Rakentamisen toimialakatsaus III/2011

  1. Rakentamisessa havaittavissa käänne
  2. Valmistuneiden asuntojen kasvu hiipumassa
  3. Maa- ja vesirakentamisen liikevaihto lievässä laskussa
  4. Rakennuskustannusten kasvu jatkuu
  5. Uudisrakentaminen rauhoittunut
  6. Maa- ja vesirakentamisen työllisyys elpyy
  7. Rakentamisen työtunnit loivassa laskussa
  8. Kuluttajien näkemykset synkkiä

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Jan Moilanen (09) 1734 2723
Sähköposti:
rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Rakentamisessa havaittavissa käänne

Kansainvälinen talouskehitys vaikuttaa tulevaisuuden odotuksiin myös rakennusalalla. Elinkeinoelämän keskusliiton laatimassa suhdannebarometrissa rakentamisen suhdannetilannetta luonnehditaan marraskuussa keskimääräiseksi. Barometrin vastaajien mukaan näkymät ovat kuitenkin jälleen poikkeuksellisen heikot. Rakentamisen tuotanto-odotuksissa seuraavalle kolmelle kuukaudelle on kuitenkin havaittavissa lievä käänne vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä. Rakennusteollisuus RT:n mukaan erityisesti talonrakentaminen sekä toimitilarakentaminen supistuvat vuoden 2012 aikana selvästi ja kokonaiskasvu vähenee nollaan. Tätä käsitystä tukee myös kuluttajien näkemyksiä kansantaloudesta kuvaava kuluttajabarometri.

Odotuksia tulevasta suhdannekehityksestä painaa alas myös tuleva talvikausi. Rakentamisaktiviteetin heikkeneminen kausittain havaitaan myönnettyjen rakennuslupien sekä rakentamisaloitusten kausivaihteluna. Synkät odotukset – realisoituessaan – näkyvät viiveellä rakennustuotannon tilastoinnissa. Rakentamisen tuotanto vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä on kokonaisuudessaan jatkunut myönteisenä, joskin liikevaihdon kasvuvauhti hidastui edelliseltä neljännekseltä. Tätä ennakoi EK:n rakentamisen suhdannebarometri jo suhteellisen varhain. Maa- ja vesirakentamisen liikevaihto kasvoi edeltävään vuoteen nähden pitkästä aikaa selvästi. Liikevaihdon kasvu selittyy pääosin hintojen nousulla, mikä ilmenee tarkasteltaessa rakentamisen määrän kehitystä.

Kaikkiaan rakennusyritysten liikevaihdon arvo kasvoi heinä-syyskuussa 14 prosenttia vuoden takaiseen vastaavaan kolmen kuukauden jaksoon verrattuna. Koko rakennustoimialan palkkasumma kasvoi noin 10 prosenttia. Talonrakentamiseen pääasiassa keskittyvien yritysten liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 16 prosenttia ja palkkasumma 14 prosenttia vuotta aiemmasta. Erikoistuneen rakennustoiminnan liikevaihto kasvoi vastaavalla jaksolla 16 prosenttia ja palkkasumma 10 prosenttia. Maa- ja vesirakentamisen liikevaihto nousi vuoden takaisesta neljänneksestä 6 prosenttia. Palkkasumma alalla kasvoi noin 3 prosenttia.

Kun liikevaihdon kasvusta poistetaan hintojen vaikutus ja tarkastellaan puhdasta rakentamisen volyymiä tai määrää, niin trendi on kasvava maa- ja vesirakentamista lukuunottamatta. Muilla rakentamisen aloilla rakentaminen kasvaa yhä vuoden kolmannella neljänneksellä, joskin aiempaa hitaammin.

Kuvio 1. Rakentamisen määrän trendi ja tuotanto-odotukset 1995-2011

Uudisrakentaminen kasvoi syyskuussa vajaat kaksi prosenttia. Asuinrakentamisen määrän kasvu oli syyskuussa alle prosentin, mikä johtuu pääosin pientalo- ja vapaa-ajan rakentamisen vähenemisestä verrattaessa edellisvuoteen. Sen sijaan kerros- ja rivitaloasuntojen tuotanto kasvoi edellisvuoteen nähden huomattavasti. Toimisto- ja opetusrakennushankkeita ajoittui vuoden 2011 kolmannelle neljännekselle selkeästi enemmän kuin vuosi sitten. Kasvua oli molemmissa noin 20 prosenttia. Huomattavan suurta kasvu oli kuitenkin teollisuuden rakentamisessa sekä varastorakentamisessa. Teollisuuden tarpeisiin rakennettiin 22 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Varastotilarakentaminen kasvoi noin 56 prosenttia vuoden 2010 syyskuuhun verrattuna.

Vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä myönnettiin rakennuslupia noin 7 600 uudelle asunnolle. Edellisvuoteen nähden kasvua kertyi 10 prosenttia. Omakotitaloille myönnettujen rakennuslupien määrä väheni 16 prosenttia. Rivi- ja ketjutalojen lupamäärät kasvoivat edelleen myös vuoden kolmannella neljänneksellä 6 prosenttia ja asuinkerrostalojen määrät 15 prosenttia verrattuna vuoden 2010 kolmanteen neljännekseen.

Vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä myönnettiin rakennuslupia 8,8 miljoonalle kuutiometrille, mikä on hieman yli prosentin enemmän kuin vuosi sitten. Asuinrakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärät vähenivät kolmannella neljänneksellä noin 2 prosenttia.

Aloituskuutiot kävivät vuoden 2009 alkupuoliskolla pohjalukemissa. Asuinrakennusten aloitukset alkoivat kasvaa vuoden 2009 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla. Erityisesti asuinkerrostalojen aloituskuutiot kolminkertaistuivat vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä. Vuonna 2010 rakennuksia aloitettiin 38 miljoonan kuution edestä mikä määränä oli viidenneksen suurempi kuin vuotta aiemmin. Vuoden toiselle neljännekselle osuu tilastojen valossa reilu kolmannes myönnetyistä aloituskuutioista. Vuoden 2011 toisella neljänneksellä aloituskuutiomäärissä palattiin lamaa edeltäneelle tasolle, mutta kuutiomäärien kasvu on taittunut kolmannella neljänneksellä.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 22.12.2011