Eriarvoisuutta kuoleman edessä

Eläkelaskelmat, kuten niin monet laskelmat vakuutusalalla, perustuvat niin sanottuun elinajantauluun, jossa lasketaan tiettyjen matemaattisten kaavojen avulla väestön elinajanodotteet eri iän saavuttaneille ihmisille. Yleisimmin puhutaan vastasyntyneen elinajanodotteesta, jota lukua pidetään myös eräänlaisena maiden elintason mittarina.

Henkivakuutuksen ottaminen on edullisempaa nuorempana, sillä vakuutusyhtiönkään riskit eivät ole vielä kovin suuret. Näin vakuutusmaksuja pystytään keräämään enemmän. Kun ihmisen terveellisten vuosien "takuuaika" umpeutuu siinä 40 vuoden tienoilla, henkivakuutuksen ottaminenkin kallistuu huomattavasti.

Elinajanodotteilla on eroa

Elinajanodote heijastelee kuolevuuden tasoa. Vastasyntyneen lapsen alhaisimmat elinajanennusteet löytyvät Keski- ja Etelä-Afrikan maista (35-40 vuotta), pisimmät teollistuneista maista (73-84 vuotta). Maailma on kuoleman edessä selvästi kahtiajakautunut - kuilu kehitysmaiden ja teollistuneiden maiden välillä on valtava.

Lähes kaikissa maissa naisten kuolevuus on alhaisempaa, mistä johtuu että myös heidän elinajanodotteensa on pitempi kuin miesten. Miesten elinajanodote on pitempi kuin naisten joissakin eteläisen Afrikan maissa (Namibia, Swasimaa, Zimbabwe jne.) sekä Nepalissa, Bhutanissa ja Bangladeshissa, joista viime mainittu on yli 140 miljoonan asukkaan kansa.

Suomessa miesten elinajanodote oli vuonna 2003 6,7 vuotta lyhyempi kuin naisten. Entisissä sosialistimaissa sukupuolten väliset elinajanodotteet ovat suuremmat kuin Suomessa, mutta länsimaissa ne ovat pienemmät. Suomi on juuri vedenjakajalla. Venäjällä ero on suurin, 13 vuotta. Siellä alkoholi näyttää tehneen tehtävänsä (ks. www.tilastokeskus.fi, Maailma numeroina).

John Graunt - väestötieteen isä

Nykyisille kuolevuuslaskelmille loi perustan 1600-luvun lopulla englantilainen varakas kangaskauppias John Graunt (1620-74), jolla oli aikaa harrastaa muutakin kuin omaa ammattiaan. Hän tutki Lontoossa kirkon toimesta pidettäviä luetteloita kuolleista henkilöistä.

Tietämättä todennäköisyyslaskennasta mitään Graunt laski luettelosta lukuja, jotka osoittivat kuolevuuden vaihtelevan tiettyinä aikoina. Monet epidemiathan olivat sen ajan ihmisille arkipäivää. John Graunt jäikin historiaan ensimmäisenä varsinaisen väestötutkimuksen tekijänä, ja näin häntä voi hyvällä syyllä pitää väestötieteen isänä.

John Grauntin yksinkertaisia laskelmia täydensi pyrstötähden löytäjä Edmund Halley (1656-1742). Hänen laskelmissaan käytettiin jo apuna ikäryhmittäisiä kuolevuuslukuja eli juuri niitä lukuja, joihin koko elinajanodotteen laskeminen perustuu.

Kuolemanvaara nousee 16-17-vuotiaana

Elinajantaulu perustuu väestöstä lasketuille kuolevuusluvuille. Tällaisena kuolevuuslukuna käytetään niin sanottua kuolemanvaaralukuja, jotka lasketaan ikäryhmittäin joko yksivuotisikäryhmittäin tai sitten viisivuotisikäryhmittäin.

Kuolemanvaara kuvaa nimensä mukaisesti kuoleman vaaraa tietyssä iässä. Eli luku ilmaisee sen todennäköisyyden, jolla tietyn ikäinen henkilö kuolee meneillään olevan ikävuotensa aikana. Eli kuolemanvaara on todennäköisyys sille, että iässä x oleva henkilö kuolee ennen kuin saavuttaa iän (x+1).

Vuonna 2003 oli suomalaisen 65 vuotta täyttäneen miehen kuolemanvaara 0,01796 ja naisten 0,00779. Eli tuolla todennäköisyydellä kuoltiin ennen kuin saavutettiin 66 vuoden ikä. Nuo luvut voi selkeämmin ilmoittaa jakamalla ne tuhannella. Tuolloin kuolemanvaaraluvun tulkinta on se, että 65 vuoden iässä kuolee 18 miestä ja 8 naista tuhannesta. Luvut osoittavat selvästi, että sukupuolten välillä on eroja kuoleman edessä - 65 vuoden iässä miehiä kuolee yli kaksi kertaa enemmän kuin naisia.

Miesten ja naisten kuolemanvaarat iän mukaan vuonna 2003

Oheisessa taulukossa (huomaa logaritmiasteikko) on esitetty Suomen miesten ja naisten kuolemanvaaraluvut vuodelta 2003. Vastasyntyneen poikalapsen kuolemanvaara on samansuuruinen kuin 45-vuotiaiden miesten ja tyttölasten samansuuruinen kuin 51-vuotiaiden naisten. Lapsilla kuolemanvaara vaihtelee eri iässä suurestikin - kuolevuus on niin pientä, että se näkyy selvästi satunnaisvaihteluna.

Kuolemanvaara nousee selvästi 16-17 vuoden iässä, miehillä huomattavasti selvemmin. Tästä eteenpäin lisääntyvät selvästi tapaturmat (ajokortti!) ja itsemurhat - varsinkin pojilla. Sen jälkeen kuolemanvaara pysyykin monet ikävuodet samalla tasolla, kunnes tautikuolleisuus alkaa nostaa sitä lähellä 40. ikävuotta. Nuoruusiässä alkanut miesten naisia korkeampi kuolevuus jatkuu läpi koko eliniän. Iän karttuessa miesten kuolemanvaarat ovat jatkuvasti suurempia kuin naisten. Tämä tietysti heijastuu elinajanodotteen laskentaan, josta seuraavassa numerossa.

Mauri Nieminen

Päivitetty 28.1.2005

Jaa