Käsitteet ja määritelmät

Avainluokka

Kansallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa priorisoitava päästöluokka, koska sillä on huomattava vaikutus maan kasvihuonekaasujen kokonaispäästöihin, päästöjen/poistumien määrään ja/tai kehitykseen.

Bioperäinen hiilidioksidi (CO2-bio)

Biomassasta peräisin ovat hiilidioksidipäästöt syntyvät biomassan poltosta. Myös biohajoaminen esim. kaatopaikoilla ja jätevedenkäsittelyssä aiheuttaa bioperäisiä CO2-päästöjä, mutta näitä ei arvioida erikseen. Biomassaksi lasketaan esimerkiksi puu, biokaasu, jätevesilietteet ja biohajoavat jätteet. Suomessa polton bioperäisistä CO2-päästöistä suurin osa syntyy metsäteollisuudessa mustalipeän poltosta, myös muu puun energiapoltto on suuri lähde. Polton bioperäisiä CO2-päästöjä ei lueta mukaan kasvihuonekaasuinventaarion energiasektorin päästöihin koska ne sisältyvät maakäyttösektorin hiilivarastonmuutoksiin.

CRF-taulut

Kansallisessa kasvihuonekaasujen inventaariossa käytetty määrämuotoinen raportointitaulukko (common reporting format).

Dityppioksidi (N2O)

Dityppioksidi (ilokaasu) on otsonikatoa aiheuttava aine ja merkittävä kasvihuonekaasu. Sen kasvihuonekaasuilmiötä lisäävä vaikutus painoyksikköä kohden on noin 300-kertainen hiilidioksidiin verrattuna. Suurin dityppioksidipäästöjen aiheuttaja on maatalous.

Epäsuorat kasvihuonekaasut

Hiilimonoksidi (CO), typen oksidit (NOx) ja muut haihtuvat orgaaniset yhdisteet kuin metaani (NMVOC) vaikuttuvat kasvihuonekaasuilmiöön mm. muodostamalla otsonia (O3) ja/tai hiilidioksidia (CO2) tai dityppioksidia (N2O) ilmakehässä. Ilmakehässä kyseisistä yhdeisteistä muodostuneita kasvihuonekaasuja kutsutaan kasvihuonekaasuinventariossa epäsuoriksi kasvihuonekaasuiksi. CO, NOx ja NMVOC -päästöjä rajoitetaan muiden kansainvälisten sopimusten, kuten kaukokulkeutumissopimuksen (CLRTAP = Convention on Long-Range Transboundary Air Pollutants) puitteissa, eivätkä esim. Pariisin sopimuksen vähennysvelvoitteet koske niitä. Niiden päästöt raportoidaan kuitenkin myös kasvihuonekaasujen inventaariossa ja epäsuorat kasvihuonekaasut otetaan huomioon kokonaispäästöissä.

F-kaasut

F-kaasut eli fluoratut kasvihuonekaasut on yhteinen nimitys HFC-yhdisteille (fluorihiilivedyille), PFC-yhdisteille (perfluorihiilivedyille), rikkiheksafluoridille (SF6) ja typpitrifluoridille (NF3). Ne ovat voimakkaita kasvihuonekaasuja (GWP 12-22800), joiden päästöjä pyritään vähentämään kansainvälisin ilmastosopimuksin (mm. Ilmastosopimus, Pariisin sopimus). F-kaasupäästöt raportoidaan kasvihuonekaasuinventaariossa. Näiden kaasujen merkittävin päästölähde on kylmä- ja ilmastointilaitteet.

GWP-kertoimet

Eri kasvihuonekaasujen yhteismitallistamisessa käytetyt GWP (global warming potential,ominaislämmitysvaikutus) -kertoimet. Kasvihuonekaasuinventaariossa käytetään ilmastosopimuksen ja EU:n alaiseen raportointiin kulloinkin päätettyjä IPCC:n arviointiraporttien kertoimia. Inventaariovuodesta 2021 lähtien käytetään IPCC:n viidennen arviointiraportin (AR5) kertoimia.

Haihtuvat orgaaniset yhdisteet pl. metaani (NMVOC)

NMVOC on yleisnimitys helposti haihtuville orgaanisille yhdisteille, poislukien metaani. Haihtuvia orgaanisia yhdisteitä vapautuu muun muassa palamisprosessissa sekä liuottimien käytöstä. Typen oksidit (NOx) ja NMVOC-yhdisteet reagoivat auringon säteilyn vaikutuksesta, jolloin syntyy otsonia.

Hiilidioksidi

Hiilidioksidi (CO2) on ihmiskunnan tuottamista kasvihuonekaasuista merkittävin. Valtaosa ihmiskunnan tuottamasta hiilidioksidista on peräisin fossiilisten polttoaineitten (mm. öljyn, kivihiilen ja maakaasun) käytöstä. Toinen tärkeä päästölähde on trooppisten metsien hävittäminen ja muut maankäytön muutokset.

Hiilidioksidiekvivalentti

Kasvihuonekaasupäästöjen yhteismitta, jonka avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen.

IPCC

IPCC:n eli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (Intergovernmental Panel on Climate Change) tarkoituksena on tuottaa tieteellinen perusta ilmastopolitiikkaa koskevaa kansallista ja kansainvälistä päätöksentekoa varten.

Ilmastopoliittisen päätöksenteon tueksi IPCC valmistelee ilmastonmuutosraportteja tutkijaryhmissä. Ryhmät keräävät ja arvioivat julkaistua tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja hillitsemismahdollisuuksista sekä siihen sopeutumisesta. IPCC ei siis tee uutta ilmastonmuutostutkimusta, vaan analysoi ja kokoaa yhteen olemassa olevaa tieteellistä tietoa. Se ei myöskään ehdota ilmastopoliittisia vaihtoehtoja.

IPCC:n perustivat vuonna 1988 Maailman ilmatieteen järjestö WMO ja YK:n ympäristöohjelma UNEP. Päätös paneelin muodostamisesta syntyi jo vuonna 1979 Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n järjestämässä ensimmäisessä Maailman ilmastokonferenssissa.

Suomessa IPCC-työstä vastaa ympäristöministeriön asettama IPCC-työryhmä, joka kokoaa yhteen alan tutkijat ja eri ministeriöiden edustajat.

Ilmastosopimus

Ilmastonmuutosta koskeva YK:n puitesopimus (UN Framework Convention on Climate Change, UNFCCC), joka allekirjoitettiin Rio de Janeirossa 1992.

Kansallinen inventaarioraportti

Kansallisen kasvihuonekaasuinventaarion tulokset sisältävä raportti, joka tulee toimittaa vuosittain YK:n ilmastosopimukselle, Kioton pöytäkirjalle ja EU:lle ja jatkossa myös Pariisin sopimukselle. Inventaarioraportti sisältää tiedot muun muassa osapuolimaan kasvihuonekaasujen päästöjen ja poistumien kehityksestä ja päästölähteistä, päästölaskennassa käytetyistä menetelmistä, oletuksista ja tietolähteistä, epävarmuustarkastelusta sekä laadunvarmistuksesta.

Kansallinen kasvihuonekaasupäästöjen arviointijärjestelmä

Kansainväliset ilmastosopimukset (ml. Pariisin ilmastosopimus) ja EU edellyttävät, että kullakin maalla on järjestelmä kasvihuonekaasupäästöjen ja -poistumien arvioimista ja raportoimista varten. Järjestelmää varten määritellään ja raportoidaan inventaarioon liittyvät vastuunjaot sekä lainsäädännölliset ja menettelylliset järjestelyt. Suomessa järjestelmää varten nimetty vastuuyksikkö on Tilastokeskus. Ympäristöministeriö on ilmastosopimuksen kansallinen vastuutaho.

Kasvihuonekaasu

Kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitavat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi CO2, metaani CH4, dityppioksidi N2O sekä fluoratut kasvihuonekaasut eli F-kaasut (HFC-yhdisteet (fluorihiilivedyt), PFC-yhdisteet (perfluorihiilivedyt), rikkiheksafluoridi SF6 ja typpitrifluoridi NF3). Muita merkittäviä kasvihuonekaasuja ovat vesihöyry, otsoni sekä Montrealin pöytäkirjan alaiset nk. CFC- ja HCFC-yhdisteet. Kasvihuonekaasut aiheuttavat ilmaston lämpenemistä haittaamalla auringon lämpösäteilyn pääsyä ilmakehästä takaisin avaruuteen.

Kasvihuonekaasuinventaario

Kasvihuonekaasujen päästöinventaario on kunkin valtion alueella syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen ja -poistumien vuosittainen laskenta IPCC:n menetelmäohjeitten ja kansainvälisten ilmastosopimusten vaatimusten mukaisesti ja jonka tulokset kootaan määrämuotoisiin raportointitaulukoihin ja kansalliseen inventaarioraporttiin. Inventaario toimitetaan vuosittain EU:n komissiolle. Sen lisäksi se toimitetaan vuorovuosin joko itsenäisenä kokonaisuutena tai kahden vuoden välein laadittavan Pariisin sopimuksen kaksivuotisraportin yhteydessä YK:n ilmastosopimuksen sihteeristölle.

Kasvihuonekaasuinventaarion raportointisektori

Kasvihuonekaasuinventaariossa päästöt raportoidaan seuraavilta sektoreilta:

Energia:

polttoaineiden energiakäyttö sekä polttoaineiden tuotantoon, jakeluun ja kulutukseen liittyvät haihtuma- ja karkauspäästöt

Teollisuusprosessit ja tuotteiden käyttö:

teollisuusprosesseista vapautuvat, raaka-aineiden ja polttoaineiden raaka-ainekäytöstä aiheutuvat päästöt, F-kaasujen käytöstä aiheutuvat päästöt sekä päästöt dityppioksidin käytöstä teollisissa ja lääketieteellisissä sovelluksissa

Maatalous:

kotieläinten ruoansulatuksen CH4-päästöt, lannankäsittelyn CH4- ja N2O-päästöt, maaperän N2O-päästöt, kasvintähteiden pellolla polton N2O-päästöt sekä kalkituksen ja urealannoituksen CO2-päästöt

Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous (LULUCF):

CO2-päästöt ja -poistumat maankäyttöluokista metsämaa, viljelysmaa, ruohikkoalueet, kosteikot, rakennetut alueet ja muu maa. Lisäksi raportoidaan mm. puutuotteiden, maastopalojen ja metsäkulotuksen päästöt sekä pellonraivauksen, metsälannoituksen, ojitettujen metsämaiden ja turvetuotantoalueiden N2O-päästöt ja ojitettujen metsämaiden ja turvetuotantoalueiden CH4-päästöt

Jäte:

kaatopaikat, kompostointi ja jätevesien käsittely

lisäksi raportoidaan teollisuusprosesseissa ja energiasektorilla NMVOC- ja CH4-päästöistä syntyvät epäsuorat CO2-päästöt

Kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmä (EU)

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen mukainen järjestelmä yhteisön kasvihuonekaasujen seurannasta ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanosta, joka velvoittaa jäsenmaat osallistumaan EU:n yhteiseen kasvihuonekaasujen inventaarioon ja muuhun ilmastopolitiikkaan ja sen yksityiskohtaisten toimien seurantaan ja arviointiin.

Kioton pöytäkirja

YK:n ilmastosopimuksen alainen Kioton pöytäkirja on ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus, jonka avulla päästöjä on vähennetty kansainvälisesti. Pöytäkirja velvoitti liitteessään mainittuja teollisuusmaita rajoittamaan tai vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään ko. liitteen maakohtaisten velvoitteiden mukaisesti (Kioton pöytäkirjan ensimmäinen velvoitekausi 2008–2012). Päästövähennysvelvoitteita päivitettiin toiselle velvoitekaudelle (2013–2020). Kioton pöytäkirjan osapuolet voivat täydentää kansallisia päästövähennystoimiaan Kioton joustomekanismien avulla. Joustomekanismien tarkoituksena on edistää päästövähennysten kustannustehokkuutta ja joustavuutta.

LULUCF

Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektori kansallisessa kasvihuonekaasupäästöjen inventaariossa.

Lähde

Prosessi tai toiminta, joka vapauttaa kasvihuonekaasun, aerosolin tai kasvihuonekaasun esiasteen ilmakehään.

Maankäyttöluokka

Maankäyttöluokka määräytyy maan pinnalla sen yläpuolella vallitsevan ensisijaisen (pääasiallinen käyttötapa) tai taloudellisesti merkittävimmän maankäyttömuodon perusteella. Maa-alueet luokitellaan niiden käytön ja toisaalta sen mukaan, mitä maan pinnalla joko luontaisesti tai ihmistoiminnan vaikutuksesta on. Tietty alue voi kuulua vain yhteen maankäyttöluokkaan. Alueen käytöllä tarkoitetaan sen tosiasiallista käyttämistä johonkin tarkoitukseen, ei esimerkiksi potentiaalista tai suunniteltua käyttöä.

Metaani (CH4)

Metaania syntyy orgaanisten ainesten - esimerkiksi lannan, jätevesilietteen tai biohajoavan jätteen - mätänemisen ja mädätyksen yhteydessä. Lisäksi sitä syntyy kotieläinten ruoansulatuksessa, joka on suurin metaanipäästöjen lähde kasvihuonekaasuinventaariossa. Edellä mainittujen ohella metaania syntyy epätäydellisessä palamisessa ja haihtuu maa- ja biokaasun käsittelyssä, siirrossa ja jakelussa.

Nielu

Prosessi, toiminta tai mekanismi, joka sitoo kasvihuonekaasuja ilmakehästä. Myös sellaista hiilen varastoa, johon kertyy enemmän hiiltä kuin siitä vapautuu ilmakehään tai siirtyy toiseen varastoon, voidaan kutsua nieluksi.

Pariisin sopimus

Pariisin ilmastosopimus on kansainvälinen, oikeudellisesti sitova sopimus ilmastonmuutoksesta. Sen tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan ja pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen. Sopimus solmittiin 12. joulukuuta 2015, ja se astui voimaan 4.11.2016. Sopimus täydentää vuonna 1992 solmittua YK:n ilmastonmuutosta koskevaa puitesopimusta.

Sopimuksen mukaan edistymistä suhteessa tavoitteisiin tarkastellaan viiden vuoden välein. Ensimmäinen kokonaistarkastelu tehdään vuonna 2023.

Pariisin sopimuksen tavoitteen saavuttamiseksi kaikilta sopimuksen osapuolilta odotetaan kunnianhimoisia ja ajan myötä kiristyviä toimia päästöjen vähentämiseksi, ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi, ilmastorahoituksen lisäämiseksi, teknologian kehittämiseksi ja siirtämiseksi, toimintavalmiuksien vahvistamiseksi ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Pariisin sopimus ei sisällä määrällisiä päästövähennysvelvoitteita vaan osapuolet sitoutuvat sopimuksessa valmistelemaan, tiedottamaan, ylläpitämään sekä saavuttamaan peräkkäiset kansalliset päästötavoitteensa. Osapuolilla on velvollisuus valmistella kansallinen panos viiden vuoden välein, ja uusimman kansallisen tavoitteen tulee olla aina edellistä kunnianhimoisempi.

Poistuma (ilmakehästä)

Hiilinielu sitoo jotakin hiiltä sisältävää kemiallista yhdistettä, yleensä hiilidioksidia. Tärkeimmät hiilinielut ovat meret ja metsät. Levät ja kasvit sitovat fotosynteesissä ilman hiilidioksidia biomassaksi. Metsien puuston biomassan kasvu sitoo merkittävästi hiiltä. Karikkeeseen, kuolleeseen puuhun ja maaperään kertyy hiiltä, mutta sitä myös vapautuu hajoamisprosessissa. Lisäksi meriin liukenee hiiltä hiilidioksidina ja muissa epäorgaanisissa muodoissa.

Päästöintensiteetti

Valitun päästön kokonaismäärä suhteutettuna nimettyä suuretta kohti. Esim. hiilidioksidiekvivalenttitonnia per arvonlisäys.

Päästökerroin

Valitun päästön määrä suhteutettuna nimettyä suuretta kohti, usein tämä suure on jokin tuotantopanos esim. hiilidioksidiekivalenttitonni per käytetty polttoaine.

Uudelleenlaskenta

Inventaariolaskennassa käytetty vakiomenettely menetelmä- ja lähtöaineistojen muutoksien yhteydessä yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden varmistamiseksi on laskea estimaatti uudelleen käyttämällä samaa menetelmää ja yhtenäisiä lähtötietoja kaikille inventaariovuosille.

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kasvihuonekaasut [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6049. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 30.11.2021].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/khki/kas.html