Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Kesämökit 2007

Vuoden 2007 lopussa kesämökkejä oli 478 300. Edellisestä vuodesta mökkien määrä kasvoi 3 300 kesämökillä, joista osa on uustuotantoa ja osa käyttötarkoitukseltaan vapaa-ajan asunnoiksi muutettuja. Mökkien määrä on kasvanut nopeimmin 1980-luvulla. Vuonna 1990 oli mökkejä 368 000, joka oli 46 prosenttia enemmän kuin vuonna 1980. Vuodesta 1970 vuoteen 1980 lisäys oli ollut 75 600 kesämökkiä eli 43 prosenttia.

Kuvio 1. Kesämökkien lukumäärä 1970-2007

Vuonna 2007 valmistui 4 000 vapaa-ajan asuinrakennusta

Vuoden 2007 aikana uusia vapaa-ajan asuinrakennuksia valmistui 4 073. Kesämökkirakentaminen on hidastunut jatkuvasti 1990-luvun alkuvuosien rakennustahtiin verrattuna. Kun 1990-luvun alussa valmistui vuosittain noin 8 000 uutta kesämökkiä, niin viime vuosina rakentamisvauhti on ollut noin puolet tästä. Kesämökkikanta kasvoi 1990-luvulla noin 20 prosentilla. Se on selvästi vähemmän kuin 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin kanta kasvoi yli 40 prosenttia vuosikymmenen aikana.

Kuusamossa eniten uusia kesämökkejä

Eniten uusia kesämökkejä valmistui viime vuoden aikana Kuusamoon, 207, Kittilään 76 ja Kolariin 76 kappaletta. Seuraavina olivat Ristiina, Kalajoki ja Savonlinna. Vuoden 2007 aikana 46 kunnassa ei valmistunut yhtään uutta vapaa-ajan asuinrakennusta. Kesämökkikanta on kasvanut eniten vuoden 1990 jälkeen Kuusamossa, jossa kesämökkejä oli nyt 2 320 enemmän kuin vuonna 1990. Seuraavaksi eniten mökkejä on tullut viime vuosikymmeninä Orivedelle, Kittilään, Mäntyharjulle, Tammisaareen ja Puumalaan, joissa lisäys on ajanjaksolla 1990-2007 ollut yli 1 200 kesämökkiä.

Kuusamossa oli vuonna 2007 kaiken kaikkiaan eniten kesämökkejä, 6 269 kappaletta. Seuraavaksi eniten mökkejä oli Mikkelissä, Kuopiossa, Tammisaaressa, Mäntyharjulla, Rovaniemellä ja Pälkäneellä, joissa kaikissa oli yli 4 000 kesämökkiä.

Eniten kesämökkejä kunnittain 31.12.2007

Kunta  (kuntajako 1.1.2008 mukainen) Kesämökkien
määrä
Kuusamo 6 269
Mikkeli 5 715
Kuopio 5 203
Tammisaari 5 099
Mäntyharju 4 638
Rovaniemi 4 198
Pälkäne 4 019
Uusikaupunki 3 837
Asikkala 3 779
Mustasaari 3 665
Sysmä 3 606
Tampere 3 592
Kangasniemi 3 581
Pori 3 540
Orivesi 3 381

Maakunnista eniten kesämökkejä oli Varsinais-Suomessa, 47 700. Myös Etelä-Savossa ja Pirkanmaalla mökkejä oli yli 40 000. Vähiten kesämökkejä oli Keski-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla. Keski-Pohjanmaalla mökkejä oli 4 100 ja Ahvenanmaalla 5 600. Vuonna 2007 vapaa-ajan asuinrakennuksia valmistui eniten Pohjois-Pohjanmaalle, 461 kappaletta, Varsinais-Suomeen, 413 ja Etelä-Savoon, 409 kappaletta. Myös Lappiin valmistui yli 300 mökkiä (357). Vuodesta 1990 kesämökkikanta on kasvanut eniten Etelä-Savon maakunnassa, jossa mökkejä oli 10 700 enemmän kuin vuonna 1990. Pienin muutos kesämökkikannassa on tapahtunut Ahvenanmaalla, jossa mökkien määrä on lisääntynyt vuodesta 1990 noin 1 260 mökillä.

Kuvio 2. Vuonna 2007 valmistuneiden kesämökkien määrä maakunnittain

Tihein kesäasutus Kaskisissa

Tihein mökkiasutus oli Kaskisissa, jossa oli 18 kesämökkiä maaneliökilometrillä. Yhdessätoista kunnassa oli kesämökkejä enemmän kuin 10 neliökilometriä kohti. Koko maassa oli keskimäärin 1,6 kesämökkiä neliökilometrillä. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Päijät-Hämeessä kesämökkejä oli yli neljä neliökilometriä kohti. Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa ja Lapissa oli vielä alle yksi kesämökki neliökilometrillä. Kunnista vähiten mökkejä pinta-alaan suhteutettuna oli Kauniaisissa, Savukoskella, Utsjoella, Enontekiöllä, Sodankylässä ja Kärsämäellä.

Kesämökkien koko suurenee

Uusien ja vanhempien kesämökkien kokoerot ovat suhteellisen suuret. Uusien vuosina 2000-2007 rakennettujen vapaa-ajan asuinrakennusten keskikoko oli 62 neliötä ja sitä vanhempien 45 neliötä. Kaikkien kesämökkien keskikoko vuonna 2007 oli 47 neliötä. Keskikokoon lasketaan vapaa-ajan asuinrakennusten tai loma-asumiseen käytettävien rakennusten tiedossa olevat neliöt (noin 30 000 mökin pinta-ala on tuntematon). Suuret mökit ja vapaa-ajan asuinrakennukset kasvattavat keskikokoa jonkin verran, sillä mökkien neliöistä laskettu mediaani on kaikkien mökkien osalta 40 neliötä. Uusien vuosina 2000-2007 rakennettujen vapaa-ajan asuinrakennusten mediaanipinta-ala oli 55 neliötä ja sitä vanhempien mökkien 40 neliötä. Kesämökeistä siis puolet on pinta-alaltaan edelleen 40 neliöisiä tai sitä pienempiä. Suurten, vähintään 60 neliöisten, mökkien osuus kaikista vapaa-ajan asuinrakennuksista oli vuonna 2007 vajaa neljännes. Vuonna 1970 suurten mökkien osuus mökkikannasta oli 15 prosenttia.

Kesämökit pinta-alan mukaan 2007

Pinta-alaluokat, m2               lkm
          
osuus   
 mökeistä, %
Mökkejä yhteensä 478 306 100,0
-19 36 817 7,7
20-39 175 080 36,6
40-59 128 757 26,9
60-79 57 791 12,1
80-99 25 223 5,3
100- 23 599 4,9
Tuntematon 31 039 6,5

Lähes 800 000 suomalaista kuului kesämökin omistavaan asuntokuntaan

Kesämökeistä 380 000 oli yksityisten henkilöiden omistuksessa. Noin 94 000 mökkiä oli joko perikuntien, yritysten, yhteisöjen tai ulkomaalaisten omistamia. Kesämökin omistaviin asuntokuntiin kuului yhteensä 765 000 henkilöä.

Asuinmaakuntansa alueelta mökin omisti 65 prosenttia kaikista mökin omistajista. Kainuun, Ahvenanmaan, Lapin ja Pohjois-Karjalan mökinomistajista yli 90 prosenttia omisti mökin asuinmaakunnassaan. Sen sijaan uusimaalaisten omistajien mökit sijaitsivat pääosin muualla kuin asuinmaakunnassa. Vain 24 prosenttia uusimaalaisten omistamista mökeistä sijaitsi Uudellamaalla. Vajaa kolmasosa kaikista mökinomistajista omisti kesämökin kotikunnassaan.

Kesäasukkaat nostavat kuntien väkimäärää kesäisin

Vuonna 2007 oman kotikunnan ulkopuolelle kesämökille matkaavia kesäasukkaita oli noin 527 000. Eniten kesäasukkaita oli Varsinais-Suomessa, yli 56 000 henkilöä. Kunnista eniten kesäasukkaita tulee Mäntyharjulle, jossa kesäaikana voi mökeillään oleilla lähes 7 000 henkilöä. Myös Tammisaaressa, Pälkäneellä, Mikkelissä ja Puumalassa kesäasukkaita oli yli 5 000. Kesäasukkaat lisäsivät suhteellisesti eniten Kustavin väkimäärää. Kustavin alle tuhannen henkilön kunnassa kesäasukkaat lisäävät väkilukua kesäisin yli neljällä tuhannella. Kaikkiaan 25 kunnassa kesäasukkaat yli kaksinkertaistivat kunnan väkimäärän.

Kesämökin omistajat keski-iässä

Kaikkien mökinomistajien keski-ikä vuonna 2007 oli 61 vuotta ja uusien, vuonna 2007 valmistuneiden, kesämökkien omistajien keski-ikä oli 53 vuotta. Alle 40-vuotiaita omistajia oli noin 20 000 eli vain 5 prosenttia kaikista mökinomistajista ja alle 18-vuotiaita lapsia oli vajaalla viidenneksellä mökinomistajatalouksista. Kaikista kesämökeistä yli neljälläkymmenellä prosentilla oli omistajana kahden aikuisen henkilön asuntokunta. Yksinasuva henkilö oli omistajana 15 prosentilla mökeistä ja vajaan viidenneksen kaikista mökeistä omisti perikunta, yritys, yhteisö tai omistaja oli tuntematon. Kesämökin omistavien asuntokuntien keskikoko oli 2,3 henkilöä.

Lähde: Tilastokeskus, Kesämökkitilasto 2007


Päivitetty 10.7.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kesämökit [verkkojulkaisu].
2007, Kesämökit 2007 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kmok/2007/kmok_2007_2008-07-10_kat_001.html