Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Tehdasteollisuus 2008

Vuoden 2008 tilinpäätöstilastossa on siirrytty käyttämään TOL 2008 toimialaluokitusta. Uudella toimialaluokituksella tehdasteollisuuden yritysten lukumäärä pieneni tuhannella, ja liikevaihdon taso laski 4,6 miljardia euroa. Suurin muutos oli kustannustoiminnan siirtyminen palvelusektorille. Sen vaikutus oli 2,9 miljardia euroa. Kannattavuuden ja rahoitusaseman tunnuslukuihin muutoksen vaikutus oli vähäinen. Katsauksessa kaikki luvut on laskettu uuden luokituksen mukaisina sekä tilastovuodesta että kahdelta edeltävältä vuodelta.

Liikevaihto

Vuonna 2008 tehdasteollisuudessa oli yrityksiä 23 300, mikä on hieman edellisvuotta suurempi. EU:n määritelmän mukaisia pk-yrityksiä oli 22 400. Pk-yritysten osuus teollisuuden liikevaihdosta oli 17 prosenttia ja on pysynyt samansuuruisena useana vuonna. Henkilöstön osuus on hieman kasvanut vuosittain ollen 38 prosenttia vuonna 2008.

Tehdasteollisuuden liikevaihdosta metalliteollisuus kattoi yli puolet. Metalliteollisuuden suurin sektori oli sähkö- ja elektroniikkateollisuus. Sen osuus oli 52 prosenttia metalliteollisuudesta ja 30 prosenttia koko tehdasteollisuudesta. Metsäteollisuuden osuus on supistunut 14 prosenttiin. Vuonna 2008 metsäteollisuuden liikevaihto jäi pienemmäksi kuin kemianteollisuuden. Viime vuosista poiketen tehdasteollisuuden liikevaihdon kasvusta suurin osa tuli kemianteollisuudesta.

Tehdasteollisuuden liikevaihto 2007–2008

Tehdasteollisuuden liikevaihto 2007–2008

Tehdasteollisuuden liikevaihdon kasvu hiipui vuonna 2008. Liikevaihto kasvoi vain 2,8 prosenttia edellisvuodesta ja oli 150 miljardia euroa. Suurten yritysten liikevaihto oli 124,4 miljardia euroa ja pk-yritysten 25,6 miljardia. Suurilla yrityksillä liikevaihto kasvoi 2,4 prosenttia edellisvuodesta. Pk-yrityksillä liikevaihdon muutos oli huomattavasti suurempi, 4,6 prosenttia.

Tehdasteollisuuden liikevaihto kasvoi metsäteollisuutta lukuun ottamatta kaikilla muilla päätoimialoilla. Kemianteollisuus keräsi liikevaihtoa 3,9 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2007. Muutosta edellisvuoteen oli 19,3 prosenttia. Tehdasteollisuuden suurimman sektorin, metalliteollisuuden liikevaihto kohosi vain 2,2 prosenttia eli 1,8 miljardia euroa. Metsäteollisuuden liikevaihto supistui 1,7 miljardia euroa eli 7,4 prosenttia.

Tehdasteollisuuden liikevaihdon muutos 2008

Tehdasteollisuuden liikevaihdon muutos 2008

Kannattavuus

Teollisuusyritysten käyttökate eli varsinaisen toiminnan kannattavuus on laskenut melko tasaisesti 2000- luvulla. Vuonna 2008 käyttökate heikkeni 2,5 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Tehdasteollisuuden käyttökate oli 8,5 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Yritysten yhteenlasketut tuotot kasvoivat 4,2 miljardia euroa, mutta käyttökatetta jäi 3,3 miljardia edellisvuotta vähemmän. Kaikki käyttökatteeseen vaikuttavat kuluerät kasvoivat suhteellisesti tuottoja enemmän. Eniten kasvoivat muut liiketoimintamenot, 12,4 prosenttia. Aine- ja tarvikehankinnat nousivat 3,6 prosenttia.

Tehdasteollisuuden kulurakenne 2006–2008

Tehdasteollisuuden kulurakenne 2006–2008

Käyttökate laski kaikilla teollisuuden päätoimialoilla. Suurin muutos oli kemianteollisuudessa, jossa käyttökate heikkeni 3,8 prosenttiyksikköä eli 7,8 prosenttiin liiketoiminnan tuotoista. Kemianteollisuudessa aine- ja tarvikekäytön kustannusten nousu söi tuottojen 4 miljardin euron kasvun. Käyttökatetta saatiin 0,5 miljardia vähemmän kuin vuonna 2007. Metalliteollisuudessa 1,8 miljardin euron tuottojen kasvu hupeni 3,3 miljardin euron liiketoiminnan muiden kulujen nousuun. Vaikka metsäteollisuuden tuotot supistuivat 1,6 miljardia euroa edellisvuodesta, jäi sen käyttökate vain 0,4 prosenttiyksikköä edellisvuotta heikommaksi.

Tehdasteollisuuden kannattavuus 2000–2008

Tehdasteollisuuden kannattavuus 2000–2008

Tehdasteollisuuden yhteenlaskettu nettotulos pieneni 8,4 miljardia euroa edellisvuoteen verrattuna. Nettotulos laski 5,7 prosenttiyksikköä ollen 3 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Rahoitustuottoja saatiin yli miljardi euroa vähemmän kuin edellisvuonna ja rahoituskulut kasvoivat 4,9 miljardia euroa. Rahoituskulut olivat noin miljardi euroa suuremmat kuin rahoitustuotot. Vuonna 2008 rahoituskuluihin sisältyi yli 3 miljardia euroa arvonalennuksia. Yritysten maksamat tuloverot supistuivat 1,2 miljardia euroa.

Merkittävin muutos oli metsäteollisuudessa, jossa nettotulosprosentti painui 8,9 prosenttia miinukselle. Parhaimmat nettotulokset saatiin metalliteollisuudessa. Sen nettotulos oli 6,4 prosenttia liiketoiminnan tuotoista.

Nettotuloksen heikkeneminen heijastui myös kokonaistulokseen, koska satunnaisten erien vaikutus kokonaistulokseen jäi vähäiseksi. Tehdasteollisuuden kokonaistulos oli 3,3 prosenttia liiketoiminnan tuotoista.

Tehdasteollisuuden pk-yritysten kannattavuus 2000–2008

Tehdasteollisuuden pk-yritysten kannattavuus 2000–2008

Pk-yritysten kannattavuus heikkeni sekä käyttökatteella että netto- ja kokonaistuloksella mitaten, mutta muutos oli lievempi kuin isoilla yrityksillä. Käyttökate pieneni 0,9 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Pk-yrityksille jäi käyttökatetta 2,5 miljardia euroa eli 9,7 prosenttia liiketoiminnan tuotoista vuonna 2008. Käyttökatteella mitaten pk-yritysten kannattavuus oli yli prosenttiyksikön verran parempi kuin suurten yritysten. Myös netto- ja kokonaistulosprosentit olivat pk-yrityksillä selvästi parempia kuin suurilla yrityksillä.

Rahoitus

Tarkasteltaessa tehdasteollisuuden omavaraisuusastetta vertailukelpoisella aikasarjalla, jossa pääomalainat sisältyvät velkoihin, omavaraisuusaste on heikentynyt yli 8 prosenttiyksikköä vuodesta 2000. Koko tehdasteollisuuden omavaraisuusaste oli 41,4 prosenttia vuonna 2008. Pk-yritysten omavaraisuusaste oli 43,3 prosenttia.

Tehdasteollisuuden omavaraisuusaste 2000–2008

Tehdasteollisuuden omavaraisuusaste 2000–2008

Tehdasteollisuuden taseen rakenteessa tapahtui selvä muutos. Oman pääoman osuus laski 5,6 prosenttiyksikköä, ja velkojen osuus kasvoi lähes 6 prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna. Omaa pääomaa pienensi maksetut suuret osingot ja heikentyneet tilikauden tulokset. Tehdasteollisuuden tilikauden tulos supistui 8,2 miljardia euroa edellisvuodesta.

Tehdasteollisuusyritysten taseen rakenne ilman ennakkomaksuja 2008

Tehdasteollisuusyritysten taseen rakenne ilman ennakkomaksuja 2008

Tehdasteollisuuden toimialojen oma pääoma ja vieras pääoma 2008

Tehdasteollisuuden toimialojen oma pääoma ja vieras pääoma 2008

Teollisuusyrityksillä kokonaisvelat, velat ja pakolliset varaukset vähennettynä ennakkomaksuilla olivat 111 miljardia euroa, mikä on 15 miljardia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokonaisvelkojen suhteellinen osuus liikevaihdosta kasvoi 8,6 prosenttiyksikköä, 74,2 prosenttiin. Kokonaisvelat kasvoivat 11 miljardia euroa enemmän kuin liikevaihto.

Vuoden 2008 rahoitustuloksella yritykset saisivat vuoden 2008 velkansa maksettua 11 vuodessa. Edellisvuonna velat olisi kuitattu 5 vuodessa.

Tehdasteollisuuden vieraan pääoman takaisinmaksuaika 2000–2008

Tehdasteollisuuden vieraan pääoman takaisinmaksuaika 2000–2008

Päätoimialoista metsäteollisuus on pysynyt suhteellisesti velkaisimpana toimialana, mutta silläkin kokonaisvelkojen määrä alitti vuotuisen liikevaihdon vuonna 2008. Kemianteollisuudessa kokonaisvelkojen suhteellinen osuus oli vain runsaat puolet liikevaihdosta. Suurin muutos tapahtui metalliteollisuudessa, jossa kokonaisvelkojen osuus kasvoi 18 prosenttiyksikköä.

Tehdasteollisuuden kokonaisvelat 2007–2008

Tehdasteollisuuden kokonaisvelat 2007–2008

Tehdasteollisuuden kokonaispääoman tuottoprosentti oli 5,7 taseen loppusummasta. Tuottoprosentti jäi puolta heikommaksi kuin vuonna 2007.

Investoinnit

Vuonna 2008 tehdasteollisuudessa investoitiin aineelliseen käyttöomaisuuteen hieman edellisvuotta vähemmän. Nettoinvestointien määrä oli 3,4 miljardia euroa eli 0,3 miljardia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös nettoinvestointien suhteelliset osuudet laskivat hieman. Verrattuna liikevaihtoon nettoinvestoinnit olivat 2,2 prosenttia. Kun verrataan nettoinvestointeja liikevaihtoon päätoimialoittain, niin suhteellisesti eniten investoitiin elintarvike- ja metsäteollisuudessa. Elintarviketeollisuudessa investoinnit olivat 3,8 ja metsäteollisuudessa 3,2 prosenttia liikevaihdosta. Euromääräisesti eniten investoitiin metalliteollisuudessa, 1,5 miljardia euroa, mutta investointien osuus liikevaihdosta oli vain 1,7 prosenttia vuonna 2008.

Tehdasteollisuuden aineelliset nettoinvestoinnit 2007–2008

Tehdasteollisuuden aineelliset nettoinvestoinnit 2007–2008

Henkilöstö

Tilinpäätöstilastossa on siirrytty käyttämään Tilastokeskuksen yritysrekisterin henkilöstömääriä eli palkansaajien ja yrittäjien lukumäärä muunnettuna kokoaikavastaaviksi. Muutos on tehty myös vertailuvuosiin. Tehdasteollisuusyritykset työllistivät 381 400 henkilöä vuonna 2008, noin 5 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Metalliteollisuudessa henkilöstön määrä kasvoi noin tuhannella. Metsäteollisuudessa henkilöstö väheni noin kolmella tuhannella. Koko tehdasteollisuuden palkat ja muut henkilöstökulut laskivat 0,7 miljardilla eurolla edellisvuodesta. Yhteensä henkilöstökuluja maksettiin 18,9 miljardia euroa vuonna 2008. Henkilöstökulujen osuus liikevaihdosta oli 12,6 prosenttia.

Tehdasteollisuuden henkilöstökulut / liikevaihto 2000–2008

Tehdasteollisuuden henkilöstökulut / liikevaihto 2000–2008

Koko tehdasteollisuuden jalostusarvo oli 32 miljardia euroa vuonna 2008. Se laski edellisvuodesta 2,6 miljardilla eurolla. Jalostusarvosta kului 59,1 prosenttia henkilöstökulujen kattamiseen.

Tehdasteollisuuden jalostusarvo / henkilöstökulut 2007–2008

Tehdasteollisuuden jalostusarvo / henkilöstökulut 2007–2008

Lähde: Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Pirkko Nurmela (09) 1734 3519, rakenne.tilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 21.12.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Teollisuuden tilinpäätöstilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-531X. 2008, Tehdasteollisuus 2008 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tetipa/2008/tetipa_2008_2009-12-21_kat_001_fi.html