Julkaistu: 3.2.2005

Ensimmäinen tutkimus perheiden ajankäytöstä

Lasten osallistuminen kotitöihin vähentää lapsiperheissä sekä äidin että isän osuutta kotitöistä. Yli 10-vuotiaat lapset tekevät sitä enemmän kaikkia kotitöitä mitä suurempi talous on. Erityisesti lasten osuus siivouksesta ja huoltotöistä kasvaa perhekoon kasvaessa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta artikkelikokoelmasta Perheiden ajankäyttö.

Eniten lapset osallistuvat ostoksilla käyntiin ja asiointiin. Yli neljän hengen talouksissa lasten yhteenlaskettu osuus ostoksiin ja asiointiin sekä siivoukseen ja vaatehuoltoon käytetystä ajasta on jopa suurempi kuin isän osuus. Suurimmissa talouksissa lapset käyttävät ostoksiin ja huoltotöihin enemmän aikaa kuin äiti.

Tasaisimmin äidin ja isän kesken jakautuvat ostoksiin ja asiointiin sekä huoltotyöhön käytetyt ajat. Suurin ero vanhempien kesken on pyykinpesussa ja muissa vaatehuoltotöissä, joista äidit huolehtivat lähes kokonaan. Äiti tekee valtaosin myös ruokataloustyöt, hoitaa lapset ja siivoaa. Huoltotyöt on ainoa kotityöryhmä, jossa isän osuus on suurempi kuin äidin.

Koululaiset viettävät vain suhteellisen pienen osan päivästä yksin kotona. Enemmistö 10-18-vuotiaista koululaisista ei ollut tutkimuspäivänä lainkaan yksin kotona. Kymmenesosa koululaisista vietti vähintään kaksi tuntia yksin kotona. Pojat olivat tyttöjä enemmän yksin.

Ikääntyneet puolisot tekevät kotitöitä samoina päivinä, ehkä yhtä aikaakin. Paljon aikaa kotityöhön käyttävän miehen vaimokin tekee paljon kotitöitä. Vaimo hoitaa kuitenkin myös eläkeiässä suurimman osan kotitöistä, vaikka työnjako hieman tasoittuukin iän myötä. Astianpesu on ainut kotityö, jonka kohdalla miehen osallistuminen vähentää vaimon työhön käyttämää aikaa.

Lähde: Perheiden ajankäyttö. Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannu Pääkkönen (09) 1734 3229, Iiris Niemi (09) 1734 3233,
Ulla Hannula (09) 1734 2924

Taulukot

Tietokantataulukot


Päivitetty 3.2.2005

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ajankäyttötutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5639. 2000. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 1.11.2014].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/akay/2000/akay_2000_2005-02-03_tie_001.html

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Elinolot > Ajankäyttötutkimus > 2000 > Ensimmäinen tutkimus perheiden ajankäytöstä

Navigointi

Tilastot

Elinolot

Ajankäyttötutkimus

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 029 551 1000 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute