2.3.2001

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Liike- ja toimistorakennuksien luvat lähes kaksinkertaistuivat joulukuussa

Rakennuslupia myönnettiin viime vuoden joulukuussa kaikkiaan 2,4 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä oli 4 prosenttia edellisvuotista enemmän. Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli lähes kaksinkertainen vuoden 1999 joulukuuhun verrattuna. Asuinrakentamiseen lupia sen sijaan myönnettiin viidennes vähemmän kuin joulukuussa vuotta aiemmin. Myös teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

Viime vuonna koko uudisrakentamiseen myönnettiin lupia lähes 45 miljoonan kuutiometrin verran eli 6 prosenttia enemmän kuin vuoden 1999 aikana. Liike- ja toimistorakennuksille sekä teollisuus- ja varastorakennuksille lupia myönnettiin noin viidennes edellisvuotista enemmän. Maatalousrakennusten lupakuutiot sitä vastoin vähenivät 16 prosenttia. Uusien asuntojen rakentamiseen lupia myönnettiin 4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1999. Tammi-joulukuussa rakennusluvan sai runsaat 36 000 asuntoa.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Myönnetyt rakennusluvat joulukuussa ja tammi-joulukuussa 2000

Joulukuu
1000 m3

Muutos, %
12/1999 -12/2000

Tammi-joulukuu
1000 m3

Muutos, %
1-12/1999-1-12/2000

Kaikki rakennukset

2 358

4

44 725

6

- asuinrakennukset

553

-20

13 924

-1

- vapaa-ajan asuinrakennukset

63

10

1 232

12

- liike- ja toimistorakennukset

693

90

8 112

19

- julkiset palvelurakennukset

204

13

2 889

-4

- teollisuus- ja varastorakennukset

566

-9

11 903

21

- maatalousrakennukset

183

-21

4 337

-16

- muut rakennukset

95

-14

2 329

2

Asunnot, kpl

1 607

-15

36 386

-4

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2000, joulukuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös StatFin-tilastopalvelusta Internetissä statfin.stat.fi