Välttämättömän ja vapaavalintaisen kulutuksen raja on hämärtymässä

  1. Niukkuus hallitsee arkipäivää
  2. Priimuskeitin ja kahvi kohentavat elämänlaatua
  3. Kulutus monipuolistuu ja yksilöllistyy
  4. Kulutus tasa-arvoistuu
  5. Askeettiset kesämökit laajentavat elämänpiiriä
  6. Välttämättömän ja vapaa-valintaisen kulutuksen raja hämärtyy
  7. Kulutuksen määrästä laatuun

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Kirsti Ahlqvist on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2009.

Suomalaisten kulutus on lisääntynyt jatkuvasti - vain sodat, pula-ajat ja talouskriisit ovat hidastaneet sen kasvua. Sadassa vuodessa kulutusmenot ovat yli kymmenkertaistuneet. Kulutus on monipuolistunut ja sen yhteiskunnallinen ja yksilöllinen merkitys on kasvanut. Kulutustavat ovat muuttuneet, mutta kulutus on myös muokannut yhteiskuntaa.

Kulutus jaetaan usein välttämättömyyskulutukseen ja vapaavalintaiseen kulutukseen joko normatiivisin tai laskennallisin perustein. Välttämättömäksi on yleensä määritelty sellainen kulutus, joka ei kovin paljon vaihtele tulojen mukaan. Yleensä välttämättömyytenä pidetään erityisesti elintarvikkeisiin, vaatetukseen ja asumiseen liittyvää kulutusta.

Välttämättömyys on kuitenkin suhteellista, ja sen tulkinta riippuu ajankohdasta, yleisestä tulotasosta ja yksilöllisistä mieltymyksistä. Esimerkiksi 1900-luvun alussa välttämättömäksi määriteltiin myös lasten koulutuksesta, kirjallisuudesta, lehdistä tai vakuutusmaksuista aiheutuvia menoja. Tällöin välttämättömyyskulutukseksi miellettiin välittömien tarpeiden tyydyttäminen sekä yhteiskunnallisen elämän jatkuvuudesta huolehtiminen (esim. Grounstrœm 1897, Harmaja 1947). Nykyisin vastaavanlaisia välttämättömyyksiä ovat vaikkapa lukuisat tiedonvälitykseen liittyvät laitteet, joita tarvitaan yhteydenpitoon ympäröivän maailman kanssa.

Myöskään arjen näkökulmasta jako välttämättömään ja vapaavalintaiseen kulutukseen ei ole mielekäs. Arkielämässään ihmiset kokevat välttämättömäksi kaiken kulutuksen, joka tekee heidän elämästään merkityksellisen (Ahlqvist 1998).

Tarkastelen kulutusta ihmisten jokapäiväisen elämän osana sadan vuoden ajalta. Tarkastelu perustuu tuona aikana koottuihin kulutusmenotilastoihin. Huomio on eri aikoina kohdentunut eri väestöryhmiin, ja myös näkökulmat ovat aikojen kuluessa vaihdelleet. Viime vuosisadan alusta on tietoja työväestön kulutuksesta, 1920- ja 1950-luvuilta kaupunkilaisten palkansaajien kulutuksesta ja 1960-luvulta lähtien koko väestön kulutuksesta. (Ahlqvist 2000.) Artikkelin lopussa pohdin 1990-luvun puolivälissä alkanutta kulutuksen eriytymistä.

Niukkuus hallitsee arkipäivää

Viime vuosisadan alussa runsaat 80 prosenttia teollisuustyöläisten perheiden kulutusmenoista käytettiin ruokaan, asumiseen ja vaatteisiin, joita voidaan pitää välttämättömyyksinä hengissä säilymisen kannalta. Koko kulutuksesta elintarvikkeiden osuus oli lähes 60 prosenttia, asumisen ja taloustarvikkeiden osuus noin 19 prosenttia ja vaatteiden osuus noin 14 prosenttia. Sairaudenhoitoon ja puhtaudesta huolehtimiseen kului vajaat 3 prosenttia, nautintoaineisiin vajaat 2 prosenttia ja vapaa-ajan huveihin alle prosentti kaikista menoista. Yhteiskunnallisen elämän jatkuvuudesta huolehtimiseen eli veroihin, yhdistysmaksuihin, lehtien tilausmaksuihin ja lasten koulutukseen rahaa käytettiin vajaat 5 prosenttia kaikista menoista.

Koska 1900-luvun alussa yhteiskunta ei taannut turvaa sairauden, tapaturmien tai kuoleman varalle, niistä huolehtiminen jäi työnantajien ja työntekijöiden vastuulle. Vuonna 1908 tehdyn työläisperheiden toimeentuloa koskeneen tutkimuksen mukaan sairaus- ja hautauskassoihin sekä vastaaviin maksettujen menojen osuus oli keskimäärin prosentin verran kaikista menoista.

Tuohon aikaan vakuutusten ottaminen oli harvinaista. Ainoastaan 157 kaikista 350:stä tutkimukseen osallistuneesta perheestä oli vakuuttanut irtaimen omaisuutensa tulipalon varalta, ja henkivakuutettuja perheenelättäjiä oli vain 34. "Tällainen sallimususko on varsin yleinen kansassamme ja tuottaa usein tuntuvaa taloudellista vahinkoa", totesi tutkimuksen tekijä Vera Hjelt (1912, 44). Kaikkein vähiten rahaa ennalta varautumiseen oli heikoimmassa asemassa olevilla perheillä. Vera Hjelt kuvaa raportissaan useita perhetragedioita, jotka johtuivat perheenelättäjän sairastumisesta tai kuolemasta.

Monen perheen arkielämää leimasi alinomainen taistelu niukkuutta vastaan. Ruokavalio koostui viljatuotteista, maidosta, perunoista sekä jonkin verran lihasta ja kalasta (Hjelt 1912). Väestön ravitsemusoloista huolestuneet kiinnittivät huomiota työläisperheiden runsaaseen kahvin ja sokerin käyttöön; niihin kului ravintomenoista runsaat 12 prosenttia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerkiksi leivän osuus oli 19, maidon 18 ja lihan 11 prosenttia.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.12.2009