Suomalaisten pitkä perinne tiedon keräämisestä ja hyödyntämisestä antaa etulyöntiaseman uusien yksilöllisten palvelujen ja reilun datatalouden kehittämiseen. Nyt meidän täytyy tehostaa näiden edellytysten hyödyntämistä.
Suomi on viime aikoina pärjännyt hyvin EU-maiden digitalisaatiota mittaavissa vertailuissa, kuten The Digital Economy and Society Index – DESI ja Digibarometri 2019. Vertailut osoittavat, että yksityinen ja julkinen sektori ovat pysyneet toistaiseksi kilpailukykyisinä.
Olemme kuitenkin jäämässä takamatkalle siinä, miten digitalisaatio vaikuttaa talouskasvuumme. Erityisen huolestuttavana pidän sitä, että Suomessa digitalisaation vaikutukset laahaavat verrokkimaiden perässä.
Kyvyttömyys hyödyntää koko digitalisaation potentiaalia heijastuu myös yritysten asenteissa. Sitran neljässä Euroopan maassa toteuttaman datatalouden yrityskyselyn mukaan suomalaiset yritykset eivät näe samoja mahdollisuuksia kuin eurooppalaiset vastineensa. Suomi pitää perää datan jakamisen hyödyntämisessä jo tänään, mutta myös arvioidessaan datan jakamista kilpailuetuna tulevaisuudessa.
Mitä siis pitäisi tehdä, että saisimme koko digitalisaation mahdollistaman potentiaalin käyttöömme?
Näkemykseni mukaan tämä vaatii nykyisen datan vapaata liikkumista edistävän EU-sääntelyn tehokasta käytäntöönpanoa, julkisen sektorin antamaa esimerkkiä datankäytöstä, kaupallisten ekosysteemien luomista, infrastruktuurin kehittämistä ja kuluttajien tietoisuuden lisäämistä omista dataan liittyvistä oikeuksistaan.
Uskon, että nämä Sitran reilun datatalouden tiekartassa ehdotetut toimenpiteet toteuttamalla Suomi voi ottaa suunnannäyttäjän roolin eurooppalaisessa datataloudessa.
Data ja sen pohjalta tehtävät innovaatiot ja palvelu ovat keskiössä myös ratkaistessa aikamme isoja kysymyksiä kuten ilmastonmuutosta. Ilman digiloikkaa emme pysty ratkaisemaan ilmastokriisiä ja siirtymään kohti kiertotaloutta. Tästä syystä on hienoa, että digitalisaatio nousee Antti Rinteen hallitusohjelman läpileikkaavaksi teemaksi.
Hallitusohjelman digitavoitteita joudutaan priorisoimaan, sillä resurssit eivät riitä kaikkeen. Onnistumisen kannalta keskeinen kysymys on se, miten ja kuka keskeiset prioriteetit määrittelee. Tarvitaan myös kykyä viedä muutosprosessit läpi.
Jotta uutta datapohjaista liiketoimintaa, innovaatioita ja palveluita syntyy, datan liikkuvuutta täytyy pystyä lisäämään nopeasti. Tähän oiva lääke olisi, että Suomi toimisi oma data -ajattelun toimeenpanon pioneerina ja antaisi kansalaisille mahdollisuuden luvittaa itsestään kertynyttä tietoa muiden palveluiden käyttöön. Uskon, että tämän toteuttaminen synnyttäisi laajasti yhteiskunnallisia hyötyjä, kuten talouskasvua, kustannussäästöjä, hyvinvointia ja yksilöiden aseman vahvistumista uusien innovaatioiden ja niiden pohjalta syntyvien palveluiden kautta.
Myös muun kuin yksilöön liittyvän datan saatavuutta täytyy pystyä parantamaan. Pelkkä datan avaaminen ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös satsauksia siihen, miten datasta tehdään mahdollisimman hyödynnettävää ja kehittäjäystävällistä.
Kaikki datavarannot eivät myöskään ole saman arvoisia – datan avaamisessa täytyy priorisoida sitä dataa, jonka avaaminen tuottaa suurimman lisäarvon. Olisikin hyvä esimerkiksi yritysten ja julkisen sektorin yhteystyönä määritellä toimialakohtaisesti tärkeimmät tietolähteet, jotka tulee avata ja tehdä näihin toimivat standardimuotoiset rajapinnat.
Suomella on nyt tarjolla loistava mahdollisuus näyttää esimerkkiä, miten dataa voidaan käyttää reilulla tavalla.
Erilaisten pilottihankkeiden kautta voidaan osoittaa, että vapaa datan liikkuvuus voi tuottaa kaikille uusia, reilusti dataa hyödyntäviä palveluja. Tällaisten kokemusten kasautuessa myös luottamus digitaalisia palveluita kohtaan vahvistuu. Tärkeintä tämän aikaansaamisessa on se, että uudet palvelut tuotetaan vastuullisesti, läpinäkyvästi ja yhteisesti sovituin säännöin.
Rahkeita meillä siis on, mutta riittääkö rohkeus?
Antti Kivelä johtaa Sitran Uudistumiskyky-teemaa ja on Tilastokeskuksen neuvottelukunnan jäsen.
Energiahyödyntäminen syrjäytti viime vuosikymmenellä jätteiden kaatopaikkasijoittamisen. Materiaalina hyödyntäminen on Suomessa liian vähäistä. Lisäksi olemme eniten luonnonvaroja käyttävien maiden kärkeä, vietämme laskennallista ylikulutuspäivää jo maaliskuun lopussa.
Suomen siirtymä kohti kiertotaloutta edistyy mutta hitaasti, kertoo kiertotalousindikaattorien tarjoamiin tietoihin perustuva katsaus. Kotimainen materiaalien kulutus on silti Suomessa yhä korkeampi kuin 2010-luvulla, kierrätysasteemme on alle EU-keskiarvon ja materiaalien kiertotalousasteen kehitys matelee. Toisaalta yritystasolla kehitys on ollut myönteinen, ja esimerkiksi ekoinnovaatioiden määrässä Suomi on Euroopan huippua.
Jos haluamme saavuttaa luonnonvarojen kulutuksessa ekologisesti kestävän tason, edellytyksenä on talouskasvun ja materiaalien kulutuksen irtikytkentä. Millaiset tekijät vaikuttavat luonnonvarojen kulutukseen?
Uudistetun materiaalitilinpidon mukaan materiaalien otto Suomen luonnosta on vähentynyt vuodesta 2019 alkaen. Suhteellisesti paljon on vähentynyt varsinkin turpeen otto. Laajana ja harvaan asuttu maana Suomi on rakennusmateriaalien, kuten hiekan ja soran, suurkuluttaja.
YK:n uusi suositus kansantalouden tilinpitojärjestelmäksi valmistuu vuosikymmenen puolivälissä. Tavoitteena on kuvata paremmin yhteiskuntia muuttavia ilmiöitä kuten hyvinvointi ja kestävä kehitys, globalisaatio, digitalisaatio ja sen yhteydessä esimerkiksi krypto-varojen käsittely.
Nettitelevisio, uudet äänimediat, somekanavat ja muu verkkomedia saivat paljon uusia käyttäjiä vuonna 2020, mutta toisena pandemiavuonna kasvutahti näyttää hidastuneen. Yksityisiä nettipuheluita soittaneiden osuus jopa väheni. Useampi kuin joka viides nuori käyttää netin deittisovelluksia, ja kaikkiaan deittipalveluilla on yli 360 000 suomalaiskäyttäjää. Verkkomedian ohella myös perinteiset joukkoviestimet ovat keränneet yleisöjä korona-aikana.
Suomen yhdyskuntajätteen määrä – 596 kiloa asukasta kohti vuonna 2020 – ei juuri imartele: EU-keskiarvo per asukas oli vain 505 kiloa. Jätteiden vähentämisen ja kierrätyksen edistämisen edellyttämät muutokset vaativat tuekseen avointa faktapohjaista keskustelua ja viime kädessä arjen tekoja meiltä kaikilta.
Metalleja louhitaan kasvavia määriä kehittyvän yhteiskunnan tarpeisiin. Maapallo on kuitenkin rajallinen resurssi ja metallit uusiutumaton luonnonvara. Kotitalouksien metallivarastoissa piilee palanen kiertotalouspotentiaalia.
