Julkaistu: 6.9.2005

Osattu on ennenkin

Olen muistaakseni monta kertaa väittänyt, ettei Suomessa ole koskaan eikä missään julkaistu niin sanottuja kuva-aiheisia tai sarjakuvatyyppisiä tilastokuvioita, vaikka ne olivat varsin yleisiä Baltian maissa sotien välillä ja niitä tapaa edelleen länsimaissa lehdissä tuon tuosta.

Päivänä muutamana eräs ystäväni käveli työhuoneeseeni pino vanhoja Mitä Missä Milloin -kirjoja kainalossaan ja pyysi minua vilkaisemaan niitä. Kun selailin kirjoja, muistui mieleeni, että olin joskus nuoruudessani tosiaan nähnyt mielenkiintoisia tilastoja näissä kirjoissa. En silloin pahemmin harrastanut tilastografiikka, joten niistä ei ollut jäänyt muistiin merkintää.

Alkuaikoina Mitä Missä Milloin -kirjat itse asiassa sisälsivät hyvinkin runsaasti kuvitettua tilastografiikkaa ja tilastoja yleensä. Monet hauskoja, mutta tiukkaa asiaa sisältäen. Kaikki kuviot eivät ehkä nykyaikana menisi läpi, mutta suurin osa on aivan kelpo esityksiä. Siihen aikaan kirjan toimituskunnassa oli muutama taitava ja kekseliäs piirtäjä. Ohessa on pieni valikoima vuosien 1951-1954 kirjoista.

Vesa Kuusela

 

 


Päivitetty 6.9.2005