Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2019, 2. vuosineljännes

Julkaistu: 6.10.2006

Julkisyhteisöjen EMU-velka kasvoi vuoden 2006 toisella neljänneksellä

Julkisyhteisöjen EMU-velka oli 64,8 miljardia euroa vuoden 2006 toisen vuosineljänneksen lopussa. Runsaan neljän miljardin euron kasvu johtui pääasiassa valtion lyhytaikaisten lainojen ja joukkovelkakirjalainojen kasvusta. Velan määrä palasi ensimmäisen vuosineljänneksen pudotusta edeltävälle, vuoden 2005 lopun tasolle.

Vuoden 2005 kaikkien neljännesten ja vuoden 2006 ensimmäisen neljänneksen lukuja on tarkistettu. Luvut tarkentuivat aiemmin julkaistuista erityisesti valtion ja kuntien osalta. Suurin muutos tuli vuoden 2005 viimeiselle neljännekselle, jossa velan nousua oli noin 1,2 miljardia euroa. Velan BKT-osuus oli vuoden 2005 viimeisellä neljänneksellä 41,3 %. Siinä on kasvua 0,2 prosenttiyksikköä aiemmin julkaistuun lukuun nähden. Suhdeluvun kasvua pienensi BKT-luvun tarkentuminen ylöspäin. Vastaava muutos on näkyvissä myös kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen luvuissa.

Julkisyhteisöjen EMU-velka ja valtion velka neljänneksittäin vuosina 2002-2006

Lähde: Julkisyhteisöjen EMU-velka. Tilastokeskus

Lisätietoja: Matti Okko (09) 1734 3341, Reetta Varjonen (09) 1734 3533, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Taulukot

Tietokantataulukot


Päivitetty 6.10.2006

Viittausohje:

Tilasto: Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-8018. 2. vuosineljännes 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.10.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/jyev/2006/02/jyev_2006_02_2006-10-06_tie_001.html