Julkaistu: 8.6.2005

Vaatteet ja jalkineet Suomessa 11 prosenttia EU:n keskiarvoa kalliimpia

Vuoden 2003 syksyllä tehdyn vaatteiden ja jalkineiden hintavertailututkimuksen mukaan kuluttajahinnat ovat Suomessa EU:n keskiarvon yläpuolella. Pohjoismaat erottuvat joukosta kalliina maina Islannin ollessa koko Euroopan kallein. Islannin hintataso on peräti 49 prosenttia EU-keskiarvoa korkeampi. Suomessa vaatteiden ja jalkineiden hintataso on 11 prosenttia korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin. Vaatteiden hintataso meillä on 10 prosenttia ja jalkineiden hintataso 20 prosenttia korkeammalla kuin EU-keskiarvo.

Tässä hintavertailussa oli mukana 285 tuotetta. Mukana oli sekä kansainvälisiä merkkituotteita että kansallisesti tunnettuja merkkejä. Niinikään vertailtiin tuotteita, joiden status ja laatutaso oli edellä mainittuja alhaisempi.

Vaatteiden ja jalkineiden hintatasoindeksi 2003, EU25=100

EFTA-maat kalleimpia, uudet EU-maat halvimpia

Kolmen tutkimuksessa mukana olevan EFTA-maan eli Islannin, Norjan ja Sveitsin hinnat ovat Euroopan korkeimmat. EU:ssa hintataso vaihtelee huomattavasti eri jäsenvaltioiden välillä. EU:n kalleimmassa jäsenvaltiossa Ruotsissa vaatteet ja jalkineet maksavat 1,5 kertaa enemmän kuin edullisimmassa Puolassa.

EU:n uusien jäsenvaltioiden hintataso on Tšekkiä ja Kyprosta lukuun ottamatta alle EU-keskiarvon. Viron hintataso on 85 prosenttia Suomen hintatasosta.

Hintatasoindeksit tuoteryhmittäin, EU25=100

  Suomi Ruotsi Tanska Norja Islanti Britannia Saksa Ranska Espanja Italia Viro
Vaatteet ja jalkineet 111 114 110 134 149 90 106 93 100 112 94
Miesten vaatteet ja jalkineet 109 112 115 131 141 91 107 89 95 110 93
Naisten vaatteet ja jalkineet 116 113 109 139 154 92 104 93 99 112 99
Lasten vaatteet ja jalkineet 111 119 104 129 151 87 109 98 114 116 85
Vaatteet 110 113 110 135 148 90 106 94 100 112 91
Miesten vaatteet 108 111 116 133 139 91 107 89 94 111 90
Naisten vaatteet 114 111 108 140 153 91 105 95 100 112 97
Lasten vaatteet 109 126 107 131 150 86 109 99 117 119 82
Jalkineet 120 117 109 128 156 93 104 88 98 109 102
Miesten jalkineet 114 116 112 124 154 91 105 88 99 107 104
Naisten jalkineet 129 126 114 133 158 96 102 86 94 111 106
Lasten jalkineet 116 99 99 125 160 90 110 96 106 111 92

Tiedot perustuvat Eurostatin ECP (European Comparison Programme) -hintavertailuohjelmaan, jossa ovat mukana EU:n 25 jäsenvaltiota, kolme ehdokasmaata sekä EFTA-maista Islanti, Norja ja Sveitsi. Laajemmin tuloksia esitellään Eurostatin julkaisemassa Statistics in Focus (SIF) Economy and finance -sarjan julkaisussa numero 13/2005. Julkaisu on Internetissä pdf-tiedostona osoitteessa:
Eurostatin julkaisu

Lähde: Eurostat; Kansainvälinen hintavertailu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Harri Kananoja (09) 1734 3567,harri.kananoja@tilastokeskus.fi ,
Tomi Liimatainen (09) 1734 3490,
tomi.liimatainen@tilastokeskus.fi

Taulukot

Tietokantataulukot


Päivitetty 24.7.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansainvälinen hintavertailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-8379. 2003. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.2.2021].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kvhv/2003/kvhv_2003_2005-06-08_tie_001.html