. Palkkasumma kasvoi liikevaihtoa hitaammin, 3 prosenttia edellisvuodesta.

Päätoimialan sisällä kasvu nopeutui eniten liikennettä palvelevassa toiminnassa, missä liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 13 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kasvu kiihtyi voimakkaasti verrattuna vuoden 1999 ensimmäiseen neljännekseen, jolloin liikevaihto supistui 8 prosentin vuosivauhdilla. Posti- ja teleliikenteen liikevaihto kasvoi ripeästi ja melko tasaisesti 17 prosentin vuosivahdilla.

Liike-elämän palveluiden kasvu hidastui

Liike-elämää palvelevien toimialojen - mukaan lukien kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut - liikevaihto oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 4 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tammi-maaliskuussa 1999 liikevaihto kasvoi 15 prosentin vuosivauhdilla. Liike-elämää palvelevien toimialojen palkkasumma kasvoi liikevaihtoa nopeammin, 10 prosenttia edellisvuodesta.

Kasvun pienenemiseen vaikutti tietojenkäsittelypalveluiden hidastuva kehitys - toimialan liikevaihto väheni 3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vertailuajanjaksolla vuosi sitten alan kasvuvauhti oli peräti 29 prosenttia vuodessa. Toimialan liikevaihdon kasvu hidastui koko viime vuoden ajan - kolmannella neljänneksellä liikevaihto oli 12 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin, vuoden viimeisellä neljänneksellä kasvua oli enää 3 prosenttia.

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan kasvu 5 prosenttia

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 5 prosenttia edellisvuodesta. Vuosi sitten vastaava luku oli 8 prosenttia. Koko toimialan kasvun hidastuminen selittyy ravitsemistoiminnan aikaisempaa vaisummalla kehityksellä. Majoitus- ja ravitsemistoiminnan palkkasumma oli tammi-maaliskuussa 6 prosenttia suurempi kuin vertailujaksolla vuotta aiemmin.

Yhteiskunnallisten ja henkilökohtaisten palveluiden kasvu 6 prosenttia

Muiden yhteiskunnallisten ja henkilökohtaisten palveluiden, joita ovat ympäristöhuolto, järjestötoiminta sekä virkistys-, kulttuuri- ja urheilutoiminta, liikevaihto kasvoi 6 prosenttia viime vuodesta. Kasvu oli 2 prosenttiyksikköä hitaampaa kuin vuosi sitten. Toimialan palkkasumma oli 6 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Liikevaihto- ja palkkasummasarjat perustuvat verottajan arvonlisä- ja työnantajasuoritustietoihin, joita täydennetään Tilastokeskuksen aineistoilla. Laskennassa ovat mukana niiden yritysten lisäksi, joista on vertailukelpoiset tiedot kohdekuukaudelta ja edellisen vuoden vastaavalta kuukaudelta, aloittaneet ja lopettaneet yritykset. Toimialoittaiset liikevaihto- ja palkkasummasarjat ja -kuviot julkaistaan Excel-taulukoina internet-osoitteessa http://www.tilastokeskus.fi/tk/ys/suhdanteet.html . Painojulkaisua sarjoista ei tehdä.

Lähde: Liiketoiminnan kuukausikuvaajat 2000, maaliskuu. Tilastokeskus