Julkaistu: 9.1.2005

Eläkeikäisten demografiaa, osa 1
Elämme pidempään kuin aikanaan aavistimmekaan

Vuoden 2005 alussa tulee voimaan uusi eläkelaki, jonka sanotaan mullistavan koko vanhan eläkesysteemimme. Suomalaisten alhaista eläkkeellesiirtymisikää, joka tällä hetkellä on keskimäärin 59 vuotta, halutaan nostaa 2-3 vuodella.

Eläkeikä tulee taannehtivasti kaikille 63 vuoteen. Tämän yleisen eläkkeellesiirtymisiän jälkeen työskenteleville tarjotaan suurempaa eläkeprosenttia heidän työskenneltyään 63 ikävuoden jälkeen. Jokainen "ylimääräinen" vuosi kartuttaa eläkettä 4,5 prosentilla aina 68 ikävuoteen saakka. Lisäksi vuoden 2009 jälkeen eläkkeelle siirtyvien eläkettä tullaan pienentämään niin sanotun elinaikakertoimen avulla.

Uudistuksen taustalla eliniän nousu

Eläkeuudistuksen taustana on väestön demografiset muutokset, joiden toteutumisesta väestötieteilijät ovat tienneet jo pitkään. Kaikki ei olekaan tapahtunut niin kuin aikanaan eläkejärjestelmää luotaessa laskettiin.

Työeläkejärjestelmämme - kuten monissa muissakin maissa - luotiin aikana, jolloin elinajanodote oli huomattavasti alhaisempi kuin nyt. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ihmisten ei oletettu elävän niin pitkään kuin todellisuudessa on tapahtunut. Tilastollinen elinaikahan on jatkanut kasvuaan vuosi vuodelta.

Kun Suomen työeläkejärjestelmää luotiin 1960-luvun alussa, 65-vuotiaiden miesten elinajanodote oli 11 vuotta ja naisten lähes 14 vuotta. Tällä hetkellä vanhuuseläkeiän saavuttaneella miehellä on tilastollista elinaikaa jäljellä lähes 16 vuotta ja naisella lähes 20 vuotta. Uusimpien väestöennusteiden mukaan elinajan ennustetaan vain lisääntyvän. Eläkkeestä nautitaan yhä pitempään - ja terveempänä.

Nyt monet maat ovat muuttamassa eläkejärjestelmiään, kun rahat eläkkeiden maksuun eivät riitäkään. Suomessa tulossa oleva eläkeuudistus ei aiheuttanut barrikaadeille menoa, mutta muutamista EU-maista on saatu jo esimakua siitä, että eläkejärjestelmien uudistaminen ei suju ilman vastustusta. Saavutetuista eläke-eduista taistellaan, vaikka väestön ikärakenteessa tapahtuvat muutokset edellyttävät eläkejärjestelmän uudelleen arviointia.

Mistä maksajat?

Suomen eläkejärjestelmän rahoitus on järjestetty siten, että osa työeläkemaksuista rahastoidaan ja osa menee heti käyttöön eli nykyisten eläkkeensaajien eläkkeisiin. Eläkepotin suuruus johtuu osaltaan siitä, paljonko on maksajia. Tämä taas riippuu suoraan siitä, kuinka paljon on työiässä olevia maksajia, ja toisaalta siitä, kuinka paljon on eläkeläisiä. Väestön ikärakenne ja taloudellinen kehitys ovat keskeisessä osassa.

Eläkejärjestelmän toimivuus riippuu tietysti taloudellisesta kehityksestä. Osaltaan eläkejärjestelmän toimivuus voidaan päätellä suoraan demografiasta: mikä on väestön ikärakenne - paljonko on maksajia ja kuinka paljon maksun vastaanottajia? Väestön ikääntyessä ja eläkeläisten määrän kasvaessa myös terveys, sosiaali- ja vanhustenhuoltomenot kasvavat. Tämäkin rahoitustarve on tyydytettävä verovaroin, jonka suurimmaksi maksumieheksi tulee työikäinen väestö - joko palkansaajina tai yrittäjinä.

Kun opiskeluajat ovat venähtäneet pitkiksi, niin työelämään siirrytään yhä vanhempina. Korkeakoulututkinnon suorittanut siirtyy työelämään usein vasta 25-vuotiaana. Työelämässä ollaan tällä hetkellä noin 35 vuotta, ja sen jälkeen eläkkeellä ollaan keskimäärin 20 vuotta. Karkeasti laskien yli puolet elämästä ollaan koulussa, opiskelemassa ja eläkkeellä. Ei ihme, että ratkaisua ongelmiin etsitään opiskeluajan lyhentämisestä ja eläkeiän nostamisesta.

Demografinen työvoimapula

Demografisella työvoimapulalla tarkoitetaan väestön ikärakenteen muutosta siten, että työelämään tulevat ikäluokat ovat pienempiä kuin sieltä eläkkeelle siirtyvät ikäluokat. Tällöin yhä pienenevät ikäluokat ovat osaltaan vastuussa yhä suurempien ikäluokkien eläke-, terveydenhuolto- ja vanhushuoltomenoista.

Oheisessa kuviossa on esimerkki Suomesta. Työikään tulevaksi ikäluokaksi on valittu 15-24-vuotiaat ja työelämästä poistuvaksi ikäluokaksi 55-64-vuotiaat. Aina vuoteen 2002 ikärakenteemme suosi työvoiman tarjontaa. Työikään tuli enemmän väkeä kuin sieltä poistui. Vuonna 2003 tapahtui käänne, jossa eläkeikää lähestyvät ikäluokat olivat ensimmäistä kertaa suuremmat kuin työikään tulevat ikäluokat. Alkoi niin sanottu demografinen työvoimapula. Sitä näyttäisi väestöennusteen mukaan jatkuvan ainakin vuoteen 2040 asti ja varmasti myös senkin jälkeen.

Työelämään tulevat ja sieltä poistuvat ikäluokat vuosina 1945-2040

Jos halutaan korjausta ikärakenteeseen, työikään tulevia ikäluokkia tarvitsisi kasvattaa. Keinoksi voisi ajatella, että alettaisiin synnyttää enemmän lapsia. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ole ratkaisu tällä hetkellä näkyvissä olevaan työvoimapulaan, sillä nyt syntyvät lapset ovat täysipainoisesti työelämässä vasta 2020-luvulla.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jää maahanmuuton lisääminen. Näinhän tapahtui jo aikaisempina vuosikymmeninä monissa Euroopan maissa. Lähiesimerkki löytyy Ruotsista - siellähän on lähes kaikilla suomalaisilla tuttavia. 1960-luvulta lähtien suomalaiset menivät paikkaamaan Ruotsin ikärakennetta. Kun Ruotsissa ei ollut tarpeeksi työikäistä väestöä, otettiin siirtolaisia. Suomen suurista ikäluokista oli helppo ottaa työväkeä usein pitkälle automatisoituun teollisuuteen - liukuhihnalla pärjäsi huonommallakin kielitaidolla.

Mauri Nieminen

Päivitetty 9.1.2005