Julkaistu: 7.6.2005
Vaihtosuhde nakertaa kansakuntamme ostovoimaa
Tuomme kalliimmalla ja viemme halvemmalla. Edellisen kerran Suomen vaihtosuhde heikkeni öljykriisien aikoihin yhtä paljon kuin viime vuosina on tapahtunut. Toistaiseksi kansantaloudellamme on ollut tähän varaa, mutta pidemmän päälle kehitys on huolestuttavaa.
Lauri Uotila
Suomea on perinteisesti luonnehdittu pieneksi avotaloudeksi, jossa ulkomaankaupan merkitys on suuri. Esimerkiksi viennin suhde bruttokansantuotteeseen on viime vuosina ollut lähellä 40 prosenttia, eli enemmän kuin koskaan. Mitään kansainvälistä ennätysluokkaa tämä ei kuitenkaan ole, sillä vaikkapa Hollannissa ja Belgiassa viennin suhde bruttokansantuotteeseen on jopa 6080 prosenttia.
Ulkomaankauppa on puhdasta vaihtokauppaa. Viedyt tavarat ja palvelut vaihdamme tuontiin, sillä juuri tuonti luo taloudellista hyvinvointia. Vienti sittenkin on vain välttämätön vaiva tuonnin maksamiseksi. Kukapa tavaroita haluaisi ilmaiseksi ulkomaalaisille lahjoittaa? Kansakunnan taloudellisten tarpeiden tyydyttämisessä onkin hyvin tärkeää se, miten viennin ja tuonnin hinnat kehittyvät suhteessa toisiinsa eli miten ulkomaankaupan vaihtosuhde muuttuu.
Vaihtosuhteella on monia mittalukuja
Kuukausittain julkaistaan tavaraviennin ja tavaratuonnin hintakehityksestä kahdet erilaiset indeksit. Tilastokeskuksen tuottajahintaisiin indekseihin kuuluvat viennin ja tuonnin hintaindeksit ovat perusvuoden tavaravalikoiman hintakehitystä kuvaavia mittareita. Toisaalta Tullihallitus julkaisee kuukausittain edellisen vuoden rakenteeseen pohjautuvia viennin ja tuonnin yksikköarvoindeksejä. Kaikkein laajimmin ulkomaankaupan vaihtosuhde mitataan kansantalouden tilinpidossa, kun omat hinta-arviot laaditaan tavarakaupan lisäksi myös palveluiden ulkomaankaupalle.
Ulkomaankauppatilastojen erilaiset hintamittarit aiheuttavat tilastojen käyttäjille tulkintaongelmia. Esimerkiksi vuoden 2002 tavaraviennin euromääräisten hintojen arvioitiin alentuneen 5,4 prosenttia tuottajahintaisen vientihintaindeksin mukaan. Samalta tilastovuodelta Tullihallitus päätyi vain -0,4 prosentin vientihintojen muutokseen, kun taas kansantalouden tilinpito arvioi -5,2 prosentin alennuksen vientihintoihin. Vastaavasti tavaratuonnin keskihintojen arvioitiin alentuneen tuontihintaindeksin mukaan samaisena vuonna 2,9 prosenttia ja Tullin yksikköarvoindeksinkin mukaan melkein samat eli 2,8 prosenttia. Kansantalouden tilinpito nipisti muutoksesta vielä yhden prosenttiyksikön kymmeneksen. Mihin me tarvitsemme Tullin julkaisemia hinta- ja volyymi-indeksejä?
Vaihtosuhteen kehitys
Lähde: EcoWin
Hinnat määräytyvät markkinoilla
Ennen viime vuosikymmentä Suomen ulkomaankauppaa säänneltiin monin virkamääräyksin. Oli tulleja ja kiintiöitä, ja markkakin devalvoitiin aina silloin tällöin. Pelkkä devalvaatio ei ihmeemmin vaihtosuhteeseen vaikuttanut, koska vieraiden valuuttojen kallistuminen kohotti sekä tuonti- että vientihintoja. Kuitenkin valuuttajakaumien erot viennin ja tuonnin rakenteissa heijastuivat jossain määrin myös vaihtosuhteeseen.
Nykyään viennin ja tuonnin hinnat määräytyvät melko vapaasti globaaleilla markkinoilla. Viejät pyrkivät myymään mahdollisimman kalliilla, ja tuojat yrittävät ostaa mahdollisimman halvalla. Hintakartelleistakin ollaan pääsemässä eroon.
Toimialoittaiset erot suuria
Kuten vapaisiin markkinoihin sopiikin, toimialoittain Suomen vientihintojen kehitykset ovat poikenneet toisistaan viime vuosina huomattavasti. Sellun ja paperin vientihinnat ovat alentuneet tasaisesti jo neljänä vuotena peräkkäin, mutta puutavaran hinnat ovat pysyneet vakaina.
Metalliteollisuudessa taas elektroniikkatuotteiden vientihinnat ovat alentuneet melko nopeasti jo usean vuoden ajan, mutta kulkuneuvojen sekä koneiden hinnat ovat pysyneet samoina koko kuluvan vuosikymmenen. Perusmetallien vientihinnat ovat kohonneet reippaasti viimeksi kuluneen parin vuoden ajan.
Vaihtosuhde on heikentynyt vuosikausia
Tavaroiden tuontihinnat olivat viime vuonna jokseenkin samat kuin vuonna 1998. Kuitenkin palveluiden tuonti oli kallistunut 12 prosenttia, joten koko tuonnin hintataso oli kohonnut runsaat 2 prosenttia. Samana aikana tavaroiden ja palvelujen vientihinnat olivat alentuneet runsaat 10 prosenttia. Täten ulkomaankauppamme vaihtosuhde on heikentynyt kansantalouden tilinpidon mukaan kuudessa vuodessa noin 13 prosenttia. Edellisen kerran Suomen vaihtosuhde heikkeni suunnilleen yhtä paljon 1970-luvun jälkipuoliskolla, jolloin kansakuntaa ravistelivat öljykriisit.
Moni varmaan ajattelee vaihtosuhteemme heikenneen paljolti siksi, että huimasti tuottavuuttaan kohottava elektroniikkateollisuutemme alentaa tuotteidensa yksikköhintoja nopeasti. Tilastot eivät kuitenkaan tue tätä arkiviisautta. Esimerkiksi kuluvan vuosikymmenen aikana koko tavaraviennin vaihtosuhde on kehittynyt aivan samaa tahtia kuin ulkomaankauppamme ilman elektroniikkateollisuutta. Onkin luonnollista, että jo pitkään jatkunut elektroniikan halpeneminen on heijastunut sekä vientimme että tuontimme hintoihin.
Toiveita vaihtosuhteen alamäen päättymisestä sentään on. Paperiteollisuudessa on sellun ja eräiden paperilaatujen hintoja pystytty kuluvan vuoden puolella hieman nostamaan. Elektroniikkateollisuudessa hinnat voivat kohota uusien tuotteiden myötä. Mahdotonta ei ole öljynkään hintojen aleneminen tuontihinnoissa.
Uhkana ostovoiman supistuminen
Vaihtosuhteen heikkeneminen viime vuosina on merkinnyt sitä, että vuosi vuodelta olemme joutuneet tuottamaan yhä suuremman vientivolyymin maksaaksemme saman määrän tuontia. Pidemmän päälle jatkuessaan tämä voisi koitua tuskien tieksi. Pelottavia esimerkkejä löytyy kehitysmaista, joissa vuosikymmeniä yhtäjaksoisesti alentunut vaihtosuhde on estänyt kansakunnan vaurastumisen.
Suomen bruttokansantuotteen volyymi oli viime vuonna noin 19 prosenttia suurempi kuin vuonna 1998. Ostovoiman kehitys oli silti laimeampaa, koska ulkomaankaupan vaihtosuhde heikkeni selvästi. Näinä kuutena vuotena vaihtosuhde leikkasi kansantulolaskelmien mukaan bruttokansantuotteen ostovoiman nousua keskimäärin lähes yhden prosenttiyksikön vuosittain, eli 19 prosentin sijasta ostovoima kohosikin vain runsaat 13 prosenttia.
Tähänastiseen vaihtosuhteen heikkenemiseen meillä on ollut varaa. Vaihtotase on pysynyt ylijäämäisenä epäsuotuisasta hintakehityksestä huolimatta. Toisin olivat ajat ennen 1990-luvun puoliväliä, jolloin vaihtotaseemme oli jokseenkin kroonisesti alijäämäinen. Mihinkään raivokkaaseen vaihtosuhteen parantamiseen meillä ei nyt ole välitöntä tarvetta, koska tuontialttiutemme näyttää kovin laimealta. Jo pelkkä hintasuhteen heikkenemisen pysäyttäminen ilmeisesti takaisi vaihtotaseen ylijäämän jatkossakin.
Lauri Uotila toimii ekonomistina Sampo Pankissa.
Päivitetty 7.6.2005