Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle Tilastotieto-sivulle.

Kyllä se siitä – ajan myötä

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Mikko Myrskylä on tutkimusryhmän johtaja saksalaisessa väestötieteen Max Planck -instituutissa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 1/2011.

Lähes kaikissa maissa ja kulttuureissa lasten hankkimista pidetään yhtenä ihmisenä olemisen perustehtävistä. Lasten ajatellaan olevan onnellisuuden ja hyvän elämän edellytys. Todellisuus ei kuitenkaan aina ole niin ruusuinen.
___________________

Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen.

Miksi ihmiset sitten jääräpäisesti hankkivat lapsia, vaikka niistä kokonaisuudessaan näyttäisi koituvan enemmän mielipahaa kuin -hyvää?

Useita vaihtoehtoisia selitysmalleja on ehdotettu tälle ainakin näennäisesti irrationaaliselle lasten hankinnalle. Ehkä kulttuuriset ja lähipiirin odotukset saavat ihmiset hankkimaan lapsia, vaikka he eivät niitä itse varsinaisesti haluakaan. Ehkä päätökset lastenhankinnasta tehdään epätäydellisen informaation varassa. Toisin sanoen ihmisillä on liian positiivinen kuva lapsista ja niiden kanssa elämisestä, ja todellisuus iskee vasta, kun huonosti nukutun yön jälkeen lastenvaunut eivät mahdu bussiin, tai viimeistään, kun murrosikäinen osoittaa innovatiivisuuttaan nokkelilla haistatteluilla.

Voi olla, että ehkäisy pettää. Tai ehkä olemme evoluution orjia ja meidät on vain ohjelmoitu lisääntymään, riippumatta siitä, mitä vaikutuksia tällä on henkiseen hyvinvointiin.

Mitä onnellisuus on?

On myös esitetty, että vanhemmat ovat todellisuudessa onnellisempia kuin lapsettomat, mutta survey-lomakkeen tyypillinen kysymys: "Kaiken kaikkiaan, oletteko nykyisin erittäin onnellinen, melko onnellinen, ei kovinkaan onnellinen, ei lainkaan onnellinen?" ei mittaa todellista onnellisuutta tai rauhaa, jonka lapset mukanaan tuovat.

Tämä nostaa esiin kysymyksen, mitä onnellisuus on ja miten sitä pitäisi mitata. Hyviä vastauksia on vähän, siksi tässäkin artikkelissa nojataan tähän kritisoituun, mutta vakiintuneeseen kysymykseen ja vastausasteikkoon onnellisuuden mittaamisessa.

Edellä mainitut selitykset sille, miksi lapsia hankitaan vaikka ne eivät näyttäisi onnellisuutta juuri tuovan, ovat kaikki periaatteessa mahdollisia, mutta niiden käytännön testaaminen on osoittautunut hankalaksi.

Olen kollegani Rachel Margolisin kanssa tutkinut vaihtoehtoista selitysmallia, joka yksinkertaisuudessaan perustuu siihen, että lasten ja onnellisuuden välinen yhteys muuttuu elämänkaaren myötä. Tämän muutoksen ymmärtäminen voi auttaa ymmärtämään, miksi harva lopulta jää vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Seuraavassa referoidaan tutkimustuloksiamme; tarkemmat analyysit ovat saatavilla kirjallisuusluettelon artikkelista.

Sivun alkuun

Nuoret vanhemmat onnettomimpia

Oheinen kuvio osoittaa, että globaalissa perspektiivissä lapsettomat ovat todellakin onnellisimpia. Kun tarkastellaan kaikkia ikäluokkia yhdessä, yhden lapsen vanhemmat ovat keskimäärin hieman lapsettomia onnettomampia; kahden tai kolmen lapsen vanhemmat ovat likimain yhtä onnellisia kuin yhden lapsen vanhemmat, ja neljän tai useamman lapsen vanhemmat ovat onnettomimpia.

Kuvio 1. Onnellisuus ja lasten lukumäärä iän mukaan suhteessa lapsettomiin

Lähde: World Values Survey, vuodet 1981–2005, N=201 988.
Kuviossa on estimoitu regressiomallilla lasten lukumäärän ja onnellisuuden yhteys suhteessa lapsettomiin eri ikäryhmissä. Regressiomalli kontrolloi sukupuolen, tulojen, sosioekonomisen aseman, siviilisäädyn, survey-vuoden ja maiden väliset erot.

Kuvio näyttää lasten lukumäärän ja onnellisuuden välisen yhteyden suhteessa lapsettomiin eri ikäryhmissä. Kuvion estimaatit on laskettu World Values Surveyn vuodet 1981–2005 ja 86 maata kattavasta 201 988 hengen aineistosta. Lasten lukumäärän ja onnellisuuden yhteyttä estimoitaessa olemme vakioineet sukupuolen, suhteellisten tulojen, sosioekonomisen aseman, siviilisäädyn ja maiden ja vuosien erilaisten onnellisuustasojen mahdollisen vaikutuksen pois yhtälöstä.

Kuvio paljastaa myös, että lasten ja onnellisuuden yhteys riippuu vahvasti henkilön iästä. Suhteessa lapsettomiin nuoret, erityisesti alle 20-vuotiaat, vanhemmat ovat onnettomimpia. Alle 20-vuotiailla onnellisuusero lapsettomien ja kahden tai useamman lapsen vanhempien välillä on samaa luokkaa kuin leskien ja naimisissa olevien onnellisuusero koko väestössä.

Myös 20–29-vuotiaissa onnellisuus näyttäisi karisevan lasten myötä: mitä enemmän lapsia, sitä vähäisempi onnellisuus. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tulot korreloivat onnellisuuden kanssa. Tässä tutkimuksessa havaittu onnellisuusero 20–29-vuotiaiden lapsettomien ja samanikäisten kahden lapsen vanhempien välillä on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä korkeimpaan ja matalimpaan tulokolmannekseen kuuluvien välillä.

Sivun alkuun

Vanhemmiten vanhemmuus on onnellisempaa

Keski-iän lähestyessä lasten ja onnellisuuden suhde muuttuu. 30–39-vuotiaat 1–3 lapsen vanhemmat ovat yhtä onnellisia kuin lapsettomat, ja 40–49-vuotiaista onnellisimpia ovat 2–3 lapsen vanhemmat.

Yli 50-vuotiaiden joukossa lapsettomat ovat onnettomimpia, ja 2–4 lapsen vanhemmat onnellisimpia. Tässä ikäryhmässä kahden tai useamman lapsen vanhempien ja lapsettomien onnellisuusero on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä keskimmäisen ja alimman tulokolmanneksen onnellisuusero.

Sivun alkuun

Olosuhteet vaikuttavat

Alle 40-vuotiaiden heikosti ansaitsevien ikäryhmässä lasten lukumäärä on vahvimmin yhteydessä matalaan onnellisuustasoon. Tämä tuntuu ymmärrettävältä, koska köyhyyden merkitys muuttuu rajusti lasten myötä. Toisaalta lasten ja onnellisuuden välinen negatiivinen yhteys on heikoin perinteisissä hyvinvointivaltioissa, joissa vanhempia tuetaan tulonsiirroilla, verotuksella ja kohtuuhintaisella päivähoidolla.

Yli 40-vuotiailla lasten ja onnellisuuden välinen yhteys on vahvin maissa, joissa terveydenhuolto ja eläkkeet riippuvat enemmän itsestä ja perheestä kuin julkisista järjestelmistä. Lapsettomana ikääntyminen on mahdollisesti miellyttävämpää maissa, joissa vanhuusiän turvan takaa valtio eikä perhe.

Sivun alkuun

Huolenaiheesta huolenpitäjäksi

Miksi nuoret vanhemmat sitten ovat onnettomampia kuin lapsettomat, mutta keski-iässä yhteys kääntyy päinvastaiseksi ja eläkeikää lähestyttäessä lasten lukumäärän ja onnellisuuden yhteys muuttuu positiiviseksi? Tämä käänne on vahva ja havaitaan sekä miehillä että naisilla, rikkailla ja köyhillä, terveillä ja sairailla, naimisissa olevilla ja muilla, riippumatta yhteiskuntajärjestelmästä.

Mahdollisesti vanhemmuuden alkuvaiheissa lasten ollessa pieniä heidän mukanaan tuomat huolet ja haasteet painavat enemmän kuin toivotunkin lapsen tuoma onni. Vanhemmuuteen kuuluu usein univajetta, rahanpuutetta ja huolta lapsen turvallisuudesta, terveydestä ja kehityksestä. Lapset myös usein rasittavat parisuhdetta. Iän myötä näihin haasteisiin ehkä tottuu, niitä oppii hallitsemaan, tai niiden vaikeus vaimenee.

Elämänkaaren myöhemmissä vaiheissa lapset yleensä myös muuttuvat perheen resursseja kuluttavista resursseja tuottaviksi. Tämä voi näkyä taloudellisena, emotionaalisena tai fyysisenä hoivana.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että onnellisuus ylipäätään vähenee 40–50 ikävuoteen asti ja kääntyy sitten nousuun. Tässä artikkelissa esitellyt tulokset viittaavat siihen, että onnellisuus lisääntyy erityisen nopeasti vanhemmissa ikäryhmissä. Lasten ja onnellisuuden välisen yhteyden muutokset elämänkaaren eri vaiheissa viittaavat siihen, että lapset ovat pitkän aikavälin investointi omaan hyvinvointiin.

Kirjallisuutta

Alesina, A., Di Tella, R., and MacCulloch, R. 2004. Inequality and happiness: are Europeans and American different? Journal of Public Economics, 88, 2009–2042.

Di Tella, R., MacCulloch, R., & Oswald, A.J. (2003). The macroeconomics of happiness. Review of Economics and Statistics, 85(4), 809–827.

Powdthavee, N. 2009. Think having children will make you happy? The Psychologist 22(4): 308–310.

Baumeister, R.F. 1991. Meanings of life. New York: Guilford Press.

Gilbert, D.T. (2006). Stumbling on happiness. London: Harper Perennial. Kahneman, D. & A. Deaton. 2010. High income improves evaluation of life but not emotional well-being. Proc of the Nat Academy of Sciences, 107(38), 16489–16493.

Margolis R. and M. Myrskylä (2010). A global perspective on happiness and fertility. Population and Development Review 37:1.

Lavee, Y., S. Sharlin, and R. Katz. 1996. The effect of parenting stress on marital quality: An integrated mother-father model. Journal of Family Issues 17(1):114–135.

Stone, A., Schwartz, J., Broderick, J. & Deaton, A. (2010). A snapshot of the age distribution of psychological well-being in the United States. Proc of the Nat Academy of Sciences, 107, 9985–9990.

 


Päivitetty 17.3.2011