Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 4 prosenttia heinäkuussa

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 713 000 vuorokautta heinäkuussa 2008, mikä oli 4 prosenttia vähemmän kuin heinäkuussa 2007. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset säilyivät viime vuoden tasolla. Yöpymisten kokonaismäärä oli 3 miljoonaa vuorokautta. Määrä oli prosentin vähemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 10 huonetta, mökkiä tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajoilta.

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä kääntyivät laskuun kesäkuussa ja väheneminen jatkui myös heinäkuussa. Ainoastaan venäläisten yöpymiset lisääntyivät ja virolaisten yöpymiset säilyivät ennallaan viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Muiden tärkeimpien Suomeen suuntautuvien matkailijamaiden yöpymiset vähenivät viime vuodesta. Ruotsalaiset olivat suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä. Heidän yöpymisiään kirjattiin majoitusliikkeissä 122 000 vuorokautta. Määrä oli 5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Venäläisten yöpymiset lisääntyivät viidenneksen ja he olivatkin seuraavana lähes 104 000 yöpymisvuorokaudellaan. Saksalaiset olivat kolmantena ja he yöpyivät majoitusliikkeissä 92 000 kertaa, mikä oli 6 prosenttia vähemmän kuin heinäkuussa 2007. Norjalaisten yöpymiset vähenivät voimakkaasti; 25 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna.

Hotellihuoneiden käyttöaste oli heinäkuussa 58,5 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 59,4 prosenttia. Maakunnista korkeimmat käyttöasteet mitattiin Ahvenanmaalla, 79,0 prosenttia ja Etelä-Karjalassa, 74,9 prosenttia. Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli 65,4 prosenttia.

Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli heinäkuussa 77,82 euroa vuorokaudelta, kun se vuotta aiemmin oli 75,22 euroa.

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste

Tammi-heinäkuussa 12 miljoonaa yöpymisvuorokautta

Tammi-heinäkuussa yöpymisten kokonaismäärä kohosi 12 miljoonaan yöpymisvuorokauteen, mikä oli 4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia ja kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi eniten Kainuussa, 16 prosenttia ja Kymenlaaksossa lähes 10 prosenttia.

Venäläisten yöpymisten voimakas kasvu on jatkunut koko kuluvan vuoden ja he olivatkin ylivoimaisesti suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä tammi-heinäkuussa 2008. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 21 prosenttia viime vuodesta ja niitä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 626 000 yöpymisvuorokautta. Yli 300 000 yöpymisvuorokautta tilastoitiin saksalaisille, ruotsalaisille ja briteille. Brittien yöpymiset lisääntyivät 19 prosenttia ja saksalaisten yöpymiset vajaat 3 prosenttia. Sitä vastoin ruotsalaisten yöpymiset vähenivät niukasti, 2 prosenttia.

Myös muista tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista norjalaisten yöpymiset vähenivät 9 prosenttia ja ranskalaisten sekä hollantilaisten yöpymisissä oli 5-6 prosentin lasku viime vuoden tammi-heinäkuuhun verrattuna.

Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä heinäkuussa 2008 ja tammi-heinäkuussa 2008 ja niiden vuosimuutokset, ennakkotieto

Kaikki majoitusliikkeet Yöpyneiden 10 tärkeintä lähtömaata Yöpymisvuorokaudet heinäkuu 2008 Vuosimuutos, % 07/2008 -07/2007 Yöpymisvuorokaudet tammi-heinäkuu 2008 Kumulatiivinen vuosimuutos, %
1-7/2008- 1-7/2007
Yhteensä - Total 2 959 350 -1,0 12 069 891 3,7
Suomi - Residents 2 245 926 0,0 8 764 132 3,3
Ulkomaat - Non-residents 713 424 -4,1 3 305 759 4,7
         
Ruotsi - Sweden 122 264 -4,6 345 773 -2,4
Saksa - Germany 92 145 -6,4 366 269 2,8
Venäjä -Russia 103 895 20,1 626 397 21,2
Britannia - United Kingdom 27 716 -11,1 306 539 18,6
Yhdysvallat - USA 26 454 -7,4 126 965 -1,6
Norja - Norway 48 982 -25,3 121 832 -8,9
Alankomaat - Netherlands 30 088 -13,0 126 868 -5,1
Italia - Italy 18 914 -7,4 82 017 2,8
Ranska - France 21 467 -5,2 154 559 -5,7
Japani - Japan 16 073 -1,1 81 658 0,5

Päivitetty 11.9.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. heinäkuu 2008, Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 4 prosenttia heinäkuussa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2008/07/matk_2008_07_2008-09-11_kat_001.html