Julkaistu: 18.5.2006

Kestävällä kehityksellä on monta mittaria

Virallisia kestävän kehityksen tilastoja ei ole. Erilaiset kansainväliset yhteisöt ovat kuitenkin vertailleet kehitystä ja panneet maat paremmuusjärjestykseen. Tuloksissa on säännönmukaisuutta: samat maat löytyvät eri listojen ääripäistä.

Leo Kolttola

Brundtlandin komissio teki tunnetuksi kestävän kehityksen käsitteen raportillaan, joka ilmestyi 1987. Vasta sen jälkeen tuolle, alun perin täysin poliittiselle käsitteelle, alettiin luoda tieteellistä määritelmää ja mitata sitä.

Vuonna 1992 pidetyn Rio de Janeiron ympäristökokouksen jälkeen aloitettiin kestävän kehityksen indikaattoreiden kehittäminen YK:n johdolla. Useimmissa maissa tuloksena oli indikaattorijoukkoja, jotka olivat päättäjien mielestä aivan liian suuria. Useissa maissa indikaattoreiden lukumäärä kohosi yli sadan.

Kestävän kehityksen eri ulottuvuuksien - taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen - painottaminen ja yhteenlasku yhdeksi ainoaksi tunnusluvuksi on niin rohkea teko, ettei yrittäjiä ole monta.

Tunnettuja kestävän kehityksen mittatikkuja, joilla maailman maat on pantu paremmuusjärjestykseen niiden kehityksen kestävyyden mukaan on kolme:

1. Yalen ja Columbian yliopistojen laatima Ympäristön kestävyyden indeksi(Environmental Sustainability Index, ESI), joka tänä vuonna uusittiin Ympäristöpolitiikan suoriutuvuusindeksiksi (Environmental Performance Index, EPI). Columbian yliopisto tekee yhteistyötä muun muassa World Economic Forumin (WEF) kanssa.

2. Ekologinen jalanjälki, jota laatii ja julkaisee Global Footprint Network, jonka rahoittavia yhteistyökumppaneita ovat muun muassa WWF ja Suomen ympäristöministeriö.

3. Maailmanpankin arviot kansallisvarallisuuksista ja niiden rakenteesta.

Kärjessä kestävässä kehityksessä ja kilpailukyvyssä

Yalen ja Columbian yliopistojen laatimassa ja WEF:ntukemassa Ympäristön kestävyyden indeksissä (Environmental Sustainability Index, ESI) Suomi oli ensimmäisenä vuosina 2001, 2002 ja 2005. Tämä oli erityisen mairittelevaa, koska Suomi oli ensimmäisenä myös WEF:n kasvun kilpailukyvyn indeksissä (Growth Competitiveness Index).

Tänä vuonna indeksi uusittiin Ympäristöpolitiikan suoriutuvuusindeksiksi (Environmental Performance Index, EPI). Suomi sijoittui edelleen hyvin: kolmanneksi Uuden-Seelannin ja Ruotsin jälkeen.

EPI-indeksiä luotaessa on keskitytty tekijöihin, jotka kertovat noudatetun ympäristöpolitiikan tehokkuudesta kestävän kehityksen näkökulmasta. Indikaattorin korkeimmalla hierarkiatasolla on kaksi laajaa tavoitetta: ympäristöterveys ja ekosysteemien elinkelpoisuus, joiden painoarvo on yhtä suuri.

Ympäristöterveys jakautuu neljään indikaattoriin, ekosysteemien elinkelpoisuus 11 indikaattoriin, jotka muodostavat viisi keskenään samanarvoista politiikkaryhmää: ilman laatu, vesivarat, biologinen monimuotoisuus ja elinympäristöt, tuottavat luonnonvarat ja kestävä energia. Yksi indikaattori, kaupunkien pienhiukkaset, on molemmille päätavoitteille yhteinen. Indikaattoreita verrataan tavoitteeseen ja etäisyys pisteytetään. Tavoite perustuu kestävyyskriteeriin ja asiantuntija-arvioon.

Ympäristöpolitiikan kärkeen saadaan näin Uusi-Seelanti ja seuraaviksi Ruotsi ja Suomi. Euroopan maista heikoimmin sijoittuu Belgia, kuten ESI-indeksissäkin. Viimeiseksi sijalle 133 jää Niger.

EPI-indeksin kriittisiä kohtia ovat asiantuntija-arvion lisäksi eri indikaattoreiden painotus, jolle on vaikea löytää tieteellisiä kriteerejä. Indeksiä onkin syytetty teoreettisen pohjan puutteesta. Tekijät pitävät indeksiä hyvänä työkaluna ympäristöpolitiikan arviointiin. Johtopäätökseksi saadaan se, että muu hyvä hallinto korreloi hyvän ympäristöpolitiikan kanssa. Ne maat, jotka ovat kärjessä kilpailukyvyssä, ovat kärjessä ympäristöpolitiikassakin.

Ympäristöpolitiikan suoriutuvuusindeksi 2006

    Pisteluku
1. Uusi-Seelanti 88,0
2. Ruotsi 87,8
3. Suomi 87,0
4. Tšekin tasavalta 86,0
5. Iso-Britannia 85,6
6. Itävalta 85,2
7. Tanska 84,2
8. Kanada 84,0
9. Malesia 83,3
10. Irlanti 83,3
     
124. Sudan 44,0
125. Bangladesh 43,5
126. Burkina Faso 43,2
127. Pakistan 41,1
128. Angola 39,3
129. Etiopia 36,7
130. Mali 33,9
131. Mauritania 32,0
132. Tšad 30,5
133. Niger 25,7

Ekologinen jalanjälki 2001

    Ekologinen Kokonais- Ekologinen
jalanjälki biokapasiteetti alijäämä
globaali-ha globaali-ha globaali-ha
henkeä kohti henkeä kohti henkeä kohti
1. Yhdistyneet arabiemiraatit 9,9 1,0 8,9
2. Yhdysvallat 9,5 4,9 4,6
3. Kuwait 9,5 0,3 9,2
4. Australia 7,7 19,2 -11,5
5. Ruotsi 7,0 9,8 -2,8
6. Suomi 7,0 12,4 -5,4
7. Viro 6,9 5,7 1,2
8. Kanada 6,4 14,4 -8,0
9. Tanska 6,4 3,5 2,9
10. Irlanti 6,2 4,7 1,5
         
136. Malawi 0,7 0,5 0,2
137. Eritrea 0,7 0,7 0,0
138. Mosambik 0,7 2,1 -1,4
139. Lesotho 0,6 1,1 -0,5
140. Nepal 0,6 0,5 0,1
141. Bangladesh 0,6 0,3 0,3
142. Tadzikistan 0,6 0,4 0,2
143. Haiti 0,5 0,3 0,2
144. Somalia 0,4 1,1 -0,7
145. Afganistan 0,3 1,1 -0,8

Ekologinen jalanjälki mittaa luonnonvarojen käyttöä

Ekologinen jalanjälki mittaa kansakuntien luonnonvarojen käyttöä. Jalanjälkeä voidaan myös verrata luonnon kykyyn uudistaa niitä. Kansakunnan jalanjälki on kokonaispinta-ala, joka tarvitaan tuottamaan sen kuluttaman ruuan ja kuidut, hajottamaan jätteet sen energian tuotannosta ja varaamaan tilan sen perusrakenteille. Kansakunnat kuluttavat luonnonvaroja ja ekologisia palveluja kaikkialta maailmasta ja jalanjälki on kaiken sen summa.

Globaalinen ekologinen jalanjälki oli 13,5 miljardia hehtaaria vuonna 2001 ja 2,2 globaalihehtaaria henkeä kohden. Globaalihehtaari tarkoittaa hehtaaria, jonka biologinen tuottavuus vastaa maailmanlaajuista keskiarvoa. Ekologista jalanjälkeä voidaan verrata maapallon biokapasiteettiin, joka perustuu sen biologisesti tuottavaan alaan. Se on noin 11,3 miljoonaa hehtaaria, joka on keskimäärin 1,8 globaalihehtaaria henkeä kohden. Ekologinen jalanjälki ylitti siis 2,2 miljardilla hehtaarilla eli 20 prosentilla biologisesti tuottavan alan jo vuonna 2001.

Suomi sijoittuu ekologisen jalanjäljen vertailussa huonosti. Vuonna 2001 suurin ekologinen jalanjälki oli Yhdistyneillä arabiemiraateilla, lähes 10 globaalihehtaaria henkeä kohden. Seuraavina tulivat USA, Kuwait, Australia, Ruotsi ja Suomi. Pienin ekologinen jalanjälki oli Afganistanilla ja Somalialla.

Suomen ekologinen jalanjälki oli 7 globaalihehtaaria henkeä kohden, mutta toisaalta kokonaisbiokapasiteettimme oli 12,4 globaalihehtaaria eli tulimme toimeen omillamme.

Kaikille maille lasketaan myös kokonaisbiokapasiteettiluvut, mutta jostain syystä tiedotuksessa tätä lukua ei juurikaan esitellä. Lista olisi silloin varmaan hyvin toisen näköinen.

Ekologisen jalanjäljen näkökulma on suoraviivaisen ja yksinkertaistetun ekologinen. Siinä ei lainkaan oteta huomioon, että taloudellisesti on järkevää käyttää luonnonvaroja siellä missä niitä on.

Ekologinen jalanjälki on suurin mailla, joilla on paljon luonnonvaroja. Monet niistä menestyivät erittäin hyvin EPI-indeksissä. Tästä voisi päätellä, että ne kuitenkin hoitavat luonnonvarojaan hyvin.

Ekologisen jalanjäljen laskentamenetelmissäkin on sisäisiä ristiriitaisuuksia, tietolähteiden puutteista puhumattakaan. Suomessa työskennellyt työryhmä, johon osallistuivat muun muassa ympäristöministeriö ja Metsäteollisuuden keskusliitto, on lähettänyt verkostolle ehdotuksia puuvarojen ekologisen jalanjäljen laskentamenetelmän parantamiseksi. Toivottavasti ne otetaan huomioon. Ehdotukset hieman pienentäisivät Suomen jalanjälkeä puuvarojen osalta, mutta kasvattaisivat energian osalta. Lopputulos olisi kuitenkin Suomen jalanjälkeä hieman pienentävä.

Kokonaisvarallisuus 2000

    Varallisuus
henkeä kohden
Luonto-
pääoma
Tuotettu
pääoma
Aineeton
pääoma
    USD % % %
1. Sveitsi 648 241 1 15 84
2. Tanska 575 138 2 14 84
3. Ruotsi 513 424 2 11 87
4. Yhdysvallat 512 612 3 16 82
5. Saksa 496 447 1 14 85
6. Japani 493 241 0 30 69
7. Itävalta 493 080 1 15 84
8. Norja 473 708 12 25 63
9. Ranska 468 024 1 12 86
10. Belgia-Luxemburg 451 714 1 13 86
11. Alankomaat 421 389 2 15 83
12. Suomi 419 346 3 15 82
           
111. Madagaskar 5 020 33 8 59
112. Tšad 4 458 42 6 52
113. Mosambik 4 232 25 11 64
114. Guinea-Bissau 3 974 47 14 39
115. Nepal 3 802 32 16 52
116. Niger 3 695 53 8 39
117. Kongon tasavalta 3 516 265 180 -346
118. Burundi 2 859 42 7 50
119. Nigeria 2 748 147 24 -71
120. Etiopia 1 965 41 9 50

Rikkaiden pääoma on aineetonta

Maailmanpankki julkisti viime vuonna vielä uuden kestävän kehityksen mittatikun: kansojen kokonaispääoman.

Kestävässä kehityksessä on olennaisesti kysymys perinnöstä, jonka jätämme tuleville sukupolville. Siksi pääoma tai varallisuus on avainkäsite. Tätä mittaria ei voi muutenkaan syyttää teoreettisen pohjan puuttumisesta. Se nojaa kansantaloustieteen teoriaan neljästä pääoman lajista eli tuotetusta pääomasta, luontopääomasta, inhimillisestä pääomasta ja sosiaalisesta pääomasta, jota Maailmanpankki kutsuu institutionaaliseksi pääomaksi.

Maailmanpankki on arvioinut numerot kolmen pääoman lajin osalta 120 maailman maalle. Mitattuja pääoman lajeja ovat luontopääoma, tuotettu pääoma ja aineeton pääoma.

Tuotetun pääoman arvo lasketaan investointikertymistä, erilaisten luontopääomien arvot perustuvat pääomien tulevien tuottojen arviointiin. Aineettoman pääoman arvo lasketaan mielenkiintoisesti jäännöseränä, kun ensin on laskettu koko pääoman arvo. Koko pääoman arvo lasketaan kulutuksen perusteella. Tällöin tullaan olettaneeksi, että kulutus on kestävää eli säästäminen ylittää luonnonvarojen ehtymisen.

Vaikka laskentamenetelmät ovat hieman vaikeita ymmärtää ja selittää, tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia ja jossain mielessä loogisiakin. Varallisuuserot ovat huikean suuret: maailman rikkaimman maan, Sveitsin, varallisuus on henkeä kohden 330 kertaa niin suuri kuin maailman köyhimmän maan Etiopian.

Maailman rikkaimpien maiden pääoma on pääasiassa aineetonta. Köyhimpien maiden varallisuus on useimmiten luontopääomaa ja nimenomaan maatalousmaata.

Jäännöseränä laskeminen aiheuttaa hieman outojakin tuloksia. Muutamilla häntäpään mailla aineettoman varallisuuden määrä on negatiivinen. Kongon tasavallassa erittäin paljonkin negatiivinen.

Suomi sijoittuu 12. sijalle. Varallisuutemme henkeä kohden oli 419 000 USA:n dollaria henkeä kohden vuonna 2000. Siitä 82 prosenttia eli 347 000 dollaria oli aineetonta varallisuutta eli yksilöiden, organisaatioiden ja instituutioiden tietoa ja taitoa. Luontopääoman arvo henkeä kohden oli vain 11 000 dollaria ja tuotetun pääoman arvo 61 000 dollaria.

Keskivertosuomalaisen aineeton pääoma on siis suunnilleen helsinkiläisen kaksion arvoinen, mutta luontopääomalla voisi saada enintään hyvin vaatimattoman auton. Luontopääomasta yli puolet on puuvaroja.

Luontopääomassa otetaan huomioon vain ympäristö luonnonvarojen lähteenä. Ympäristön arvoa tuotantopalvelujen ja hyvinvointipalvelujen tuottajana ei oteta huomioon lainkaan. Laskelmat soveltuvat taloudellisen kehityksen kestävyyden arviointiin, mutta ottavatko ne huomioon sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden?

Kirjoittaja on Tilastokeskuksen Ympäristö ja energia -vastuualueen tilastopäällikkö.

Lähteitä:
Pilot 2006 Environmental Performance Index. Yale Center for Environmental Law & Policy Yale University. Center for International Earth Science Information Network (CIESIN). Columbia University 2006. In collaboration with World Economic Forum. Geneva. Switzerland. Joint Research Centre of the European Commission. Ispra. Italy.
Living Planet Report 2004. WWF 2004.
Where is the Wealth of Nations? Measuring Capital for the 21st Century. The World Bank. Washington, D.C. 2006.

Internet-sivut:
www.yale.edu/epi
www.footprintnetwork.org
www.worldbank.org/environmentaleconomics

 

 

 


Päivitetty 18.5.2006

Jaa