30.5.2002

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Rakennuslupia maaliskuussa 11 prosenttia edellisvuotista vähemmän

Rakennuslupia myönnettiin maaliskuussa kaikkiaan kolmen miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli 11 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennusten sekä teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät selvästi vuotta aiemmasta. Asuinrakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli sen sijaan 7 prosenttia suurempi kuin maaliskuussa vuotta aiemmin. Myös julkisten palvelurakennusten ja maatalousrakennusten lupamäärä kuutioilla mitattuna kasvoi edellisvuodesta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

Maaliskuussa rakennusluvan sai 2 800 uutta asuntoa, mikä oli 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Rakennusluvan saaneista asunnoista lähes 1 700 oli kerrostaloasuntoja eli puolitoistakertainen määrä viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Yli puolet kerrostaloasunnoista oli pääkaupunkiseudulla.

Tammi-maaliskuussa koko uudisrakentamiseen myönnettiin lupia 7,8 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä oli 8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Samana aikana rakennusluvan sai runsaat 6 100 asuntoa. Määrä oli 4 prosenttia pienempi kuin tammi-maaliskuussa vuotta aiemmin.

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Myönnetyt rakennusluvat maaliskuussa ja tammi-maaliskuussa 2002

Maaliskuu
1000 m3

Muutos, %
3/2001 - 3/2002

Tammi-maaliskuu

1000 m3

Muutos, %
1-3/2001 - 1-3/2002

Kaikki rakennukset

3 015

-11

7 823

-8

- asuinrakennukset

1 063

7

2 346

-2

- vapaa-ajan asuinrakennukset

77

-8

194

-5

- liike- ja toimistorakennukset

285

-63

1 357

-10

- julkiset palvelurakennukset

345

81

859

44

- teollisuus- ja varastorakennukset

689

-20

1 855

-31

- maatalousrakennukset

395

19

853

6

- muut rakennukset

162

-4

360

4

Asunnot, kpl

2 752

11

6 137

-4

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2002, maaliskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös
StatFin-tilastopalvelusta Internetissä