Julkaistu: 9.9.2003

EU:n väestöä kasvattaa muuttoliike

EU:N VÄKILUKU oli 379 miljoonaa ihmistä tammikuussa 2003. Väestö kasvoi vuodessa 0,3 prosenttia. Sitä vastoin ensi vuonna EU:hun liittyvissä valtioissa väestömäärä on laskenut kaikkiaan 0,1 prosenttia.

Ensisijaisesti EU:n väestöä kasvattaa muuttoliike unionin ulkopuolelta. Vain Ranskassa, Irlannissa, Alankomaissa ja Suomessa väestöä lisää myös luonnollinen väestönkasvu eli syntyneiden enemmyys kuolleisiin nähden.

Lapsikuolleisuus laskenut eniten Ruotsissa

Lapsikuolleisuus jatkaa pienenemistään Euroopan unionin alueella. Luku osoittaa, kuinka monta lasta kuolee ennen ensimmäistä ikävuottaan. Nyt jokaista tuhatta elävänä syntynyttä kohti kuolee 4,5 lasta (4,7 vuonna 2001). Alin lapsikuolleisuusluku on Ruotsissa 2,8 (3,7 vuonna 2001) ja toiseksi alhaisin Suomessa 3,0 (3,2 vuonna 2001).

Nyky-EU:n korkein lapsikuolleisuus on Kreikassa 5,9 (5,1 vuonna 2001) ja ensi vuonna liittyvistä valtioista Latviassa 9,8 (11,0 vuonna 2001). Ankarimmin lapsikuolleisuus koettelee Intiaa ja kehitysmaita, joissa kuolee jopa 60 lasta ennen yksivuotispäiviään jokaista tuhatta lasta kohden.

Lähde: Eurostat News Release 92/2003


Päivitetty 9.9.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi