27.9. 2002

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, paula.salminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Asuinrakennuslupien kuutiomäärä kasvoi heinäkuussa

Rakennuslupia myönnettiin heinäkuussa kaikkiaan 2,2 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on prosentin enemmän kuin vuosi sitten. Asuntorakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli kolmanneksen edellisvuotista suurempi. Myös liike- ja toimistorakennusten lupakuutiot kasvoivat viime vuoden heinäkuusta. Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä sen sijaan väheni selvästi vuotta aiemmasta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

Tammi-heinäkuussa koko uudisrakentamiseen myönnettiin lupia lähes 27 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on prosentin vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä väheni neljänneksen edellisvuotisesta. Liike- ja toimistorakennusten lupamäärä oli kuutioilla mitattuna sama kuin vuosi sitten. Tammi-heinäkuussa rakennusluvan sai 18 500 uutta asuntoa. Määrä on 5 prosenttia suurempi edellisvuoteen verrattuna.

Myönnetyt rakennusluvat heinäkuussa ja tammi-heinäkuussa 2002

>

cellspacing="0" cellpadding="2"

Heinäkuu
1000 m3

Muutos, %
7/2001 - 7/2002

Tammi-heinäkuu

1000 m3

Muutos, %
1-7/2001 - 1-7/2002

Kaikki rakennukset

2 167

1

26 759

-1

- asuinrakennukset

786

33

7 608

6

- vapaa-ajan asuinrakennukset

104

72

757

10

- liike- ja toimistorakennukset

363

14

4 107

0

- julkiset palvelurakennukset

100

-60

2 601

32

- teollisuus- ja varastorakennukset

345

-38

6 429

-24

- maatalousrakennukset

279

21

3 608

12

- muut rakennukset

191

33

1 649

11

Asunnot, kpl

1 748

23

18 455

5

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2002, heinäkuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös
StatFin-tilastopalvelussa Internetissä osoitteessa statfin.stat.fi