Julkaistu: 10.3.2005
Korkeakoulututkinnon suorittaneet olivat työllistyneet parhaiten vuonna 2002 koulutuksesta valmistuneista. Yli 80 prosenttia heistä oli työssä vuoden 2003 lopussa. Työssä olevien osuus oli kuitenkin hieman pienempi kuin edellisvuoden vastavalmistuneilla. Toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneista oli työssä 67 prosenttia, mikä on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin vastaava osuus edellisenä vuonna.
Eniten työttömiä oli vuoden kuluttua valmistumisesta toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneista, 14 prosenttia. Ammattikorkeakoulukoulutuksesta valmistuneista oli työttömänä 7 prosenttia ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 5 prosenttia. Työttömien osuus oli kutakuinkin saman suuruinen kuin vuotta aiemmin, mutta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien osuus lisääntyi prosenttiyksikön.
Tutkinnon suorittaneiden työllisyys koulutusasteen mukaan vuoden kuluttua valmistumisesta 2002 ja 2003, %

Lähde: Koulutustilastot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Ritva Kaukonen (09) 1734 3311, koulutus.tilastot@tilastokeskus.fi
Tietokantataulukot
Liitetaulukot
Päivitetty 10.3.2005
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Sijoittuminen koulutuksen jälkeen [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-9442. 2003. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.5.2012].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/sijk/2003/sijk_2003_2005-03-10_tie_001.html.
Sijoittuminen koulutuksen jälkeen
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |