4 Kotitalouksien asuminen, tulot ja asumismenorasite

4.1 Asunnon hallintasuhde, viitehenkilön ikä, kotitalouden koko ja tulotaso

Omassa asunnossa asuminen on Suomessa yleisin asumismuoto. Omistusasuminen yleistyi edelleen 2000-luvulla. Vuonna 2009 omistusasunnossa asui 68 prosenttia kotitalouksista, kun vuonna 1997 osuus oli 63 prosenttia. Vuokralla asumisen suunta on ollut toinen: 29 prosenttia asui vuokralaisena vuoden 2009 tietojen mukaan, 35 prosenttia vuonna 1997.

Kuvio 4.1 kuvaa asunnon hallintasuhdetta kotitalouden viitehenkilön iän mukaan. Kotitaloudet on jaoteltu asunnon hallintasuhteen mukaan neljään luokkaan: velattomassa omistusasunnossa asuviin, asuntovelkaisiin omistusasujiin, vuokralla asuviin ja muihin (mm. asumisoikeusasunnoissa ja palvelutaloissa asuvat). Noin 1,7 miljoonasta omistusasunnossa asuvasta kotitaloudesta puolet (880 000 kotitaloutta) asui velattomassa omistusasunnossa vuonna 2009. Yleisimmin velattomassa omistusasunnossa asuivat eläkeikäisten, 65 vuotta täyttäneiden taloudet (71 %). Myös 55–64-vuotiaiden ryhmästä hieman yli puolet (51 %) asui velattomassa omistusasunnossa. Nuorten, alle 25-vuotiaiden taloudet asuivat pääasiallisesti vuokralla (83 %). Asuntovelkaisia oli suhteellisesti eniten 35–44-vuotiaiden ryhmässä, jossa 60 prosentilla talouksista oli asuntovelkaa.

Kuvio 4.1 Asunnon hallintasuhde viitehenkilön ikäryhmän mukaan vuonna 2009. % ryhmän kotitalouksista.

Kuvio 4.1 Asunnon hallintasuhde viitehenkilön ikäryhmän mukaan vuonna 2009. % ryhmän kotitalouksista.

Kotitalouden koon mukaan tarkastellen asunnon hallintasuhde on hyvin erilainen yhden hengen talouksissa ja muissa talouksissa. Vielä 1990-luvulla yhden hengen talouksista melko tasan puolet asui omassa asunnossa ja puolet vuokralla, mutta 2000-luvulla omistusasuminen lisääntyi jonkin verran. Vuonna 2009 omistusasunnossa asui 54 prosenttia ja vuokra-asunnossa 42 prosenttia yksin asuvista. Kahden hengen ja sitä suuremmissa talouksissa omistusasuminen lisääntyi selvästi koko 2000-luvun. Kotitalouden elinvaiheen mukaan lapsettomien parien talouksista 77 prosenttia asui omistusasunnossa ja 21 prosenttia vuokra-asunnossa vuonna 2009. Luvut olivat vastaavat lapsiperheiden talouksissa, mutta erosivat huoltajien lukumäärän mukaan. Kahden huoltajan lapsiperheiden talouksista 82 prosenttia ja yksinhuoltajien talouksista 48 prosenttia asui omistusasunnossa, kun vuokralla asuvia oli kahden huoltajan lapsiperheiden talouksista 17 prosenttia ja yksinhuoltajien talouksista 46 prosenttia.

Vuokralaistalouksien keskimääräinen tulotaso on selvästi matalampi kuin omistusasunnoissa asuvien talouksien. Vuokra-asuminen on tyypillinen asunnon hallintamuoto pienituloisilla kotitalouksilla. Kaikista vuokralla asuvista 53 prosenttia sijoittui pienituloisimpaan viidesosaan vuonna 2009. Alimman tulokymmenyksen talouksista 77 prosenttia asui vuokralla ja viidennes (21 %) omassa asunnossa. Ylimmässä tuloluokassa omistusasujia oli 95 prosenttia ja vuokralla asui hyvin harva (4 %) (kuvio 4.2).

Vuokralla asuvien käytettävissä olevat tulot kotitaloutta kohti olivat noin 23 400 euroa ja kotitalouden keskikoko oli 1,7 henkilöä vuonna 2009. Omistusasujien keskimääräiset tulot olivat noin 45 500 euroa ja keskikoko oli 2,3 henkilöä (liitetaulukko 7a).

Vuokralla asuvien keskimääräinen tulotaso oli 61 prosenttia omistusasujien tulotasosta vuonna 2009, kun verrataan kotitalouden koko- ja rakenne-erot huomioivia ekvivalentteja mediaanituloja (15 900 euroa vuokralaisilla ja 26 000 euroa omistusasujilla). Vuokralais- ja omistajatalouksien väliset tuloerot ovat kasvaneet: vuonna 1995 vuokralaisten käytettävissä olevien tulojen mediaani oli 71 prosenttia omistusasujien käytettävissä olevien tulojen mediaanista. Vuokralla asuvien tulotaso on yleensäkin heikentynyt, kun vertailukohteeksi otetaan kotitalouksien keskimääräisen tulotason kehitys. Vuonna 2009 vuokralaistalouksien käytettävissä olevien tulojen mediaani oli 70 prosenttia kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen mediaanista (22 800). Vuonna 1995 vastaava osuus oli 79 prosenttia.

Velattomassa omistusasunnossa asuvat jakautuvat suhteellisen tasaisesti tulokymmenyksiin pienituloisinta kymmenystä lukuun ottamatta, jossa omistusasujia on yleensäkin vähän. (Kuvio 4.2.) Asuntovelkaisten omistusasujien osuus sen sijaan kasvaa ylempiin tulokymmenyksiin siirryttäessä. Tämä on seurausta siitä, että velattomassa omistusasunnossa asuminen on yleistä eläkeikäisillä kotitalouksilla, kun asuntovelkaiset ovat pääosin työssä käyviä. Eläkeikäisten taloudet sijoittuvat yleisesti tulojakauman keski- ja alaosaan ja työlliset tulojakauman keski- ja yläosaan.

Kuvio 4.2 Asunnon hallintasuhde tulokymmenyksittäin vuonna 2009.

Kuvio 4.2 Asunnon hallintasuhde tulokymmenyksittäin vuonna 2009.

4.2 Asunnon hallintasuhde ja tulokehitys 1995–2009

Omistusasunnossa asuvien talouksien tulotaso nousi 45 prosenttia vuodesta 1995 vuoteen 2009, kun vuokralaistalouksien tulotaso kasvoi vain 26 prosenttia 1) . Käytettävissä olevat tulot kasvoivat kaikilla kotitalouksilla keskimäärin 33 prosenttia. Vuokra-asuminen on valikoitunut elinvaiheen, sosioekonomisen aseman ja tuloluokan suhteen. Tulokehitys asunnon hallintasuhteen mukaan heijastaa siten sosioekonomisten ryhmien ja tuloluokkien tulokehitystä ja asumisvalintoja. Kuviossa 4.3 on esitetty tulojen muutos omistus- ja vuokra-asujilla, kun myös viitehenkilön työllisyysasema on otettu huomioon.

Kuvio 4.3 Reaalitulojen kehitys asunnon hallintasuhteen ja kotitalouden viitehenkilön ammatissa toimivuuden mukaan vuosina 1995–2009. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot/kulutusyksikkö, mediaani.

Kuvio 4.3 Reaalitulojen kehitys asunnon hallintasuhteen ja kotitalouden viitehenkilön ammatissa toimivuuden mukaan vuosina 1995–2009. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot/kulutusyksikkö, mediaani.

Omistusasunnossa asuvilla ammatissa toimivilla tulot kasvoivat ripeästi suuren laman jälkeen vuodesta 1995, 45 prosenttia. Vuoden 2008 pienen hidastumisen jälkeen tulot ovat kääntyneet kasvuun vuonna 2009 (4 prosenttia). Vuokra-asunnossa asuvilla ammatissa toimivilla kasvu on jatkunut, mutta tulotason nousu oli vuonna 2009 hieman hitaampaa (3 prosenttia) kuin omistusasunnoissa asuvilla. Vuodesta 1995 vuoteen 2009 vuokra-asunnoissa asuvien ammatissa toimivien tulot kasvoivat 34 prosenttia.

Omistusasunnossa asuvat ammatissa toimimattomat ovat suurelta osin eläkeläisiä. Ryhmän tulot kasvoivat 38 prosenttia. Heikoin tulokehitys oli vuokra-asunnossa asuvilla ammatissa toimimattomilla, joiden tulot kasvoivat 16 prosenttia vuodesta 1995. Tässä ryhmässä on lähinnä eläkeläisiä, opiskelijoita ja työttömiä.

4.3 Asumisen menot ja käytettävissä olevat tulot

Tulonjakotilastossa käytettävissä oleviin tuloihin luetaan laskennallinen nettovuokra eli asuntotulo. Omistusasunnosta saatu asuntotulo omaisuustulona ja toiselta kotitaloudelta markkinahintaa halvemmin vuokrattu tai ilmaiseksi saatu asuntotulo saatujen tulonsiirtojen tuloeränä luetaan käytettävissä oleviin tuloihin. Asuntotulo kuvaa sitä rahamääräksi arvotettua etuutta, jonka kotitalous saa asuessaan markkinahintaisen (tai käyvän vuokran) vuokra-asunnon vuokratasoa halvemmin. Asuntotulon laskennassa on otettu huomioon kotitalouden maksamat asumiskustannukset. (ks. Tulonjakotilaston käsitteet ).

Omistusasujien asuntotulo oli keskimäärin 5 000 euroa ja se muodosti 9 prosenttia omistusasujien saamista bruttotuloista vuonna 2009. Se oli määrältään yhtä korkea viimeksi 2000-luvun alkupuolella. Asuntokannan ja markkinahintaisten vuokra-asuntojen hintatason perusteella määrittyvät laskennalliset asumiskustannukset ja omistusasunnoista maksetut asumiskustannukset (ml. asuntolainojen korot) vaikuttavat keskeisesti asuntotulon suuruuteen. Asuntotulo kohdentuu kotitalousryhmiin, joissa omistusasuminen etenkin velattomana on yleistä. Näitä ovat vanhimpien henkilöiden taloudet. Kuviossa 4.4 esitetään asuntotulon määrä ja sen osuus kotitalouksien tuloista viitehenkilön ikäryhmän mukaan. 55–64-vuotiaiden saama asuntotulo oli keskimäärin 4 500 euroa kotitaloutta kohti vuonna 2009. 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden taloudet saivat asuntotuloa vähemmän eli 4 000 euroa, mutta sen osuus bruttotuloista oli suurempi rahatulojen pienemmän tason takia. Tuloerän vaikutus alle 55-vuotiaiden talouksien tulonmuodostuksessa jää jo keskimääräistä pienemmäksi. Esimerkiksi 35–54-vuotiaiden kotitalouksissa asuntotulo muodosti 6 prosenttia ja 25–34-vuotiaiden kotitalouksissa 3 prosenttia bruttotuloista. Kotitaloudet saivat asuntotuloa kaikkiaan keskimäärin 3 400 euroa ja sen osuus bruttotuloista oli 7 prosenttia vuonna 2009.

Kuvio 4.4 Omistusasujien asuntotulo kotitalouden viitehenkilön ikäryhmän mukaan vuonna 2009. Rahamäärä (euroa) ja % kotitalouksien bruttotuloista ja käytettävissä olevista tuloista¹.

Kuvio 4.4 Omistusasujien asuntotulo kotitalouden viitehenkilön ikäryhmän mukaan vuonna 2009. Rahamäärä (euroa) ja % kotitalouksien bruttotuloista ja käytettävissä olevista tuloista¹.
¹ Omistusasunnoista maksettu kiinteistövero luetaan Tulonjakotilastossa maksettuihin tulonsiirtoihin. Asuntolainojen korkojen verovähennysetuus vaikuttaa maksetuissa tulonsiirroissa niitä pienentävästi.

4.4 Asumismenojen ja -kustannusten tulo-osuudet

Asumismenojen tulo-osuudet osoittavat kotitalouksien maksamien asumismenojen osuutta käytettävissä olevista rahatuloista, ns. asumismenorasitetta . Asumismenojen tulo-osuudet suurenevat yleisesti tulotason pienetessä ja siten asumismenojen jälkeiset käytettävissä olevat rahatulot ovat suhteellisesti pienemmät. Asumismenojen tulo-osuus ei tuo esiin kotitalouden tulotasoa, mutta tilastoinnissa sitä voidaan määrittää luokittelutietona käytettävän tuloryhmän perusteella. Asumismenojen tulo-osuuksille vaihtoehtoinen indikaattori on kulutusvara , joka osoittaa kotitalouden tulotason maksettujen asumismenojen jälkeen.

Kotitaloudet ovat muun muassa elinvaiheen, asunnon hallintamuodon ja tulotason suhteen hyvin erilaisessa asemassa, jos tarkastellaan kotitalouksien maksamia rahamääräisiä asumismenoja. Osa kotitalouksista voi joutua kantamaan korkeiden asumismenojensa takia suuren rasitteen, jolloin kotitalouden välttämättömissä toiminnoissa syntyy kulutusvajetta kun käytettävissä olevat rahatulot pienenevät suhteellisen paljon. Korkeat asumismenot syventävät myös pienituloisuudesta kotitalouksille aiheutuvaa köyhyysriskiä.

Tulonjakotilaston asumiskustannuksiin luetaan omistusasunnoista maksettavina kulutusmenoina asunnon hallintasuhteesta riippuen vuokra tai hoitovastike, ja sen sijaan tai lisäksi maksettavat vesi- ja jätevesimaksut, lämmityskulut, palovakuutukset ja nuohousmaksut, tontin vuokra, asunnon ylläpitokorjaukset ja asuntolainojen korot.

Asumismenot-käsite kuvaa laajempaa asumismenorasitusta: niihin lasketaan asumiskustannusten lisäksi myös asuntolainojen lyhennykset ja rahoitusvastike. Asuntolainan takaisinmaksu on säästämistä, mikä kartuttaa asuntovarallisuutta. Varsinaista lainaosuutta ei lasketa asumiskustannuksiin, mutta asuntolainaa lyhentävällä kotitaloudella on vähemmän rahaa käytettävissä muuhun kulutukseen lainan takaisinmaksuaikana.

Asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista rahatuloista oli vuonna 2009 kaikilla kotitalouksilla keskimäärin noin 14 prosenttia. Vuokralaisilla osuus oli 27 prosenttia. Velattomassa omistusasunnossa asuvilla osuus oli 9 prosenttia ja velkaisessa 13 prosenttia. Jos myös asuntolainojen lyhennykset luetaan mukaan (asumismenot), nousee velkaisten omistusasujien asumismenojen tulo-osuus 24 prosenttiin. Kun asumismenorasitteessa otetaan huomioon tulonsiirtoina saadut asumistuet (nettomääräiset asumiskustannukset), on asumismenojen tulo-osuus edellisiä lukuja pienempi asumistukia yleisesti saavissa kotitalousryhmissä. Esimerkiksi vuokralaisilla osuus oli 24 prosenttia vuonna 2009. Kaikilla kotitalouksilla nettomääräisten asumiskustannusten osuus käytettävistä rahatuloista oli noin 13 prosenttia vuonna 2009. Asumismeno-osuuksien ikä- ja tuloluokittainen vaihtelu näkyy kuvioista 4.5 ja 4.6.

Kuvio 4.5 Kotitalouksien asumismenojen ja asumiskustannusten tulo-osuudet viitehenkilön ikäryhmän mukaan vuonna 2009. % käytettävissä olevista rahatuloista.

Kuvio 4.5 Kotitalouksien asumismenojen ja asumiskustannusten tulo-osuudet viitehenkilön ikäryhmän mukaan vuonna 2009. % käytettävissä olevista rahatuloista.

Pienin asumismenorasite asumiskustannuksilla laskien oli talouksilla, joissa viitehenkilö oli 55–64 -vuotias. Heillä asumismenojen tulo-osuus oli 11 prosenttia. Hyvin lähellä tätä oli myös 45–54 vuotta täyttäneiden asumismenojen tulo-osuus (12 %). Suurin rasite oli nuorilla, alle 25-vuotiaiden talouksilla. Heillä asumismenojen osuus tuloista oli 29 prosenttia. Asuntolainojen lyhennykset mukaan ottaen luku oli 31. Saadut asumistuet alentavat erityisesti nuorten ikäryhmien asumismenorasitetta. Alle 25-vuotiaiden nettomääräinen asumiskustannuksilla mitattu asumisrasite oli 23 prosenttia.

Ylimmässä tuloluokassa olevilla talouksilla asumismenorasite oli vain 7 prosenttia vuonna 2009. Asuntolainojen lyhennykset nostavat rasitteen 14 prosenttiin. Alimmassa tuloluokassa asumismenojen tulo-osuus oli erittäin korkea eli 39 prosenttia ja saatujen asumistukien jälkeen 29 prosenttia. Toiseksi alimmassa tuloluokassa vastaavat asumismenojen tulo-osuudet olivat 26 ja 22 prosenttia.

Kuvio 4.6 Kotitalouksien asumismenojen ja asumiskustannusten tulo-osuudet tuloluokittain vuonna 2009. % käytettävissä olevista rahatuloista.

Kuvio 4.6 Kotitalouksien asumismenojen ja asumiskustannusten tulo-osuudet tuloluokittain vuonna 2009. % käytettävissä olevista rahatuloista.

4.5. Asumisen tukeminen

Asumistukea saaneiden kotitalouksien lukumäärä on pysytellyt puolen miljoonan talouden tuntumassa pitkään. Vuonna 2009 asumistukea sai noin 20 prosenttia kotitalouksista. Varsinaisten asumistukien ohella talouden asumismenoja voidaan kattaa toimeentulotuen tarveharkintaisella lisäosalla. Toimeentulotuen saajien määrä on vaihdellut enemmän. Vielä vuonna 1996 saajia oli noin 8 prosenttia talouksista, nyt 6 prosenttia talouksista (kuvio 4.7).

Asumistuen saajista 80 prosenttia oli vuokralla asuvia ja omassa asunnossa asui noin 16 prosenttia vuonna 2009. Tuen saajista lähes joka kolmas oli työssä käyviä ja enemmistö, lähes 70 prosenttia, ammatissa toimimattomia. Saajista 56 prosenttia oli yhden hengen talouksia, vuonna 1995 vastaava luku oli 47 prosenttia. Joka toinen asumistuen saaja (49 %) kuului kaikkein pienituloisimpaan tuloluokkaan. Pienituloisten osuus saajissa on koko ajan kasvanut. Vuonna 1995 pienituloisimpia oli 37 prosenttia asumistuen saajista.

Kuvio 4.7 Asumistukea ja toimeentulotukea saaneet kotitaloudet vuosina 1995–2009. % kotitalouksista.

Kuvio 4.7 Asumistukea ja toimeentulotukea saaneet kotitaloudet vuosina 1995–2009. % kotitalouksista.

Keskimääräisen asumistuen rahallinen arvo saajataloutta kohti oli vuonna 2009 noin 2 100 euroa. Pitkällä aikavälillä asumistuen reaaliarvo on noussut selvästi. Vuodesta 1996 nousua on ollut yli kolmanneksen (35 %). Vuokralla asuvat työssä käyvät saivat asumistukea keskimäärin 1 500 euroa vuodessa ja ammatissa toimimattomat 2 500 euroa.


1) Muutosprosentit ovat lähes samat, vaikka tuloista poistettaisiin laskennalliset erät kuten omistusasujien laskennallinen asuntotulo.

Lähde: Tulonjakotilasto 2009, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli (09) 1734 3497, Kaisa-Mari Okkonen (09) 1734 3408, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 20.5.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. 2009, 4 Kotitalouksien asuminen, tulot ja asumismenorasite . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.9.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tjt/2009/tjt_2009_2011-05-20_kat_004_fi.html

Jaa