Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 30.7.2004

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 13 prosenttia toukokuussa

Rakennuslupia myönnettiin toukokuussa 2004 yhteensä 4,1 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kuutiomäärät kasvoivat erityisesti liike- ja toimistorakennusten sekä teollisuus- ja varastorakennusten ryhmissä viime vuoden toukokuuhun verrattuna. Rakennusluvan sai 3 400 uutta asuntoa eli 7 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista.

Tammi-toukokuussa 2004 uudisrakentamiseen myönnettiin lupia 16 miljoonan kuutiometrin verran eli 3 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä väheni viidenneksen ja maatalousrakennusten kolmanneksen viime vuoden tammi-toukokuusta. Sen sijaan asuinrakennuksille ja teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä kasvoi vuotta aiemmasta.

Tammi-toukokuussa rakennusluvan saaneiden rivi- ja kerrostaloasuntojen määrä väheni, mutta omakotitaloasunnoille lupia myönnettiin 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan rakennusluvan sai 13 500 uutta asuntoa, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin tammi-toukokuussa vuosi sitten.

Myönnetyt rakennusluvat toukokuussa ja tammi-toukokuussa 2004

  Toukokuu
1 000 m3
Muutos, %
5/2003 - 5/2004
Tammi-toukokuu
1 000 m3
Muutos, %
1-5/2003 - 1-5/2004
Kaikki rakennukset 4 109 13 16 060 -3
- asuinrakennukset 1 531 6 5 877 3
- vapaa-ajan asuinrakennukset 142 0 494 3
- liike- ja toimistorakennukset 476 64 2 372 -22
- julkiset palvelurakennukset 312 33 1 073 10
- teollisuus- ja varastorakennukset 873 56 3 629 12
- maatalousrakennukset 381 -32 1 334 -32
- muut rakennukset 394 0 1 282 10
Asunnot, kpl 3 374 -7 13 538 -3

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2004, toukokuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Paula Salminen, (09) 1734 2234, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 30.7.2004

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennusluvat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4262. toukokuu 2004. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rl/2004/05/rl_2004_05_2004-07-30_tie_001.html