Yhdysvaltain tuottavuuden kasvu murtuu

  1. Sotien jälkeinen nousu...
  2. ...öljykriisin jälkeinen lasku
  3. 1990-luvun tuottavuuskumous
  4. 2000-luvun kasvumysteerio
  5. Taloushistoria kirjoitetaan uusiksi

Koko dokumentti yhdellä sivulla


2000-luvun kasvumysteerio

1990-luvun hurjien vuosien jälkeen tietokoneala hidastui merkittävästi ja odotetusti. Dotcom-kupla puhkesi, Y2K eli vuosituhannen investoinnit vaipuivat historiaan. Mielenkiintoista kyllä, vähittäis- ja tukkukaupan tuottavuuden kasvu jatkui, mikä ilmeisesti selittyy it-teknologian laaja-alaisella diffuusiolla näillä sektoreilla. Samalla tuottavuuden kasvu alkoi näkyä myös tieteellisissä ja teknisissä palveluissa sekä rakennus- ja ravintola-aloilla.

Teknologiakuplan jälkeinen markkinataantuma ohitettiin yllättävän nopeasti. Edessä oli taas nousukiihdytys, jonka seurauksena Yhdysvaltain tuottavuuskasvu oli vuosina 2000-2007 peräti 2,5 prosenttia, siis yhtä korkea kuin 1990-luvun dotcom-huuman aikaan - ja liki yhtä korkea kuin "amerikkalaisen vuosisadan" lakipisteessä.

Presidentti George W. Bushin kahden kauden aikana USA:n kansantalous muodostui kaikkiaan noin 60 sektorista, mutta tuottavuuden kasvu oli ensimmäisellä presidenttikaudella lähinnä seitsemän sektorin varassa, jotka vastasivat 85 prosentista tuottavuuskasvua. Näistä sektoreista kaksi suoraan ja muut epäsuorasti hengittivät lainakeuhkoilla - eli niiden tuottavuuden kasvu kulki käsi kädessä subprime-kiinnelainoista alkunsa saaneen velka-kuplan kanssa.

Viime vuosina tuottavuuden vetureina toimivat tukku- ja vähittäiskauppa, rahoitus- ja vakuutusala, tietokone- ja elektroniset tuotteet, media- ja tietoliikenne. Myös kiinteistöalalla tuottavuus kasvoi, mikä on usein sivuutettu keskusteluissa, koska sitä on ollut vaikeampi mitata.

Mikä takavuosina tulkittiin kiinteistöalan tuottavuuden kasvuksi, puhkesi pitkälti velkakuplan mukana. Ja samat vaikutukset ovat keskeisiä myös rahoitus- ja vakuutusalalla. Rahoitusalan puhurit vahvistuivat kesästä 2007 alkaen, veitsenterällä ala on ollut tänä syksynä. Vakuutusjätti AIG:n umpikuja on tästä hyvä esimerkki. Syyskuun puolivälissä AIG:n pelastuspakettiin kirjattiin 85 miljardia dollaria, jotka marraskuun lopussa luvattiin nostaa yli 170 miljardiin dollariin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 19.12.2008