28.9.2001

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Rakennuslupien kuutiomäärä heinäkuussa ennallaan

Rakennuslupia myönnettiin heinäkuussa kaikkiaan 2 miljoonan kuutiometrin edestä eli saman verran kuin vuosi sitten. Asuinrakennuslupien kuutiomäärä oli kuitenkin 11 prosenttia edellisvuotista pienempi. Teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät neljänneksen vuotta aiemmasta. Sen sijaan julkisille palvelurakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli reilusti yli kolminkertainen viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

Tammi-heinäkuussa uusien asuntojen rakentamiseen myönnettiin lupia neljännes vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan rakennusluvan sai 17 500 asuntoa. Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli viidenneksen pienempi kuin tammi-heinäkuussa vuosi sitten. Julkisten palvelurakennusten sekä teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot sitä vastoin kasvoivat kolmanneksen edellisvuotisesta. Koko uudisrakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli sama kuin viime vuoden tammi-heinäkuussa.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Myönnetyt rakennusluvat heinäkuussa ja tammi-heinäkuussa 2001

Heinäkuu
1000 m3

Muutos, %
7/2000 - 7/2001

Tammi-heinäkuu
1 000 m3

Muutos, %
1-7/2000 - 1-7/2001

Kaikki rakennukset

1 996

0

26 786

0

- asuinrakennukset

590

-11

7 176

-21

- vapaa-ajan asuinrakennukset

60

-33

688

-4

- liike- ja toimistorakennukset

319

-9

4 090

-19

- julkiset palvelurakennukset

251

258

1 963

34

- teollisuus- ja varastorakennukset

401

-25

8 172

33

- maatalousrakennukset

232

36

3 214

8

- muut rakennukset

143

-5

1 483

1

Asunnot, kpl

1 426

-4

17 527

-26

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2001,heinäkuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös StatFin-tilastopalvelusta Internetissä statfin.stat.fi