Espoossa on useita rikkaita alueita

  1. Espoossa eniten huipputuloisia alueita
  2. Pienituloisia eniten Lapissa ja Kainuussa
  3. Tulojen muutokset suurimpia huipputuloisilla alueilla
  4. Hyvätuloisille tuotannontekijätuloja, pienituloisille tulonsiirtoja
  5. Väestö ja varallisuus keskittyvät

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Hyvätuloisille tuotannontekijätuloja, pienituloisille tulonsiirtoja

Joillekin alueille on kasautunut runsaasti varallisuutta, mistä kielii omaisuustulojen suuri osuus tuloista. Hyvätuloisilla alueilla asuvien tulot koostuvat pääasiassa palkka-, yrittäjä- ja omaisuustuloista. Esimerkiksi Helsingin Kuusisaari-Lehtisaaren ja Kaartinkaupungin sekä Espoon Westendin postinumeroalueilla omaisuustulot muodostivat yli puolet aikuisen keskimääräisasukkaan tuloista vuonna 2007. Myös Espoon Suvisaariston asukkaiden tuloista omaisuustulot olivat lähes puolet. Vielä 1990-luvun puolivälissä näiden alueiden omaisuustulot olivat yleensä 20-30 prosenttia käytettävissä olevista tuloista.

Pienituloisilla väestötappioalueilla väestö elää enimmäkseen julkiselta sektorilta saatujen tulonsiirtojen varassa. Jo 1990-luvun puolivälissä pienituloisimpien alueiden tulojen rakenne oli jotakuinkin samankaltainen kuin vuonna 2007. Väestörakenteesta johtuen merkittävä osa tuloista muodostuu työeläkkeistä, koska pienituloisilla alueilla elää pääasiassa työelämän ulkopuolella olevaa väestöä.

Esimerkiksi Sallan Aholanvaaran postinumeroalueella tulonsiirrot ovat kaksi kolmasosaa aikuisväestön kokonaistulosta vuonna 2007. Pelkosenniemen Aapajärven, Sodankylän Uimaniemen ja Ylitornion ja Pellon kuntien alueille sijoittuvan Pessalompolon asukkaiden saamat tulonsiirrot olivat 60 prosenttia kokonaistulosta vuonna 2007.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.6.2009