Vapaa-ajan tutkimisen traditiot vapaa-aikakuvien rakentajia
Miten tutkia empiirisesti ilmiötä, joka on moniselitteinen ja monikerroksellinen? Erityisesti angloamerikkalaisessa maailmassa empiirisellä vapaa-ajan tutkimuksella on vuosikymmenten perinteet, (Roberts 1997) Se on perustunut paljolti laajojen väestötutkimuksien tarjoamiin tietoihin vapaa-ajan käytöstä ja eri maiden kehityksen vertailuun. Tämä traditio on perustanut ajattelunsa länsimaisissa yhteiskunnissa vakiintuneisiin tapoihin ajatella vapaa-aika toimintoina, joita yksilöt tekevät työajan ulkopuolella. Ilmeisesti on luontevaa ajatella, että kun vapaa-aika on palkkatyöyhteiskunnassa ajateltu juuri työssä käyvän yksilön kannalta, juuri hänen työkykynsä uusintamisajaksi, myös itse vapaa-ajan käsite on saanut yksilöllisen ja yksilöön viittaavan luonteen.
Seurauksena on, että kun ajatellaan vapaa-aikaa sisällöllisenä eikä suhdekäsitteenä (jossa suhde työhön on olennainen), sen sisältö on hyvin yksilöllisesti määräytynyt myös tutkimuksessa. Näissä tutkimuksissa vapaa-aika ajatellaan paljolti erilaisina harrastuksina, joita voivat olla monenlaiset asiat puutarhanhoidosta, pelaamisesta tai ravintolassa käymisestä oopperaan, vaikka moraalihistoriallisista syistä harrastusten luokitteluun on sisältynyt erilaisia vähintään implisiittisiä hierarkioita asioiden arvokkuudesta tai kehittävyydestä sekä toivottavuudesta ja ei-toivottavuudesta.
Empiirisen vapaa-aikatutkimuksen vahva kansainvälinen traditio ovat ajankäyttötutkimukset, joissa vapaa-aika ajatellaan aikana ja nimenomaan aika-käsitteenä. Niissä yhdistyvät sekä vapaa-aika työn vastakohtana, että vapaa-aika "vapaana" vuorokauden aikana. Niissä vapaa-aika on residuaali, joka jää jäljelle, kun vuorokauden 24 tunnista vähennetään kaikki sidotuiksi oletetut toiminnat - työ, opiskelu, kotityöt - sekä primaarimmat tarpeet, kuten syöminen, juominen, nukkuminen, hygienia, seksuaalisuus jne. Tässä tutkimustraditiossa vapaa-aika käsitteen yksilöllisyys ja harrastussisältö on viety äärimmilleen.
Molemmissa edellä mainituissa traditioissa vapaa-aika ohenee kapeaksi siivuksi ihmisten arkielämää, eikä siinä korostu tai usein saa edes sijaa esimerkiksi sosiaaliset suhteet tai perhe. Kummassakin traditiossa tutkija määrittelee sen, mikä on vapaa-aikaa, subjektiivisista määrittelyistä ei olla kiinnostuneita.
Vaikka vapaa-ajan laadullisia dimensioita tutkitaan jatkuvasti, näillä kahdella edellä mainitulla traditiolla on edelleen suurin paino, kun tuotetaan kuvaa siitä mikä tai mitä vapaa-aika on. Traditioiden vahvuus on erityisesti aikasarjojen ja kehitystrendien tuottamisessa, jotka sopivat erityisesti politiikan ja median käyttöön. Tähän esimerkiksi Kenneth Roberts vetoaa puolustaessaan vapaa-ajan sosiologian pysymistä vanhoissa kysymyksissä ja vanhoissa metodeissa, vaikka maailma ympärillä muuttuukin (Roberts 1997) Kokemuksellista vapaa-aikaa ja vapaa-ajan käsitettä on tutkittu erityisesti naistutkimuksen piirissä (esim. Wearing 1998, Wimbush ym. 1988, Deem 1986).
Lähteet:
Deem, R. (1986): All Work and No
Play? The Sociology of Women and Leisure. Milton Keynes &
Philadelphia: Open University Press.
Roberts, K. (1997): Why Old Questions are the Right Response to New
Challenges: The Sociology of Leisure in the 1990s, Society and
Leisure 20(2).
Wearing, B. (1998): Leisure and Feminist Theory. London - Thousand
Oaks - New Delhi: SAGE Publications.
Wimbush, E., Talbot, M. (1988): Relative Freedoms. Women and
Leisure. Milton Keynes - Philadelphia: Open University Press.
Päivitetty 9.6.2004