31.1.2003

Lisätietoja: Kari Rautio (09) 1734 2479
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Teollisuustuotanto väheni vuoden 2002 joulukuussa 0,3 prosenttia marraskuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2002 joulukuussa 0,3 prosenttia pienempi kuin marraskuussa. Marraskuussa kausitasoitettu tuotanto kasvoi prosentin lokakuusta.

Teollisuustuotannon volyymin kausitasoitettu muutos edellisestä kuukaudesta, %

kuva

Vuonna 2002 teollisuustuotanto kasvoi 2 prosenttia

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi viime vuonna 2 prosenttia edellisvuodesta. Kymmenen viime vuoden ajanjaksoon verrattuna vuoden 2002 kasvua voidaan pitää vaatimattomana. Lisäksi vertailuajankohtana eli vuonna 2001 tuotanto laski prosentin.

Teollisuustuotannon vuosimuutos 1992-2002, %

kuva

Teollisuustuotanto kasvoi vuoden 2002 joulukuussa 8,1 prosenttia edellisvuodesta

Vuoden 2002 joulukuussa kausitasoitettu teollisuustuotanto oli 8,1 prosenttia suurempi kuin vuoden 2001 joulukuussa. Tuotanto kasvoi sähköteknisten tuotteiden valmistuksessa ja energiahuollossa runsaat 20 prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto nousi lähes 10 prosenttia. Muun metalliteollisuuden tuotanto laski runsaat 3 prosenttia vuotta aiemmasta.

Teollisuustuotannon volyymin kausitasoitettu muutos
edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, %

kuva

Teollisuustuotannon volyymin kausitasoitettu muutos 12/2001-12/2002, %

kuva

Tehdasteollisuuden kapasiteetista oli joulukuussa käytössä runsaat 78 prosenttia, mikä oli runsaan prosenttiyksikön enemmän kuin vuoden 2001 joulukuussa. Massa- ja paperiteollisuuden käyttöaste oli 82 prosenttia, metalliteollisuuden 80 ja kemianteollisuuden 73 prosenttia. Muun tehdasteollisuuden käyttöaste oli 74 prosenttia.

Tarkennetut joulukuun tiedot julkaistaan tammikuun teollisuustuotannon tietojen yhteydessä 28.2.2003 kello 8.00. Menetelmästä johtuen edellisten kuukausien kausitasoitetut luvut voivat muuttua, vaikka alkuperäiset luvut eivät tarkentuisi.

Tarkempia tietoja teollisuuden volyymi-indeksistä ja sen laskentamenetelmästä löytyy osoitteesta http://tilastokeskus.fi/tk/ys/teolltuot.html.

Lähde: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2002, joulukuu. Tilastokeskus
StatFin-tilastopalvelu osoitteessa statfin.stat.fi