Julkaistu: 15.5.2002

Kuolevuus väestöllisenä ilmiönä

Nykyään puhutaan jatkuvasti väestön ikääntymisestä tai ikärakenteen vanhenemisesta. Tällä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että vanhuksia - tai paremminkin vanhuuseläkeikäisiä - on väestöstä yhä enemmän: ihmiset elävät yhä pitempään, koska kuolevuus on alentunut.

Kuolevuuden alentuminen on yksi syy myös maapallon "räjähdysmäiseen" väestönkasvuun. Kun hedelmällisyys on pysynyt korkeana, kuolevuuden alentuminen on pitänyt väestönkasvun korkeana. Näin vuosittain yhä enemmän ihmisiä on ollut elossa.

Toisaalta kuolevuutta voidaan tarkastella taustana väestön terveydentila. Terveysongelmat heijastuvat korkeana kuolevuutena. Monet taudit on taltutettu rokotteilla, mutta esimerkiksi malariaan kuolee vielä paljon ihmisiä kehitysmaissa ja AIDSista on tullut uusi vitsaus monille mailla. Viina ja tupakka aiheuttavat ennenaikaisia kuolemia niin kehitysmaissa kuin teollistuneissa maissa.

Ikä, sukupuoli ja kuolemansyy

Kuolevuuden tarkastelussa keskeisinä tekijöinä voidaan sanoa olevan iän, sukupuolen ja kuolemansyyn. Kuolevuuden tasoa tarkastellaan samanlaisilla tunnusluvuilla kuin syntyvyyden tasoa. Erilaiset ikäryhmittäin lasketut tunnusluvut antavat selkeän kuvan kuolevuuden ja iän riippuvuudesta. Koska miesten kuolevuus on korkeampaa kuin naisten, tunnusluvut lasketaan molemmille sukupuolille erikseen.

Iän ja sukupuolen lisäksi käytetään muita demografisia muuttujia kuten siviilisääty ja asuinpaikka.

Kuolemansyitä tarkastellaan sen mukaan, mihin tauteihin ihmiset kuolevat. Taudit on luokiteltu Maailman terveysjärjestön (WHO:n) toimesta eri luokkiin. Tätä kansainvälistä tautiluokitusta käytetään myös tilastoissa. Luokitus on sama, jota lääkärit käyttävät määrätessään muun muassa sairaslomia.

Yleinen kuolevuusluku

Yleinen kuolevuusluku on helposti laskettavissa. Se ilmaisee kuolleiden osuuden keskiväkiluvusta promilleina tai usein ilmaistuna "kuolleita keskiväkiluvun tuhatta asukasta kohti".

Yleisen kuolevuusluvun laskentaan vaikuttaa huomattavasti väestön ikärakenne. Varsinkin kehitysmaissa, joissa lasten osuus lähentelee lähes puolta väestöstä, yleinen kuolevuusluku ei kuvaa oikeaa tilannetta. Näin luvun tulosta voidaan pitää usein suuntaa-antavana - varsinkin kun verrataan ikärakenteeltaan hyvin erilaisia väestöjä.

Ikäryhmittäiset kuolevuusluvut

Tarkemman kuvan saa tarkastelemalla kuolevuutta eri ikäluokissa erikseen. Tällöin verrataan kussakin ikäluokassa kuolleita samanikäisen väestön keskiväkilukuun.

Usein näitä ikäryhmittäisiä kuolevuuslukuja kutsutaan keskikuolevuusluvuiksi. Ikäluokituksena käytetään usein yksivuotisikäluokkia tai viisivuotisikäluokkia.

Imeväiskuolevuus

Ihmisen elämän alkamishetkellä kuolevuus on korkea. Tosin teollistuneissa maissa vastasyntyneiden kuolevuus on reippaasti alentunut viime vuosikymmeninä. Suomi on jo pitkään ollut niiden maiden joukossa, joissa on maailman alhaisin imeväiskuolevuus. Luku lasketaan vertaamalla alle vuoden vanhana kuolleita elävänä syntyneiden määrään. Luku ilmaistaan promilleina.

Tätä imeväiskuolevuuslukua pidetäänkin maailmassa eräänä parhaimmista väestön terveydentilan mittarina. Jos imeväiskuolevuus on alhainen, myös iäkkäimpienkin ihmisten terveydenhuolto on kunnossa.

Kun vuonna 1999 imeväiskuolevuusluku oli Suomessa 3,6, se oli Tansaniassa 99 ja Afganistanissa 154! Nuo luvut kuvannevat myös muutakin terveydenhuollon tasoa näissä maissa.

Koska kuolevuus on korkea juuri syntymähetkellä, kuvaa niin sanottu neonataalikuolevuusluku neljän ensimmäisen viikon aikana kuolleiden määrää tilastovuoden aikana syntyneiden määrästä. Perinataalikuolevuusluvulla taas kuvataan kuolleena syntyneiden ja ensimmäisen elinviikon aikana kuolleiden määrää suhteessa syntyneiden määrään. Molemmat luvut ilmaistaan promilleina eli 1000:tta elävänä syntynyttä kohti.

Yleinen kuolevuusluku

kuva
D = kuolleet
K = keskiväkiluku

Ikäryhmittäiset kuolevuusluvut (miehet ja naiset erikseen)

kuva
kuva= kuolleet miehet/naiset iässä i
kuva= iässä i olevien miesten/naisten keskiväkiluku
i=0-4, 5-9, ... , 95-99, 100-
i=0,1,2,3,...,98,99,100,101,...

Imeväiskuolevuusluku

kuva
kuva= ensimmäisen elinvuoden aikana kuolleet
S = vuoden aikana elävänä syntyneet lapset


Päivitetty 15.5.2002

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi