14.10.1999

Lisätietoja: Pellervo Marja-aho (09) 1734 3349
Vastaava tilastojohtaja: Markku Suur-Kujala

Maakunnittainen kuluttajabarometri:

Uudellamaalla tyytyväisimmät kotitaloudet

Uudellamaalla ovat tyytyväisimmät kotitaloudet, kun verrataan oman talouden tilannetta tämän vuoden kolmannella neljänneksellä vuotta aiempaan, osoittaa Tilastokeskuksen maakunnittainen kuluttajabarometri. Uusmaalaiset ovat myös luottavaisimpia oman taloutensa kehitykseen seuraavan vuoden aikana. Myös työttömyyden vähenemiseen he uskovat vahvemmin kuin muut.

Uusmaalaiset suunnittelevat muita useammin ulkomaan lomamatkaa. Heistä yli puolet aikoo tehdä ulkomaan lomamatkan puolen vuoden sisällä. Asunnon osto, sisustaminen ja viihde-elektroniikan hankkiminen on myös keskimääräistä useammin uusmaalaisten suunnitelmissa.

Vain Kymenlaakson kotitaloudet arvioivat, että heidän oma taloutensa heikkeni edellisen vuoden aikana. Kymenlaaksolaiset kuitenkin uskoivat taloutensa paranevan tulevaisuudessa. Taloutensa huononemista seuraavan vuoden kuluessa pelkäsivät vain kainuulaiset.

Kainuun kotitaloudet säästävät muita useammin pahanpäivän varalle. Myös kestotavaroiden ostoa varten ne säästävät yleisemmin kuin muiden maakuntien kotitaloudet.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometriä varten haastateltiin heinä-syyskuussa 4 900 suomalaista.

Lähde: Kuluttajabarometri maakunnittain 1999, 3. neljännes. Tilastokeskus