Julkaistu: 24.8.2004

Maatalouden rakennemuutos EU-aikana
Tilakoon kasvusta viljanviljelyn yleistymiseen

Rami Rauhala

Viimeisen kymmenen vuoden aikana joka neljäs maatila on lopettanut maatalouden harjoittamisen. Tuotantoaan jatkaneet maatilat ovat siirtyneet yhä enemmän kasvinviljelyyn. Kotieläintilojen osuus on laskenut alle puoleen kaikista maatiloista. Keskimääräinen peltoala on puolestaan kasvanut jo yli 30 hehtaariin.

Vuoden vaihteessa tulee täyteen maamme kymmenes jäsenyysvuosi Euroopan unionissa. EU-aikana maastamme on hävinnyt kaikkiaan runsaat 26 000 tilaa eli joka neljäs maatila on lopettanut maatalouden harjoittamisen. Nyt maatiloja on vajaat 74 000. Rakennemuutos ei tullut uutena ilmiönä suomalaiseen maatalouteen, sillä jo ennen unioniin liittymistä tilarakenteen kehittyminen oli voimakasta. EU-jäsenyyden pelättiin kuitenkin ajavan maa- ja elintarviketalouden sekä erityisesti alkutuotannon vakavaan kriisiin.

Maatilojen lukumäärä tuotantosuunnan mukaan vuosina 1992-2003

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ei aiheuttanut pelättyä romahdusta maataloudelle, vaikka se osaltaan muovasi tilarakenteen muutosta. Vielä 1990-luvun alkupuolella sekä kotieläin- että kasvituotantotilojen määrät laskivat, tosin kotieläintilojen nopeammin kuin kasvinviljelytilojen. Kehityssuunta muuttui 1990-luvun puolivälin jälkeen, kun kasvinviljelytilojen lukumäärä ei enää jatkanutkaan laskuaan. Kotieläintiloilla lopettamisvauhti säilyi lähes ennallaan. Vuonna 2001 kotieläintilojen osuus laski ensimmäistä kertaa alle puoleen kaikista maatiloista.

Muutos on ollut merkittävä, kun otetaan huomioon, että vielä 1970-luvulla kotieläimiä oli noin 70 prosentilla ja vielä vuonna 1990 runsaalla 62 prosentilla maatiloista. Viljelijöiden ilmoittamien päätuotantosuuntien mukaan kotieläintilojen lukumäärä on laskenut viime vuosina keskimäärin kuusi prosenttia vuodessa. Viime vuonna kotieläintilojen osuus oli enää 46 prosenttia kaikista maatiloista. Vuonna 2003 yleisimmät tuotantosuunnat olivat viljanviljely (39 %) ja lypsykarjatalous (25 %). Lypsykarjataloutta harjoittavien tilojen lukumäärä laski edellisvuodesta lähes seitsemän prosenttia, kun taas viljanviljelyn päätuotantosuunnakseen ilmoittaneiden tilojen lukumäärä kasvoi noin prosentilla.

Kasvituotanto yleistynyt

Tilarakenteen muuttuminen kasvinviljelyvaltaisemmaksi selittyy sillä, että entistä useampi kotieläintuotannosta luopunut tila jatkaa peltojen viljelyä, eikä lopeta kokonaan maatalouden harjoittamista. Esimerkiksi vuonna 2002 kotieläintuotannon tuotantosuunnakseen ilmoittaneista tiloista noin neljä prosenttia jatkoi toimintaansa kasvituotantotilana vuonna 2003. Eniten kasvituotantoon vaihtaneita oli muun nautakarjatalouden ja siipikarjatalouden tuotantosuunnakseen ilmoittaneissa tiloissa.

Kasvituotannossa viljelijöitä houkuttelee se, että nykyisessä tukijärjestelmässä suurin osa viljelijätuista on peltoalaan sidottuja ja esimerkiksi viljakasveille maksetaan korkeampaa hehtaaritukea kuin rehukasveille. Tuotantosuunnan muutos ei yleensä aiheuta suuria investointeja, sillä lähes kaikilla kotieläintiloilla on jo ennestään ainakin suurin osa viljanviljelyyn tarvittavista koneista ja laitteista. Useimmiten eläintenpitoa jatketaankin niin kauan kuin olemassa oleviin tuotantorakennuksiin ei tarvitse tehdä suuria investointeja.

Kasvituotannon yleistymistä selittää myös viljelijöiden ikärakenne: ikääntyvä viljelijäväestö siirtyy työvoimavaltaisesta ja usein raskaasta karjanhoitotyöstä kasvinviljelyyn ennen varsinaista eläkkeelle jääntiään. Toisaalta nuorille ja paremmin koulutetuille viljelijöille kasvinviljely mahdollistaa vähemmän sitovana tuotantomuotona tilan ulkopuolisen työssäkäynnin tai vaikkapa muun yritystoiminnan kehittämisen maatilalla.

Tilojen yksikkökoko kasvanut

Samalla kun maatilojen lukumäärä on laskenut ja tuotantorakenteen painopiste siirtynyt kohti kasvituotantoa, on tilojen yksikkökoko kasvanut. Viime vuosina maatilojen keskimääräinen peltoala on kasvanut noin hehtaarilla vuodessa. Vielä 1990-luvun alkupuolella kasvu oli hieman hitaampaa. Keskipeltoala on kasvanut vuodesta 1995 runsaat yhdeksän hehtaaria ja on tällä hetkellä jo yli 30 hehtaaria.

Maatilojen lukumäärä ja keskimääräinen peltoala vuosina 1991-2002

Keskimääräisen peltoalan kasvua ovat vauhdittaneet maatilojen lukumäärän pieneneminen, peltojen vapautuminen tuotannonohjaussopimuksista ja pellonvuokrauksen yleistyminen. Lopettaneilta tiloilta pelto onkin siirtynyt jatkaville tiloille useimmiten peltojen vuokrauksen kautta. Tällä hetkellä vuokrapeltoa on vajaalla 60 prosentilla kaikista tiloista. Näillä vuokrapeltoa on keskimäärin lähes 17 hehtaaria.

Keskimääräinen peltoala vaihtelee voimakkaasti eri tuotantosuuntien välillä. Vuonna 2003 viljatiloilla peltoa oli keskimäärin runsaat 29 hehtaaria ja lypsykarjatiloilla lähes 37 hehtaaria tilaa kohti. Suurimpia olivat kuitenkin sika- ja siipikarjataloutta harjoittavat tilat. Esimerkiksi sikatalouden tuotantosuunnakseen ilmoittaneilla tiloilla peltoa oli lähes 50 hehtaaria tilaa kohti. Peltoalaltaan pienimpiä olivat hevostaloutta harjoittavat tilat, joilla peltoa oli keskimäärin kymmenen hehtaaria tilaa kohti.

Peltoalan hajonta on lisääntynyt vuosi vuodelta, ja maatilat muodostavatkin yhä heterogeenisemmän joukon. Hajontaa kuvaava kvartiiliväli oli esimerkiksi vuonna 2003 runsaat 28 hehtaaria, vuonna 2000 noin 25 hehtaaria ja vuonna 1995 vain vajaat 18 hehtaaria. Kvartiiliväli ilmaisee, kuinka pitkällä välillä keskimmäiset 50 prosenttia tiloista ovat, kun ne järjestetään peltoalansa mukaan suuruusjärjestykseen. Vaikuttaa siltä, että useissa eri tutkimuksissa esille tullut jako tuotantoaan laajentaviin tiloihin ja nykyisellä tuotannolla jatkaviin tiloihin on nähtävissä yhä selvemmin myös peltoalan lisääntyneessä hajonnassa.

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken tilastoryhmässä.

Lähde: Tike/Maatilarekisteri


Päivitetty 24.8.2004