Julkaistu: 11.4.2005

Rakennemuutos vie kohti erityisosaamista

Suomi tekee eri asioita ja eri tavalla nyt kuin 15 vuotta sitten. Vaikka vientiteollisuus kiskoi maan lamasta, työllisyys kasvaa palveluissa.

"Tuotantotoiminnan ja työllisyyden kannalta välttämätön rakennemuutos saattaa aiheuttaa tilapäistä, paikallista tai ammattikohtaista työttömyyttä tai lomautuksia", todettiin Harri Holkerin sinipunahallituksen ohjelmassa 1980-luvun lopulla. Varovainen ilmaisu vaikuttikin oikeaan osuneelta hallituksen istuessa, edes sen painottamaa hallittua rakennemuutosta ei oikein kuulunut. Heti sinipunan väistyttyä keväällä 1991 muutos sitten tuli - eikä kovinkaan hallittuna.

Kohtuuden nimessä Holkerin hallituksen ohjelmasta on poimittava toinenkin kohta: "Rakennemuutosten tukemiseksi ja uusien työpaikkojen synnyttämiseksi lisätään tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan sekä koulutukseen tarkoitettuja määrärahoja."Romahdusta hallitus ei siis nähnyt, mutta uuden nousun siemeniä se kylvi kuitenkin.

Työlliset toimialoittain

Vaiheompelijoista elektroniikka-asiantuntijoihin

Vuonna 1985 Suomessa oli vielä lähes 25 000 valmisvaateteollisuuden ompelijaa, vuonna 1995 enää reilut 7 000. Nyt vaateteollisuus työllistää kaikkiaan enää noin 4 000 työntekijää. Tekstiiliteollisuuden alasajo on esimerkki rakennemuutoksesta, jota halpatyömaiden kilpailu on aiheuttanut korkeiden työvoimakustannusten teollisuusmaissa. Suomessa tekstiiliteollisuuden romahdukseen vaikutti lisäksi - ja eritoten - Neuvostoliiton kaupan romahtaminen 1990-luvun alussa.

Vuonna 1985 Suomessa oli myös yli 9 000 konekirjoittajaa, kymmenen vuotta myöhemmin enää reilut 4 000. Nyt konekirjoittajan ammattinimike alkaa käydä harvinaiseksi, koska esimiestasokin on entistä enemmän siirtynyt atk:n myötä tekstinsä tuottajaksi. Ammattinimikkeen väistyminen kertoo teknologisen muutoksen aiheuttamasta rakennemuutoksesta.

Teknologisen muutoksen nousevaa puolta edustavat vaikkapa teletekniikan insinöörit, joiden määrä on reilusti tuplaantunut joka vuosikymmenellä:

1970: 1 070
1980: 2 306
1990: 5 072
1995: 7 535

Kaikkiaan vuonna 2000 Suomessa oli tietotekniikan, elektroniikan ja informaatiotekniikan erityisasiantuntijoita jo lähes 40 000. Taustalla on sähkö- ja elektroniikkateollisuuden nousu 1990-luvulla maamme suurimmaksi vientialaksi.

Erityisesti teollisuuden työllisyydelle informaatiosektorin merkitys oli 1990-luvulla suuri. Informaatiosektorin tavaratuotantoon syntyi joka toinen koko teollisuuden uusi työpaikka.

Työllisyyden muutos 1990-1994 (-450 000) ja 1994-2002 (+320 000) toimialoittain

Työllisten määrän muutos vuodesta 1990 vuoteen 2002 eri toimialoilla

Historiallisen suuri murros

Suomen talouden murros 1990-luvun laman jälkeisinä vuosina vertautuu aikaisempiin suuriin käännekohtiin: teollistumisen alkuvaiheeseen 1800-luvun jälkipuoliskolla ja sotien jälkeisiin murroskausiin, kirjoittavat Pentti Vartia ja Pekka Ylä-Anttila teoksessaan Kansantalous 2028. "Samoin kuin aiemmin, 1990-luvun alussakin kasvu keskeytyi poikkeuksellisiin, ulkoisten tekijöiden aiheuttamiin murroksiin ja niitä seuranneisiin rakennemuutoksiin."

Rakennemuutos tarkoittaa resurssien siirtymistä nopean tuotannon ja tuottavuuden kasvun aloille sekä samalla tuotantorakenteen monipuolistumista. Rakennemuutos ja kasvu kytkeytyvät toisiinsa: rakennemuutos on kasvun lähde, mutta rakenteet myös muuttuvat kasvun seurauksena.

Suomi saavutti 1990-luvun alussa muihin länsimaihin verrattuna myöhässä ja myös paljon dramaattisemmin ns. deindustrialisaatiokehityksen päätepisteen. Muualla perinteiset teollisuuden alat olivat taantuneet jo aiemmin ja tilalle oli tullut palveluelinkeinoja.

Suomen veti lamasta vientiteollisuus, joka oli toisenlaista verrattuna aiempaan. Uudet toimialat nousivat kärkeen, mutta ne työllistivät tuotannon kasvuun nähden vain vähän työntekijöitä. Kehitys vei jo 1980-luvulla alkaneeseen suuntaan: kohti yhä harvempia, entistä paremmin palkattuja ja korkeamman ammattitaidon työpaikkoja.

Teollisuudessa nousi tuotanto, palveluissa työllisyys

Kun tarkastellaan tuotantoa, Suomi "teollistui uudelleen" laman jälkeen, kun 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa vinoutunutta tuotantorakennetta korjattiin. Liian pieneksi supistunutta vientikapasiteettia kasvatettiin, markan ulkoisen arvon romahdus vauhditti kehitystä. Teollisuustuotanto kasvoi, ja sen osuus kokonaistuotannosta nousi selvästi toisin kuin muissa länsimaissa. Samalla teollisuuden sisäinen rakenne muuttui: sähkö- ja elektroniikkateollisuudesta tuli suurin teollisuudenala ja metsäteollisuuden osuus painui pariinkymmeneen prosenttiin.

Työllisyydessä pitkä linja kuitenkin on jatkunut: työvoima vähenee alkutuotannossa sekä teollisuudessa ja kasvaa palvelualoilla.

Kaiken kaikkiaan Suomessa oli vuonna 2003 lähes 140 000 työllistä vähemmän vuonna 1990. Rajuinta muutos on ollut alkutuotannossa; maa-, riista- ja kalatalouden piiristä hävisi 13 vuodessa noin 85 000 työntekijää. Myös rakentamisessa pudotus on ollut suuri: vuonna 2003 jopa 50 000 työpaikkaa vähemmän kuin vuonna 1990.

Teollisuus kokonaisuudessaan on myös menettänyt yhteensä 86 000 työpaikkaa vuosina 1990-2003 huolimatta huimasta noususta elektroniikkateollisuudessa. Eniten on menettänyt kulutustavarateollisuus, 47 000 työpaikkaa.

Työvoiman väheneminen johtuu kuitenkin myös toisenlaisesta rakennemuutoksesta yritysmuodoissa ja sitä kautta työpaikkojen tilastoinnissa. "Työllisten määrä teollisuudessa ei ole merkittävästi laskenut, kun otetaan huomioon työn ulkoistaminen palvelualoille", toteaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAN:n työmarkkinoiden tutkimusohjelman tutkimuspäällikkö Hannu Piekkola. "Tämä poikkeaa merkittävästi kehityksestä muissa maissa, joissa teollisuuden rooli työllistäjänä on voinut merkittävästi vähentyä."

Teollisuudesta on siirtynyt tehtäviä alihankinnoiksi, esimerkiksi atk-, siivous-, kuljetus-, kirjanpito-, mainos- yms. palvelualoille. Samaan tapaan maatalous oli aikanaan hyvin omavaraista tuottaen ja huoltaen esimerkiksi omat koneensa ja kuljettaen niin tuotteensa kuin tuotantopanoksensa itse. Työnjaon kehittyessä nämä työt siirtyivät tilastoissa pois maatalouden piiristä teollisuuteen ja palveluihin.

Tekniset sekä sosiaali- ja koulutuspalvelut nousussa

Elektroniikkateollisuuden lisäksi työllisyyttä ovat siis kasvattaneet vain palvelualat. Teollisuuden palvelujen ulkoistaminen heijastuu siihen, että eniten on kasvanut ryhmä tekninen palvelu (85 000 uutta työntekijää). Sitä seuraavat sosiaalipalvelut (+39 000), koulutus (+27 000), muut palvelut (+25 000) ja terveyspalvelut (+8 000).

Sosiaalipalveluista on kasvanut erityisesti päivähoitohenkilökunnan määrä. Myös palvelutalojen henkilökunta on lisääntynyt tuhansilla työntekijöillä. Koulutuspalveluissa eniten uutta työvoimaa on saatu peruskouluihin; suhteellisesti kasvu on ollut vieläkin suurempaa korkeakouluissa. Muiden palvelujen ryhmässä kasvua on tapahtunut erityisesti järjestö- ja urheilutoiminnassa. Terveydenhuoltopalveluiden kasvusta voi mainita esimerkkinä lääkärien määrän, joka on kasvanut tasaisesti. Vuonna 1990 lääkäreitä oli noin 12 200, kymmenen vuotta myöhemmin jo reilut 14 500.

Avautumista, automaatiota, itsepalvelua...

Mitä on kehityksen taustalla? Ennen kaikkea teknologista kehitystä, mutta myös taloudellisen toimintaympäristön muutosta.

Suunta on ollut kohti erityisosaamista. Automaation myötä monet kouluttamattoman työvoiman yksinkertaiset, rutiininomaiset perustyötehtävät ovat kadonneet. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton selvityksen mukaan 1990-luvulla vaativien ammattien suhteellinen osuus kaikista ammateista kasvoi kuudessa vuodessa 10 prosentin tasolta lähes 40 prosentin tasolle ja keskitason ammatit supistuivat 80 prosentin tasolta lähes 50 prosentin tasolle.

Myös suljetun ja säännellyn talouden avautuminen on tuottanut suuriakin muutoksia ammattiryhmissä. Pankkitoimihenkilöiden määrä putosi reilusta 35 000:sta vuonna 1990 vajaaseen 25 000:een vuonna 1995.

Pankkitoimihenkilöiden määrää on supistanut myös toinen yleinen trendi: työtä on siirretty asiakkaalle, joka palvelee itseään pankkiautomaateilla tai Internetin äärellä. Vastaavaa kehitystä on tapahtunut monilla muillakin aloilla, esimerkiksi kaupan aloilla.

Työtä on toisaalta siirretty kotitalouksista myös takaisin tuotantoon. Esimerkiksi ruuan valmistaminen kotona on vähentynyt, mikä on synnyttänyt uusia työpaikkoja pikaruokaloihin ja valmisruokatuotantoon. Myös vaatteiden valmistus kotona on merkittävästi vähentynyt, työpaikat tosin ovat syntyneet halpatyövoiman maihin.

Hallitusti, kovalla hinnalla

Myllerrysten jälkeen Suomen tuotantorakenne on nyt jokseenkin samanlainen kuin OECD-maissa keskimäärin: jalostuselinkeinojen osuus on noin kolmannes, palveluiden runsaat 60 prosenttia ja alkutuotannon osuus on painunut muutamaan prosenttiin.

Muutosten hintaa ovat maksaneet työttömäksi jääneet, erityisesti taantuvien seutujen pitkäaikaistyöttömät. Rakennemuutosta voi kuitenkin pitää hallittuna, toteaa tutkimuspäällikkö Hannu Piekkola. "Rakennemuutos on johtanut voitollisten ja tuottavien yritysten kasvuun. Ei ole tuettu näivettyviä toimialoja. Olemme olleet paremmin valmistautuneita Aasiasta ja Itä-Euroopasta tulevaan kilpailuun. Meille on edullista, että suomalaiset yritykset kansainvälistyvät, koska aina jokin osa toiminnasta jää Suomeen.

Myönteistä on myös suljetun sektorin avautumisen vaikutukset. "Eri toimialojen väliset tuottavuuserot ovat kaventuneet. Kotimaahan on tullut ulkomaisia palvelualan yrityksiä. Siten raja vientisektorin ja suljetun sektorin välillä on pienentynyt", Piekkola sanoo.

Murrokset jatkuvat

Vaikka rakennemuutos on ollut raju 15 viime vuoden aikana, se ei suinkaan ole ohi. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2020 teollisuuden palveluksessa alle neljännes työllisistä, kun vuonna 1990 osuus oli vielä yli 30 prosenttia. Palvelujen osuuden työllistäjänä arvioidaan puolestaan nousevan jo 73 prosenttiin vuonna 2020, kun osuus vuonna 1990 oli 60 prosenttia.

Työministeriön pääekonomisti Pekka Tiainen on arvioinut rakennemuutosten vaikutuksia ammattirakenteeseen tulevina vuosina. Tiaisen mukaan Suomen täyttäessä sata vuotta vuonna 2017 työllisyys on nykyistä suurempi sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa sekä liike-elämää palvelevassa toiminnassa. Yksityisen kulutuksen kasvun takia työllisyys kasvaa myös hotelli-, ravitsemus- ja majoitustoiminnassa sekä yksityisissä palveluissa ja väestön vanhenemisen takia erityisesti terveyden- ja sosiaalihuollossa.

Työpaikkoja menetetään edelleen maataloudessa, muussa tehdasteollisuudessa kuin elektroniikkateollisuudessa, tukkukaupassa, rahoitussektorilla ja julkisessa hallinnossa.

Muutokset muovaavat ammattirakennetta. Suorittavassa työssä työllisten määrä vähenee ja lisäys kohdistuu tietotyöhön ja muuhun palvelutyöhön. Eniten kasvavat tuotannon ja liikkeenjohdon sekä rahoituksen ja hallinnon asiantuntijatyöt.

Palvelusektorilla lääkäreiden ja muun terveydenhuollon henkilöstön määrä on nykyistä tuntuvasti suurempi ja sosiaalityöhönkin, etenkin vanhusten palveluihin, tarvitaan enemmän väkeä. Lisäystä jarruttavat kuitenkin julkisen sektorin rahoituspulmat. Koulutusyhteiskunnassa myös opetustyö lisääntyy, mutta painottuu nykyistä enemmän aikuiskoulutukseen.

Lähteet:
Kansantalous 2028. Pentti Vartia ja Pekka Ylä-Anttila. ETLA, 2003.
Väestölaskennat 1970-2000. Tilastokeskus.
Globalisaation portinvartijat. Toim. Elina Grundström. Edita 2004.
TYÖ TULEVAISUUDESSA, Taustamateriaalia eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan skenaariohankkeeseen
Työssäkäyntitilasto 2000-2001, Tilastokeskus 2003.
Tilastokeskuksen StatWeb palvelu
Koulutustilastot


Päivitetty 11.4.2005

Jaa