24.9.1996

Bruttokansantuotteen kasvu jatkui huhti-kesäkuussa

Bruttokansantuote kasvoi toisella neljänneksellä 1,6 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tammi-maaliskuussa kasvu oli 1,4 prosenttia. Tämän vuoden alkupuoliskolla bruttokansantuote on noussut yhteensä 1,5 prosenttia. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

Kausitasoitettuna bruttokansantuote kasvoi toisella neljänneksellä 0,3 prosenttia ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Ensimmäisellä neljänneksellä bruttokansantuote nousi kausitasoitettuna prosentin edellisestä neljänneksestä.

Bruttokansantuote markkinahintaan neljänneksittäin
vuoden 1990 hintoihin
Kuva

Tuotannon määrä kasvoi metalliteollisuudessa viisi prosenttia. Energia- ja vesihuolto kasvoi lähes kahdeksan prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto supistui jo kolmantena vuosineljänneksenä peräkkäin ja oli vajaat yhdeksän prosenttia pienempi kuin viime vuoden toisella neljänneksellä. Tuotanto supistui merkittävästi myös metsätaloudessa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa.

Yksityinen kulutus kasvoi toisella vuosineljänneksellä vain 1,5 prosenttia. Kuluttajia kiinnostivat erityisesti kestokulutustavarat kuten autot sekä sähkö- ja kodinkoneet.

Vuoden alkupuoliskolla kone- ja kalustoinvestoinnit kasvoivat runsaat 14 prosenttia. Rakennusinvestoinnit laskivat edelleen, vuoden toisella neljänneksellä noin neljä prosenttia.

Kansantalouden palkkasumma kasvoi 4,7 prosenttia.

Yritysten toimintaylijäämä pieneni noin kaksi prosenttia.

Lähde: Kansantalouden tilinpito, 2. neljännes 1996.
Kansantalous 1996:15
Lisätietoja: Tuomas Rothovius (90) 1734 3360