12.7.2001

Lisätietoja: Olli Savela (09) 1734 3316, Raimo Nurminen (09) 1734 3367, Aili Simpanen (09) 1734 3338,
skt.95@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Markku Suur-Kujala

Bruttokansantuote kasvoi 5,7 prosenttia viime vuonna

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan viime vuonna 5,7 prosenttia. Kasvuvauhti oli sama kuin Tilastokeskus arvioi jo helmikuussa. Vuonna 1999 bruttokansantuote kasvoi 4 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä hitaammin kuin aiemmin arvioitiin.

Bruttokansantuote eli tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettu arvonlisäys oli viime vuonna 783 miljardia markkaa.

Eniten bruttokansantuotetta lisäsi metalliteollisuuden tuotannon 22 prosentin kasvu. Erityisesti sähkö- ja elektroniikkateollisuus lisäsi voimakkaasti tuotantoaan. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto oli 4,4 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna.

Talonrakentaminen lisääntyi 4,6 prosenttia ja palvelutoimialojen tuotanto 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Erityisen nopeasti kasvoivat teleliikenne, rahoitus- ja vakuutustoiminta sekä liike-elämän palvelut.

Kasvu viennin varassa

Kansantalouden kysyntä oli viime vuonna edelleen vankasti viennin varassa. Viennin määrä kasvoi 18 prosenttia ja tuonti lähes 16 prosenttia. Nettoviennin kasvu selitti 2,7 prosenttiyksikköä bruttokansantuotteen 5,7 prosentin kasvusta. Viennin osuus bruttokansantuotteesta kohosi uuteen ennätykseen, liki 43 prosenttiin.

Yksityiset kulutusmenot lisääntyivät viime vuonna 3 prosenttia. Julkiset kulutusmenot kasvoivat vajaan prosentin.

Investointien määrä kasvoi viime vuonna 5,5 prosenttia. Kone- ja kalustoinvestoinnit lisääntyivät runsaat 3 prosenttia, samoin asuinrakennusinvestoinnit. Muihin talorakennuksiin investoitiin puolestaan 14 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Yritysten toimintaylijäämä uuteen ennätykseen

Yritysten toimintaylijäämä kasvoi viime vuonna 22 prosenttia ja oli 135 miljardia markkaa. Yritysten tulokset ylsivät viime vuonna uuteen ennätykseen. Yritykset maksoivat parantuneesta tuloksesta viime vuonna myös ennätysverot ja -osingot. Välittömiä veroja yritykset maksoivat 38 miljardia markkaa, mikä oli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 1999. Osinkoja yritykset maksoivat 43 miljardia markkaa, 26 prosenttia edellisvuotista enemmän.



Kotitalouksien reaalitulot lähes ennallaan

Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi viime vuonna reaalisesti vain 0,3 prosenttia. Kotitalouksien bruttotulot kasvoivat, mutta välittömät verot lisääntyivät vielä enemmän, minkä takia käytettävissä olevien tulojen kasvu jäi alhaiseksi. Kotitalouksien maksamien verojen kasvua selittävät ansiotulojen kasvu, luovutusvoitot ja optiot sekä kansantalouden tilinpidon ajoituskorjaukset. Optiotuloja ja luovutusvoittoja ei ole laskettu kotitalouksien tuloihin.

Kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat nimellisesti 6,6 prosenttia eli enemmän kuin käytettävissä oleva tulo. Säästämisaste aleni 1,7 prosenttiin, kun se edellisenä vuonna oli 4 prosenttia.

Julkisyhteisöjen ylijäämä 6,9 prosenttia bruttokansantuotteesta

Valtion rahoitusasema muuttui viime vuonna ylijäämäiseksi ensimmäistä kertaa vuoden 1990 jälkeen. Ylijäämä oli markkamääräisesti suurempi kuin koskaan aiemmin, 27 miljardia markkaa. Ylijäämä syntyi ennen kaikkea verotulojen poikkeuksellisesta kasvusta.

Yhteensä julkisyhteisöjen rahoitusasema oli 54 miljardia markkaa ylijäämäinen. Ylijäämä oli 6,9 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun mukaan lasketaan myös paikallishallinto ja sosiaaliturvarahastot. Edellisenä vuonna ylijäämä oli 1,9 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen osuus bruttokansantuotteesta oli viime vuonna 46,6 prosenttia OECD:n tilastoperusteiden mukaan. Edellisenä vuonna veroaste oli 46,7 prosenttia. Välittömät verot lisääntyivät huomattavasti, mutta välilliset verot ja sosiaaliturvamaksut kasvoivat vain vähän.

Lähde: Kansantalouden tilinpito 1999-2000. Tilastokeskus