Julkaistu: 27.6.2003
Tilastografiikka ja kuvittaminen: kaksi täysin eri kieltä
Ranskalainen Jaques Bertin luetaan tilastografiikan suurien gurujen joukkoon. Hänen kirjoittamansa kirja "Semiologie graphique" on ollut loppuun myytynä useamman kymmentä vuotta samoin kuin sen englanninnos "Semiology of Graphics". Bertin on analysoinut tilastografiikan merkitysopin perin pohjin. Tosin hänen kirjoitustyylinsä on suhteellisen vaikea, ja vaatii ylimääräistä tahtoa paneutua hänen teksteihinsä. Yritän tässä kuitenkin tulkita yhtä (Bertin J.: La Graphique el le traitement graphique de l'information. Fammarion, 1977) osittain siksi, että se liittyy edellisen kolumnini aiheeseen.
Bertinin määrittelemänä graafinen merkkijärjestelmä on seuraava: Tilastografiikka käyttää hyväksi tason ominaisuuksia tuodakseen esiin esitettävien kokonaisuuksien yhtäläisyys- ja järjestyssuhteet sekä osuuksien suhteet. Tilastografiikka on kuviomaailman yksimerkityksinen (monoseeminen) taso. Tilastografiikka yleiskäsitteenä ("graphics") määrittelee merkkijärjestelmän. Kuvio ("graphic") kuten diagrammi, verkosto tai teemakartta on tässä järjestelmässä tuotettu konstruktio.
Kuvan, esimerkiksi liikennemerkin (kuvio 1), merkityksen ymmärtäminen vaatii vain yhden oivaltamisen vaiheen: mitä merkki tarkoittaa? Oikealle kääntyminen kielletty! Kaikki tarpeellinen tieto on näin omaksuttu. Kuvan tarkoituksena on määritellä kokonaisuus tai käsite.
Kuvio 1
(Tilasto)kuvion merkityksen ymmärtäminen edellyttää kaksi oivaltamisen vaihetta: ensin mitä ovat kyseessä olevat elementit? Toiseksi mitä suhteita vallitsee näiden elementtien välillä?
Piirros 2 esimerkiksi on käyttökelvoton, koska oivaltamisen toinen vaihe jää puuttumaan. Myös kuvio 3 on käyttökelvoton, koska oivaltamisen ensimmäistä vaihetta ei synny. Tilastografiikan tavoitteena on tuoda esiin määriteltyjen kokonaisuuksien väliset suhteet. Grafiikka on aina kaksiulotteisen taulun tulos. Kuva ei koskaan. Jos se olisi, se olisi kuvio.
Kuvio 2
Kuvio 3
Graafisen oivaltamisen kaksi vaihetta
Ensimmäisessä vaiheessa, ulkoisessa tunnistuksessa, havaitsija erittelee esitetyt kokonaisuudet, esimerkiksi maat ja tuotteet (ks. kuvio 4), kaikkien mahdollisuuksien joukosta. Tämä on verbaalisten konventioiden vaihe, joka on kutakuinkin analoginen kuvien ymmärtämisen kanssa. Tämä "merkkivaihe" on monimerkityksinen, polyseeminen, ja siihen kytkeytyy aina tietty epämääräisyys.
Kuvio 4
Ilman tätä ulkoisen tunnistuksen vaihetta kuvio on kuitenkin käyttökelvoton. Ulkoisen tunnistuksen on oltava välittömästi luettavissa ja ymmärrettävissä.
Jokaisen tilastograafisen esityksen oivaltaminen alkaa kysymyksellä: mitä kuvion ulottuvuudet x ja y (ja mahdollisesti z) esittävät. Näiden määrittelyjen kirjoittaminen niin, että niitä ei pysty lukemaan tai niiden sijoittaminen niin, että ei niitä näe välittömästi, osoittaa tekijän sekoittaneen tilastografiikan ja kuvittamisen. Hän ei tee tilastografiikkaa asioiden tulkitsemiseksi tai päätöksenteon avuksi.
Toisessa vaiheessa, sisäisessä tunnistuksessa, lukija havaitsee suhteet. Suhteiden tulkinnassa ei käytetä merkkijärjestelmää, vaan merkkien välisiä suhteita. Grafiikka ilmaisee yhtäläisyyden kahden asian välillä merkkien visuaalisen yhtäläisyyden välityksellä. Suhteiden tulkinta ei sisällä epämääräisyyttä, vaan visuaaliset muuttujat ovat yksimerkityksisiä. Tilastografiikassa vallitsevat absoluuttiset lait, eikä se perustu konventioihin.
Kuinka esittää tehdasta? Hyviä esitystapoja on lähes ääretön määrä, ja valinta niiden välillä on taidetta. Tällainen toiminta on kuvittamista. Jos tehdas A tuottaa kaksi kertaa enemmän kuin tehdas B, on vain yksi tapa esittää se. Kyse ei ole taiteesta, koska tällöin ei ole mahdollista valita vaihtoehtojen välillä.
Tilastografiikka ja kuvittaminen ovat tavoitteiltaan kaksi täysin eri kieltä. Bertinin mielestä niiden sotkeminen johtaa virheellisiin konventioihin, ja se on pahimpien graafisten virheiden lähde.
Vesa Kuusela
Päivitetty 27.6.2003
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi