Koko dokumentti yhdellä sivulla
Kuvio 1 ei kerro sitä, millainen riski eri vuosina syntyneillä henkilöillä on jäädä alimpaan tulokymmenykseen pitemmäksi aikaa. Tätä ilmiötä on kuvattu kuviossa 2: alimpaan tulokymmenykseen jäämisen riski on yleisintä vanhemmissa ikäluokissa. Etenkin iäkkäät naiset on selkeästi riskiryhmä. Vuosina 1910-1915 syntyneistä naisista lähes joka viides oli sijoittunut pysyvänluonteisesti pienituloisimpien tulokymmenykseen vuosina 1998-2008.
Todennäköisyys sijoittua pitkäksi ajaksi alimpaan tulokymmenykseen oli suurin niillä miehillä, jotka olivat syntyneet vuosina 1910, 1927 ja 1928. Näistä ikäluokista 6 prosenttia sijoittui pienituloisimpaan tulokymmenykseen vuosina 1998 ja 2008.
Vuosina 1998 ja 2008 pienituloisimmassa tulokymmenyksessä pysyneiden koulutustaso on varsin alhainen, mikä ryhmän ikärakenteen huomioon ottaen ei ole yllätys. Runsaalla 60 prosentilla koulutusaste oli alin mahdollinen eli tieto koulutuksesta puuttui tai heillä oli perusasteen koulutus.
Runsaalla 90 prosentilla ryhmään kuuluvista koulutusaste oli pysynyt ennallaan vuosina 1998-2008. Kymmenellä prosentilla koulutustaso oli noussut, mutta edes parantunut koulutus ei pystynyt nostamaan heitä tulojakaumassa ylöspäin. Koulutuksen muutosta tosin seurattiin koulutusasteen muutoksena. Tällöin henkilön parantunut koulutus tulee esiin vain niissä tapauksissa, joissa koulutusaste on noussut vuosina 1998-2008.
Kuvio 2. Alimmassa tulokymmenyksessä pysyneiden naisten ja miesten osuus kaikista vuosina 1998-2008 mukana olleista henkilöistä. Prosenttia.

Lähde: Tulonjaon kokonaisaineisto.Tilastokeskus.
Päivitetty 15.3.2010
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |