Kasvavat ja kannattavat terveyspalvelut kiinnostavat sijoittajia

  1. Kannattavampi kuin muut palvelualat
  2. Kehitysnäkymät kiinnostavat ulkomaisiakin sijoittajia
  3. Hintaindeksi yksityisille terveyspalveluille
  4. Haastava toimiala tilastoinnille

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittajat: Samuli Rikama ja Maarit Lappalainen työskentelevät asiantuntijoina Yritysten rakenteet -yksikössä Tilastokeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 1/2010.

Yksityisten terveyspalvelujen tuotanto ja toimialan taloudellinen merkitys on 2000-luvulla lisääntynyt voimakkaasti. Myös ulkomaiset sijoittajat ovat kiinnostuneet toimialasta.
_____________

Yksityisen sektorin terveydenhuollon asiakaskunta koostuu pääasiassa tutkimuksistaan ja hoidoistaan itse maksavista asiakkaista sekä työterveyshuollon asiakkaista. Yhä lisääntyvässä määrin yksityiset palvelutuottajat voivat myös tuottaa yhteiskunnan varoin järjestettyjä palveluita eli ostopalveluita.

Yksityiset terveyspalvelut ovat monien muiden palvelujen tavoin kasvaneet erittäin ripeästi viime vuosina. Toimialan liikevaihto kaksinkertaistui vuosina 2000 - 08 ja henkilöstöäkin on toimialalle rekrytoitu puolet lisää. Tilinpäätöstietojen mukaan henkilöstökulut ovat kuitenkin samana aikana kasvaneet jopa liikevaihtoa nopeammin eli yli kaksinkertaistuneet. Tosin henkilöstön määrän ja työpanoksen arviointi toimialan luonteesta johtuen on hankalaa (ks. tarkemmin juttu tilastoinnista sivulla 28).

Vuonna 2008 terveyspalveluja tuottavia yksityisiä yrityksiä toimi Suomessa 14 000 ja toimiala työllisti yli 25 000 henkilöä. Vastaavasti vuosituhannen alussa toimineet 10 000 terveyspalvelun yritystä työllistivät noin 17 000 henkilöä. Yritysten suuri määrä paljastaa, että suurten lääkäriasemien ohella toimialalla toimii iso joukko yhden hengen yrityksiä ammatinharjoittajina.

Toimialan taloudellinen merkitys on huomattava, sillä vuonna 2008 yritykset keräsivät liikevaihtoa 2,5 miljardia euroa. Toimialan rakenteesta ja ammatinharjoittajien suuresta määrästä johtuen alle 250 henkeä työllistävillä pk-yrityksillä on erittäin suuri merkitys alalla. Nämä yritykset työllistivät reilut 18 000 henkilöä.

Yksityisten terveyspalvelujen henkilöstö, liikevaihto ja henkilöstökulut 2000 - 2008

Kannattavampi kuin muut palvelualat

Vaikka toimiala on liikevaihdolla ja henkilöstöllä mitattuna kasvanut huimasti 2000-luvulla, niin kannattavuus on kuitenkin pysynyt melko vakaana. Yritysten lisääntyneet tuotot on käytetty mm. kasvaneisiin henkilöstökuluihin ja lisääntyneisiin ulkopuolisten palveluiden käyttöön. Nämä lienevät käytännössä ammatinharjoittajalääkäreiden palkkioita.

Kannattavuuden pieni lasku käyttökatteella mitattuna selittyy osittain sillä, että henkilöstökulut ovat viimeisimpinä vuosina kasvaneet liikevaihtoa nopeammin. Koko toimialan kannattavuus on kuitenkin hyvä, sillä kiinteiden kulujen kattamisen jälkeen toimialan käyttökate oli lähes 20 prosenttia tuotoista. Tämä on reilusti enemmän kuin palvelualoilla yleensä; liike-elämän palvelujen yritysten yhteenlaskettu käyttökateprosentti on ollut noin kymmenen.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 18.2.2010