4. Yksityismetsätalous

Tilastossa kuvataan kaikkien yksityismetsänomistajien puunmyyntituloja ja metsätalouden menoja, joten metsätaloutta koskevassa osassa tilastoyksikkönä on yksityismetsänomistaja . Yksityismetsätaloudella tarkoitetaan tässä yhteydessä luonnollisten henkilöiden, verotusyhtymien ja kuolinpesien harjoittamaa metsätaloutta. Toisin sanoen valtion, kuntien, seurakuntien, säätiöiden, yhteismetsien, metsäyhtiöiden yms. metsätalous ei sisälly tilastoon. Metsätalousmaan pinta-ala on peräisin verohallinnon kiinteistötiedoista, joten se ei kaikilta osin vastaa nykyistä tilannetta. Esimerkiksi ojitettu suo saattaa olla nykyisin käytännössä metsämaata, vaikka kiinteistörekisterissä se olisi luokiteltu joutomaaksi. Tilaston 'alipeittoon' on saattanut jäädä lisäksi sellaisia metsänomistajia, joilla ei ole ollut mitään ilmoitettavaa 2C-lomakkeella. Tätä puoltaa se, että ilmoitusten määrä lisääntyi vuonna 2007 edellisvuodesta noin 6000:lla. Vuonna 2007 yksityismetsien puunmyyntitulot lähes tuplaantuivat, joten monet 'hiljaiseloa' viettäneet metsänomistajat saattoivat aktivoitua myymään puuta kyseisenä vuotena. Tätä tilastoa varten yhdistettiin kaikki verohallintoon toimitetut ja tallennetut 2C-verolomakkeet verohallinnon kiinteistötietoihin. Näin muodostettuun tilaston perusjoukkoon kuuluvien metsänomistajien metsäala on yhteensä hieman yli 9 miljoonaa hehtaaria, kun verohallinnon kiinteistörekisterissä yksityismetsänomistajien hallussa oleva metsäala on noin 10 miljoonaa hehtaaria. Alipeiton osuus pinta-alasta on siten noin 10 prosenttia. Joka tapauksessa tilastossa on mukana kaikki sellaiset yksityismetsänomistajat, joilla on ollut jotain ilmoitettavaa verovuotena 2007, joko tuloja tai menoja. Verohallinnon kiinteistörekisterissä metsämaaksi luokiteltu pinta-ala koko valtakunnassa on hieman yli 17,8 miljoonaa hehtaaria. Pelkästään valtion ja sen liikelaitosten omistuksessa on noin 4,7 miljoonaa hehtaaria metsäalasta. Metsätaloutta koskevia tilastotaulukoita on luokiteltu alueittain, juridisen omistajan mukaan, sekä sen mukaan harjoittaako metsänomistaja maataloutta aktiivimaatilalla, passiivimaatilalla, tai onko metsänomistajalla lainkaan kytköstä maatalouteen. Viimeksi mainitusta ryhmästä käytetään nimitystä kaupunkilaismetsänomistaja . Passiivimaatilan omistavat metsänomistajat ovat yleensä vuokranneet peltonsa muiden viljeltäväksi ja harjoittavat vain metsätaloutta. Tämä joukko onkin tilastoinnin kannalta hieman 'harmaata' aluetta, osa voitaisiin luokitella 'kaupunkilaismetsänomistaja' ryhmään, kun taas osalla voi olla hyvinkin toimiva maatilakeskus koneineen ja rakennuksineen. Metsien pinta-alaverotuksen siirtymäajan päättyminen vuonna 2005 selkeytti myös tilastoinnin kannalta tilannetta: vuodesta 2006 eteenpäin yksityismetsätalouden veroaineistosta saadaan ensimmäistä kertaa tietoja todellisista puun myyntituloista kaikilta metsänomistajilta.

Yksityismetsänomistajat ilmoittavat vuotuiset puunmyyntitulot ja metsätalouden menot verohallinnon 2c-lomakkeella. Verohallinto lähetti puolisoiden yhdessä omistamista metsätalouskiinteistöistä esitäytetyn verolomakkeen joko suuremman osuuden omistavalle puolisolle, tai jos kiinteistö omistettiin tasan puoliksi, niin lomake lähetettiin iältään vanhemmalle puolisolle. Mikäli puolisot omistivat itsenäisesti metsäkiinteistöjä jättivät he myös erilliset metsäveroilmoitukset. Jos metsätalouden harjoittaja harjoitti myös maatalouden veronalaista toimintaa, niin tällöin puolisoiden metsätaloutta koskevat tiedot laskettiin tätä tilastoa varten yhteen. Näin tilaston lopulliseen metsäverotusta käsittelevään vuoden 2007 aineistoon jäi 269623 tilastoyksikköä. Näistä luonnollisia henkilöitä oli 213136, verotusyhtymiä 30710 ja kuolinpesiä 25777.

Oheisessa taulukossa yksityismetsätalouden tulokset on esitelty siten, että metsänomistajat on luokiteltu kolmeen ryhmään sen mukaan harjoittavatko he maataloutta aktiivitilalla tai passiivitilalla, vai onko heillä mitään sidoksia maatalouteen. Jos metsänomistaja ei ole jättänyt maatalouden verolomaketta, niin hän kuuluu automaattisesti ryhmään 'kaupunkilaismetsänomistaja' asuipa hän sitten metsätilalla tai kaupunkiasunnossa. Taulukon lukujen yksikkö on pääosin euroa/metsätalousyritys, mutta muutama harmaalla rasteroitu rivi on summattu yli koko aineiston kertomalla keskiarvo metsänomistajien lukumäärällä. Aktiivimaatilayrittäjistä metsänomistajia oli 55577, passiivisista 53803 ja loppuosa, eli 160243 verovelvollista olivat em. kaupunkilaismetsänomistajia. Yksityismetsätalouden kokonaispuunmyyntitulot olivat vuonna 2007 yhteensä 1860 miljoonaa euroa; kasvua edellisvuodesta oli reilut 80 prosenttia.

Maatilarekisteristä laskettu maatilayritysten metsäpinta-ala oli reilusti alhaisempi kuin ao. taulukon verorekisteristä laskettu aktiivimaatilojen metsäala, 52,4 hehtaaria. Ero johtuu siitä, että maatilarekisterin metsäala on laskettu metsää omistamattomillekin maatiloille. Sen sijaan metsää omistamattomat aktiivimaatilalliset eivät ole mukana alla olevassa taulukossa. Aktiivimaatilojen metsäala on keskimäärin lähes puolet korkeampi kuin metsätilallisten. Sama suhde näkyy myös kaikissa metsänomistajaa kohti lasketuissa taloudellisissa tunnusluvuissa, esimerkiksi maatila-metsänomistajien puhdas pääomatulo on noin puolet korkeampi kuin 'kaupunkilaismetsänomistajien' vastaava.

Yksityismetsätalouden tulokset erikseen maatila-metsänomistajilta ja kaupunkilaismetsänomistajilta 2006 ja 2007

  Kaikki yht Aktiiviviljelijä Passiiviviljelijä Metsätilallinen
Metsätaloudesta verovelvollisten lukumäärä 2006 263 659 56 968 52 638 154 053
2007 269 623 55 577 53 803 160 243
1+Puun myyntitulot euroa/metsänomistaja 2006 3 894 5 858 4 022 3 124
2007 6 899 10 805 7 275 5 419
1+Puun myyntitulot yht milj. euroa 2006 1 027 334 212 481
2007 1 860 600 391 868
1.1 Pystykaupat euroa/metsänomistaja 2006 3 204 4 676 3 307 2 625
2007 5 945 9 129 6 280 4 728
1.2 Hankintakaupat euroa/metsänomistaja 2006 760 1 355 776 535
2007 1 042 1 890 1 076 736
2+Korvaukset ja tuet euroa/metsänomistaja 2006 59 108 61 40
2007 50 100 52 32
4-Metsävähennys ja varaukset euroa/metsänomistaja 2006 408 732 327 315
2007 760 1 424 637 571
5+Muut pääomatuloksi luettavat erät euroa/metsänomistaja 2006 87 116 96 73
2007 111 147 124 94
6-Vuosimenot euroa/metsänomistaja 2006 1 034 1 407 1 169 850
2007 1 111 1 491 1 243 935
10-Poistot (koneet, rakennukset ja ojat) euroa/metsänomistaja 2006 134 183 151 111
2007 165 231 193 132
13=Metsätalouden puhdas pääomatulo euroa/metsänomistaja 2006 2 465 3 756 2 531 1 966
2007 5 027 7 895 5 380 3 914
13=Metsätalouden puhdas pääomatulo yht milj.euroa 2006 650 214 133 303
2007 1 355 439 289 627
Metsäpinta-ala ha/metsänomistaja 2006 35,0 53,1 36,1 27,5
2007 34,2 52,4 35,8 27,0

Metsätalouden aluetarkastelun pohjana käytetään metsänomistajan kotikuntaa, kun edellisissä maataloutta koskevissa luvuissa kunta määräytyy maatilan sijaintikunnan perusteella. Tämä ratkaisu valittiin siitä syystä, että usein metsänomistajan metsäkiinteistöt sijoittuvat useamman kunnan alueelle ja kotikunnan ulkopuolelle. Tämän takia esimerkiksi Helsingissä on noin 6600 yksityismetsänomistajaa, mutta ei yhtään maatilayritystä (tilaston perusjoukkoon kuuluvaa).

Seuraavassa taulukossa metsätaloudesta verovelvollisten lukumäärä, metsätalouden puhdas ja metsäpinta-ala on esitetty maakunnittain. Kaikkia yksityismetsänomistajien metsätalouden puhdas pääomatulo oli keskimäärin 5029 euroa. Aktiivimaatilojen omistajilla vastaava tulo oli 7895 euroa. Etelä-Savossa, Päijät-Hämeessä ja Keski-Suomessa aktiivimaatilan omistajien puhdas pääomatulo metsästä oli yli 10000 euroa vuonna 2007.

Metsätaloudesta verovelvolliset, puhdas pääomatulo, sekä metsäpinta-alat maakunnittain

  Metsätaloudesta verovelvollisten lukumäärä 13=Metsätalouden puhdas pääomatulo euroa/metsänomistaja Metsäpinta-ala ha/metsänomistaja
Kaikki Aktiiviviljelijä Kaikki Aktiiviviljelijä Kaikki Aktiiviviljelijä
Koko maa 2006 263 431 56 959 2 467 3 756 35 53
2007 269 436 55 577 5 029 7 895 34 52
1.Uusimaa 2006 20 423 2 221 2 701 5 439 26 45
2007 21 222 2 188 4 597 9 582 26 49
20.Itä-Uusimaa 2006 3 662 1 269 3 433 4 691 31 43
2007 3 725 1 226 4 469 6 122 30 43
2.Varsinais-Suomi 2006 16 103 5 640 1 855 2 649 23 33
2007 16 269 5 492 3 710 5 483 23 33
4.Satakunta 2006 12 630 3 543 1 785 3 013 26 41
2007 12 905 3 423 3 870 6 225 25 41
5.Kanta-Häme 2006 7 720 2 283 4 008 6 786 29 46
2007 7 869 2 205 7 087 12 231 28 44
6.Pirkanmaa 2006 19 214 4 218 3 073 5 191 33 61
2007 19 220 4 078 5 726 10 100 30 53
7.Päijät-Häme 2006 8 147 1 865 4 516 7 351 36 56
2007 8 361 1 804 7 975 13 398 39 56
8.Kymenlaakso 2006 8 473 2 074 3 647 5 512 28 45
2007 8 724 2 034 6 337 9 854 28 45
9.Etelä-Karjala 2006 9 500 1 651 3 447 5 536 30 49
2007 9 867 1 620 7 269 12 964 29 49
10.Etelä-Savo 2006 17 114 2 881 4 597 7 480 41 72
2007 17 364 2 800 8 737 15 615 40 73
11.Pohjois-Savo 2006 20 326 4 233 2 840 4 208 39 63
2007 20 762 4 123 6 104 9 727 38 63
12.Pohjois-Karjala 2006 15 638 2 424 2 459 3 247 38 60
2007 16 045 2 340 5 689 7 685 36 60
13.Keski-Suomi 2006 18 281 3 033 3 881 5 760 40 73
2007 18 912 3 022 7 053 11 614 40 74
14.Etelä-Pohjanmaa 2006 19 808 6 673 1 343 1 954 28 39
2007 20 039 6 493 3 310 4 817 27 38
15.Pohjanmaa 2006 14 117 3 979 1 026 1 704 25 39
2007 14 370 3 899 2 442 3 988 24 38
16.Keski-Pohjanmaa 2006 5 337 1 489 1 237 1 686 35 55
2007 5 399 1 455 3 261 4 611 33 53
17.Pohjois-Pohjanmaa 2006 23 705 4 749 905 1 573 40 62
2007 24 339 4 684 2 814 4 429 39 61
18.Kainuu 2006 8 533 927 1 494 2 264 52 88
2007 8 725 903 4 320 6 687 51 91
19.Lappi 2006 12 986 1 363 787 1 179 66 124
2007 13 587 1 344 2 923 5 103 66 127
21.Ahvenanmaa 2006 1 714 444 750 937 21 38
2007 1 732 444 1 757 3 266 22 38

Lähde: Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannu Maliniemi (09) 1734 2796, etunimi.sukunimi@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö


Päivitetty 28.4.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-304X. 2007, 4. Yksityismetsätalous . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 25.3.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/mmtal/2007/mmtal_2007_2009-04-28_kat_004_fi.html