16.2.2001

Lisätietoja: Tarja Ylipekka (09) 1734 3571
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Koulutustasossa suuria eroja alueittain

Yli puolet 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista (59 %) on suorittanut peruskoulun jälkeen tutkinnon lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa tai korkeakouluissa. Tilastokeskuksen tuoreen koulutusrakennetilaston mukaan tutkinnon suorittaneita oli vuoden 1999 loppuun mennessä 2,5 miljoonaa. Ainoastaan peruskoulun, keskikoulun tai kansakoulun käyneitä on 1,8 miljoonaa ihmistä. Pelkän peruskoulun käyneiden osuus väheni vuoteen 1998 verrattuna runsaan prosentin.

Keskiasteen tutkinnon oli suomalaisista suorittanut 36 prosenttia ja korkea-asteen tutkinnon 23 prosenttia vuoden 1999 loppuun mennessä. Koulutusasteista eniten on lisääntynyt tutkijakoulutuksen ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrä edelliseen vuoteen verrattuna.

Erot koulutustasossa ovat suuria alueittain sekä iän että sukupuolen mukaan. Eniten koulutusta ovat saaneet 20 - 24-vuotiaat ja 35 - 39-vuotiaat. Alle 55-vuotiaat naiset ovat koulutetumpia kuin samanikäiset miehet. Tätä vanhemmissa ikäluokissa miehillä on selvästi enemmän koulutusta kuin naisilla.

Kaupunkilaiset ovat koulutetumpia kuin maalla asuvat. Tutkinnon suorittaneita on kaupungeissa 63 prosenttia ja maaseudulla 50 prosenttia. Korkea-asteen tutkinto on kaupungeissa 27 prosentilla ja maaseudulla 14 prosentilla.

Uusmaalaisista 64 prosentilla on peruskoulun jälkeinen tutkinto. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla asuvat ovat keskimääräistä paremmin koulutettuja. Heistä 60 prosentilla on tutkinto. Vähiten tutkinnon suorittaneita 15 vuotta täyttäneistä on Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla, vajaa 54 prosenttia.

Kunnista korkein koulutustaso on ollut jo vuosia Kauniaisissa, jossa 79 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä on suorittanut jonkin tutkinnon peruskoulun jälkeen. Yli puolella Kauniaisten väestöstä on korkea-asteen tutkinto. Seuraavaksi korkein koulutustaso on Espoossa, Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä.

Eniten pelkän peruskoulun käyneitä on Luhangalla, jossa vain kolmannes on suorittanut tutkinnon peruskoulun jälkeen. Seuraavaksi eniten pelkästään peruskoulun käyneitä on Rautavaaran, Pylkönmäen ja Kannonkosken kunnissa.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Tutkinnon suorittaneiden osuudet ikäryhmittäin ja maakunnittain 1999

Maakunta

15 vuotta täyttäneet, %

25 - 34-vuotiaat, %

55 - 65-vuotiaat, %

Uusimaa

63,5

81,3

53,4

Pohjois-Pohjanmaa

59,8

86,5

45,2

Pirkanmaa

59,7

84,9

48,4

Koko maa

58,5

83

46,8

Varsinais-Suomi

58

83,3

47

Keski-Suomi

57,9

85,4

44

Pohjois-Savo

57,3

84,3

44,8

Kymenlaakso

57,3

84,1

48,4

Lappi

57,1

82,3

46,5

Kanta-Häme

56,4

82,3

45,3

Pohjanmaa

56

85,7

43,4

Pohjois-Karjala

56

83,8

43,5

Päijät-Häme

55,6

78,3

45,7

Kainuu

55,1

84,8

41

Etelä-Karjala

54,8

83,3

41,3

Itä-Uusimaa

54,6

80,1

43,4

Satakunta

54,5

82,8

44,6

Ahvenanmaa

54,1

77,6

45,9

Etelä-Savo

54

82,2

42,6

Etelä-Pohjanmaa

53,6

85,6

38,1

Keski-Pohjanmaa

53,3

84,2

35,6

Lähde: Väestön koulutusrakenne kunnittain 1999. Koulutus 2001:2. Tilastokeskus

Lisätietoja saatavilla Internetissä http://statfin.stat.fi