Julkaistu: 12.11.2008

Julkisten työpaikkojen osuus vähentynyt kolme prosenttiyksikköä 1996-2006

Korjaus 12.11.2008 klo 9.00 ilmestyneeseen julkistukseen. Korjattu 12.11.2008 klo 10.00, korjatut tekstit merkitty punaisella.

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston vuoden 2006 lopullisten tietojen mukaan julkisten eli kuntien ja valtion työpaikkojen osuus kaikista työpaikoista on vähentynyt kolme prosenttiyksikköä 1996-2006. Vuonna 2006 osuus kaikista työpaikoista on 27,8 %. Julkisten työpaikkojen määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa 39 000 eli 6,4 prosenttia. Yhteensä työpaikkojen määrä on lisääntynyt 357 000 eli 18,2 prosenttia.

Suhteellisesti eniten julkisen sektorin työpaikkoja on Lapissa (36,2 %), Kainuussa (34,8 %) ja Pohjois-Savossa (33,3 %). Päijät-Hämeessä, Itä-Uudellamaalla ja Uudellamaalla osuus jää noin 25 prosenttiin. Julkisten työpaikkojen suhteellisen osuuden väheneminen on ollut suurinta Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa noin 6 prosenttia. Ahvenanmaa on ainoa maakunta, jossa julkisten työpaikkojen osuus on kasvanut (0,7 %).

Julkisella sektorilla on yhteensä noin 644 000 työpaikkaa, joista valtion työpaikkojen osuus on 23 prosenttia (julkisen sektorin työpaikkoihin tilastoidaan myös kuntien ja valtion liikelaitokset, joissa on yhteensä 15 000 työpaikkaa). Yksityisiä työpaikkoja on noin 1 670 000.

Julkisten työpaikkojen osuus kaikista työpaikoista v. 2006 sekä osuuden muutos 1996-2006

Lähde: Työssäkäyntitilasto 2006. Tilastokeskus

Lisätietoja: Jaana Huhta, (09) 1734 2632, tyossakaynti.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Taulukot

Tietokantataulukot


Päivitetty 12.11.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5528. 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.5.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tyokay/2006/tyokay_2006_2008-11-12_tie_003.html