Julkaistu: 29.4.2014

Vuonna 2013 käytiin 121 työtaistelua

Korjaus 29.4.2014. Tekstiä ja taulukkoa Työtaistelujen syyt vuonna 2013 on korjattu. Korjaukset on merkitty punaisella.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa käytiin 121 työtaistelua vuonna 2013. Työtaistelujen määrä kasvoi edellisestä vuodesta, jolloin niitä oli 86 kappaletta. Työtaisteluihin osallisten työntekijöiden lukumäärä oli noin 19 500 ja menetettyjä työpäiviä oli noin 26 000. Sekä osallisia työntekijöitä että menetettyjä työpäiviä oli vuonna 2013 kolmanneksi vähiten 2000-luvulla.

Vuoden 2013 työtaistelujen lukumäärä oli hieman korkeampi kuin 2000-luvun keskimääräinen taso. Alla olevassa kuviossa tarkastellaan työtaistelujen lukumäärää vuosina 2000-2013. Eniten työtaisteluja käytiin vuonna 2005, jolloin työtaistelujen määrä oli 365 ja vähiten vuonna 2002, jolloin työtaistelujen määrä oli 76.

Työtaistelut vuosina 2000-2013

Työtaistelut vuosina 2000-2013

Alla olevassa taulukossa tarkastellaan työtaistelujen lukumäärää, osallisten työntekijöiden lukumäärää sekä työtaisteluissa menetettyjä työpäiviä vuosina 2000-2013. Vuonna 2013 osallisten työntekijöiden lukumäärä oli noin 19 500 ja menetettyjä työpäiviä oli noin 26 000. Nousua edellisvuoteen oli osallisten lukumäärässä noin 30 prosenttia ja menetetyissä työpäivissä noin 50 prosenttia.

Työtaistelut vuosina 2000-2013

Vuosi Työtaisteluja Osalliset yhteensä Menetettyjä työpäiviä
2000 96 84 092 253 838
2001 84 21 715 60 652
2002 76 70 867 74 985
2003 112 91 866 66 136
2004 84 25 211 42 385
2005 365 106 796 672 904
2006 97 48 276 85 075
2007 91 89 729 94 579
2008 92 15 992 16 352
2009 139 50 485 91 899
2010 191 137 316 314 667
2011 163 59 164 127 758
2012 86 14 984 17 254
2013 121 19 567 25 999

Osallisten työntekijöiden lukumäärä oli korkein vuonna 2010 ja matalin vuonna 2012. Menetettyjä työpäiviä oli eniten vuonna 2005 ja vähiten vuonna 2008.

Alan työehtosopimus oli harvoin syynä työtaisteluun

Työtaistelun syy oli vajaassa puolessa työtaisteluista työvoiman vähennys tai sen uhka. Muita yleisiä syitä olivat työnjohto ja palkkaus . Syksyllä 2013 käytiin työehtosopimusneuvottelukierros ja keskusjärjestöt allekirjoittivat lokakuussa 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksen, jonka piirissä on yli 90 prosenttia palkansaajista. Alan työehtosopimus oli syynä 8 :ssä vuoden aikana käydyssä työtaistelussa.

Työtaistelujen syyt vuonna 2013

Työtaistelun syy Työtaistelujen lukumäärä Osalliset yhteensä Menetetyt työpäivät
Työvoiman vähennys tai sen uhka 49 10 882 14 905
Työnjohto 29 3 567 5 113
Palkkaus 12 841 635
Alan työehtosopimus 8 347 345
Tukitoimenpide 2 536 506
Työolosuhteet 1 240 675
Muu syy tai syytä ei ilmoitettu 20 3 154 3 821
Kaikki yhteensä 121 19 567 25 999

Vuonna 2013 työtaisteluista suurin osa, 108 kappaletta, oli lakkoja. Jarrutuksia oli neljä, ylityökieltoja kolme ja muita työtaisteluita kuusi.

Työtaisteluista yli puolet (62 kpl) käytiin teollisuudessa. Teollisuuden työpäivämenetykset kattoivat yli puolet kaikista työpäivämenetyksistä. Teollisuuden alatoimialoista eniten työtaisteluja käytiin paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla, metallien jalostuksen toimialalla sekä muiden koneiden ja laitteiden valmistuksen toimialalla. Teollisuuden jälkeen eniten työtaisteluja käytiin päätoimialoista kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla.

Suurin yksittäinen lakko oli postialan lakko marraskuussa. Työtaisteluun osallistui noin 1 800 työntekijää ja menetettyjä työpäiviä kertyi vajaat 2 000.

Alueellisesti tarkasteltuna paikallisia työtaisteluja käytiin eniten Tampereen ja Vantaan kaupungeissa. Työtaisteluista 11 käytiin useamman kuin yhden kunnan alueella.

Lukumääräisesti eniten työtaisteluja käytiin vuoden 2013 toisella neljänneksellä ja vähiten kolmannella sekä neljännellä neljänneksellä. Työpäivämenetykset jakautuivat melko tasaisesti niin, että alkuvuonna oli enemmän työpäivämenetyksiä kuin loppuvuonna.


Lähde: Työtaistelut 2013. Tilastokeskus

Lisätietoja: Anu Uuttu 09 1734 2322, Harri Nummila 09 1734 3235, palkat.indeksit@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (313,1 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 29.4.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työtaistelutilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0823. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.12.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tta/2013/tta_2013_2014-04-29_tie_001_fi.html

Jaa