15.4.1996

Kuluttajahinnat nousussa

Kuluttajahinnat nousivat viime vuoden maaliskuusta tämän vuoden maaliskuuhun 0,6 prosenttia. Helmikuusta maaliskuuhun nousu oli 0,1 prosenttia. Tieto käy ilmi Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

Hyödykeryhmistä kallistuivat vuodessa eniten juomat ja tupakka, 2,3 prosenttia. Terveyden- ja sairaudenhoito kallistui 2,0 prosenttia. Eniten inflaatiota vauhditti kuitenkin liikenteen hintojen nousu.

Hintojen keskimääräistä nousua hillitsi se, että korot laskivat. Asuntolainojen keskikorot pienensivät inflaatiota noin 0,4 prosenttiyksikköä. Ruoka oli maaliskuussa 2,6 prosenttia halvempaa kuin vuosi sitten, mikä pienensi inflaatioprosenttia myös noin 0,4:llä. Helmikuusta maaliskuuhun ruoan hinnat nousivat 0,5 prosenttia, mikä johtui ennen kaikkea vihannesten kallistumisesta.

Alennusmyyntien päättyminen nosti vielä maaliskuussakin vaatteiden ja jalkineiden hintoja, mikä vaikutti eniten kuluttajahintojen kuukausinousuun. Pitkien junamatkojen alennusmyynnin loppuminen näkyi maaliskuussa 7,2 prosentin hinnannousuna. Hintojen nousua hillitsi eniten käytettyjen autojen halpeneminen ja korkojen lasku.

Kuluttajahintaindeksi 1990=100 oli maaliskuussa 112,5
Elinkustannusindeksi 1951:10=100 oli 1 396

EU:n yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi

EU:n väliaikaisen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin 1994=100 pisteluku oli maaliskuussa 102,0 ja vuosimuutos 1,1 prosenttia. Helmikuussa Suomen 0,9 prosenttia oli EU-maiden matalin vuosimuutos. EU-maiden keskiarvo oli helmikuussa 2,7 prosenttia.

Pohjainflaatio helmikuussa -0,1

Pohjainflaatioindikaattorin 1990=100 pisteluku oli helmikuussa 111,4 ja vuosimuutos -0,1 prosenttia.

Lähde: Kuluttajahintaindeksi, maaliskuu 1996
Lisätietoja: Kaisa Weckström-Eno (90) 1734 3479,
Juhani Pekkarinen (90) 1734 3476